Homot syrjään!

Ohjaako gallupit teologiaa? Tällaisen käsityksen saa, kun tarkastelee keskustelua, joka pyörii kirkon homoihin suhtautumisen ympärillä. HS:n artikkelissa kerrotaan, että suomalaisista enää 45 % vastustaa homoseksuaalien vihkimistä. Eikä asiaa esitetä edes tässä valossa, vaan: "Suhtautuminen vihkimiseen aiempaa suopeampaa." Miksi ei voitu sanoa: "Ei enää aivan yhtä kriittistä" - kannattajia löytyy kuitenkin VAIN 40 %! Tämä ei suinkaan edusta puolueetonta tutkimusta, vaan median tapaa nostaa lööppejä. Eikä media ole niin objektiivista, etteikö sillä olisi muitakin intressejä kuin raha - onhan vaikuttaminenkin valuttaa!

Kirkon tutkimuskeskuksen johtajan mukaan kirkon jäsenistön käsitys ei eroa mitenkään tässä asiassa kansan mielipiteestä. Tämä on mielestäni hälyttävää - eikö kirkon sisältä luulisi löytyvän korkeamman moraalin edustus? Kirkon kannattaisi nyt kohdentaa tutkimuksensa pääasiassa kirkkonsa sisälle. Jos jonkun mielipiteestä kirkon kannattaisi nyt olla kiinnostunut, niin omasta jäsenistöstään heidän kannattaisi pitää huolta, mikäli mielivät katkaista kirkosta eroavien virran.

Olisi mielenkiintoista tietää, kuinka moni liittyisi takaisin kirkkoon, jos se aloittaisi homojen vihkimisen. Haluaisin tietää myös, kuinka moni ajaa homojen kirkollista siunausta eteenpäin kulttuurisista syistä ja kuinka moni uskonnollisista syistä. Vaikka Raamatun seksuaalietiikka on universaalia, on meidän kuitenkin hyvä pitää mielessä, että uskovilta edellytetään korkeampaa moraalia. "Maailmanmiehiltä" on odotettavissakin muita löyhempiä seksuaalismoraalisia käsityksiä.

Odotan sitä päivää, jolloin kirkko myöntää avoimesti, että ei riitä, että on kirkon jäsen ja lapsena kastettu ja nuorena konfirmoitu. Odotan, että keskustelut homoista ja lesboista jäävät marginaalisiksi, kun aletaan julistaa, että ihmisten tulee tehdä henkilökohtaisesti välit selviksi Jeesuksen kanssa. Odotan, että homot ja lesbot laitetaan syrjään ja aletaan puhua asiaa.

Lisää...

Keulakuva vai muutoksentekijä?

Oheinen kuva on lainattu presidentin nettisivuilta. Ihan tuollainen tyypillinen rintakuva, rauhallinen, vakaa ja lempeä. Milloinkahan Suomi saa kunnon rokkipressan, joka ajaa Harley-Davidsonilla ja kohauttaa säännöllisesti haukkumalla vuoronperään pääministeriä, mediaa ja Yhdysvaltoja? Mielipidetiedustelun mukaan Suomi ei kaipaa räväkkää presidenttiä, sillä 69 % kansalaisista on tyytyväisiä - tai jopa erittäin tyytyväisiä - keulakuvamme toimintaan!

On vaikea uskoa, ettei kansa olisi odottanut Tarjan sanovan sanovan edes jotain työtaistelukiistassa! Eihän demariuden pitäisi mihinkään hävitä vain sen takia, ettei presidentti ole yhden puolueen presidentti? Kyllä siellä pitäisi puoluekokouksessa käydä melkoinen kiroilu, kun Tarja ei jättänyt lakia pöydälle! Seuraavista pressa-ehdokkaista kannattaisi laittaa tallelokeroon kiusallisia kuvia ja dokumentteja tulevaisuuden käyttöä varten.

Tarja - ja Mara ja jotkut muut - ovat herättäneet ainakin minussa kysymyksen, millaista kansanjohtajaa me kaipaamme? Tarvitsemmeko henkilön, joka edustaa kaikin puolin keskiarvoa - keskinkertainen pukeutuja, keskinkertaisen näköinen, keskiluokkainen tai alempi tausta, keskinkertaiset mielipiteet... Miksi ihmeessä jotkut ovat huolissaan presidentin liian suuresta vallasta, kun sillä ei ole mitään käytännön merkitystä? Ainakaan tällä hetkellä. Ehkäpä heikomman presidentin on mahdollista hyväksyä laki vallan rajoittamisesta ennen kuin joku militantti astuisi valtaan? Tuskin näin Suomessa. Me haluamme kivan kaverin jolla on hyvä maine Suomessa ja ulkomailla. Me haluamme henkilön, joka ei ärsytä liikaa - r-vikaa tai kännistä kaatuilua ei lasketa, tarkoitan mielipiteitä.

Omassa kirkkokunnassamme on käynnistynyt keskustelu uudesta kirkkokunnanjohtajasta. En väitä, että nykyinen edustaisi silmissäni sitä mitä äsken on kuvattu. Mutta on se kiva kaveri, kaikkihan siitä tykkää. Mutta sen ajatus näyttää olevan ollut: kirkko velattomaksi minun toimikaudellani! Kenno Leier, pastori Espoosta, nosti eilen vuosikokouksessa esiin kysymyksen, olemmeko keskittyneet talouteen toiminnan kustannuksella? Olemmeko unohtaneet päätehtävämme? Raikuvista aplodeista huolimatta vastaus oli, että emme ole keskittyneet liikaa talouteen, emme ole unohtaneet päätehtäväämme.

Mutta miksi aplodit? En usko, että tämä tarkoittaa sitä, että suuri osa kokousedustajista olisi ollut tyytymätön kirkon johtoon. Uskon, että Kenno sai aplodit pitkälti siksi, että hän uskalsi keikuttaa venettä. Tarvitsemme veneen keikuttajia, jotta johtajamme reagoisivat. Tarvitsemme keskustelua, jotta tietäisimme, että myös näistä asioista johtajamme ovat keskustelleet. Tarvitsemme kritiikin läsnäoloa, jotta tietäisimme, että meidän mielipiteillemme on tilaa.

Velattomuuskampanja ei ole edennyt aivan odotusten mukaan, mikä oli odotettua - eikö tavoite ole muokattava oletettua toteutumaa suuuremmaksi, että se olisi ylipäänsä tavoite! Kuitenkin nopeutunut lainanmaksu tuo seuraavalla kirkkokunnanjohtajalle työrauhaa. Toivon, että seuraajaksi valitaan toiminnan henkilö, joka ottaa tilaisuudesta kaiken irti.

Suurinta muutostarvetta en näe kuitenkaan kirkkokunnnanjohtajan tai hallituksen toiminnassa, vaan yleisessä keskustelussa. Kritiikkiä esiintyy, mutta sitä ei osata kohdentaa. Monilla on mielipiteitä, mutta jostain syystä he kokevat, ettei niille ole tilaa. Ehkäpä takavuosia värikäs keskustelu ja liiallinen äänenkäyttö kärjistyneissä asioissa on tehnyt hallaa keskustelukulttuurillemme. Kuitenkin reaktio Kenno Leierin puheenvuoroon osoittaa, että muutosta on tapahtunut, ja että sitä kaivataan. Ehkäpä useammat uskaltavat tuoda mielipiteensä esiin, kun tietävät että sille on tilaa? Ehkäpä näemme Suomen Viikkolehdessä kirjoituksia, jotka horjuttavat kirkon perinteistä linjaa ja herättävät kiivasta keskustelua? Toivon tätä sydämestäni.

Lisää...

Maailmanlaajuinen yhteisö

Liityin viikko sitten Facebookkiin. En jaksanut perehtyä sen käyttämiseen, joten surffasin jotain muuta. Viikon kuluttua sain sähköpostia facebookilta. Joku kaverini kysyi suostunko hänen ystäväkseen. Tänään minulla on jo kaksi ystävää! Liityin myös kahteen yhteisöön. Ehkä saan vielä lisää ystäviä, kun lisään oman kuvan profiiliini - tai sitten menetän muutaman...

Muutamia päiviä sitten HS:ssä oli hauska Viivi ja Wagner. Facebook, irc-galleria tai myspace ovat loistavia tiimihengen luojia. Mutta mikä todellisuudessa yhdistää minua Örnsköldsvikissä asuvaan Göraniin - muu kuin se, että pidämme molemmat vaikkapa suklaasta? Voiko virtuaalinen yhteisö korvata reaaliset (aika provosoiva sana tässä yhteydessä) suhteet?

Kuulin joitakin vuosia sitten tutkimuksesta, jonka mukaan suomalaista miestä koskettaa fyysisesti keskimäärin 2 muuta miestä päivässä. Tämänkaltainen läheisyys on lähes virtuaalisella tasolla, ainakin jos asiaa kysytään italialaisilta, jotka koskettelevat toisiaan jopa 100 kerta päivässä!!

On aiheellista esittää kysymys, lisääkö internet ja sen synnyttämät yhteisöt sosiaalista vieraantumista? On määriteltävä, tukeeko yhteisö todellisia suhteita vai onko kyse illuusiosta. Hyviä kysymyksiä itselle esitettäväksi voisivat olla: "Kuinka monta yhteisöni jäsenistä olen tavannut livenä?", tai: "Mitä hyötyä tästä yhteisöstä on minulle?" ja: "Milloin viimeksi pidin viikon taukoa netistä?"

En tietenkään tarkoita, että meidän tulisi olla ehdottoman järkeviä ja hyödyllisiä kaikessa mitä teemme - eihän ihmistä voida tarkastella koneena, eikä tätä tulisikaan tavoitella. Kysymysten taustalla on ennemminkin paljastaa elämmekö todellisuudessa vai olemmeko vaarassa vieraantua siitä.

En aio erota edellä sanotun perusteella, vaan aion jatkossakin pitää huolta siitä, etten muuta virtuuali-Tommiksi. Nämä loistavat keksinnöt voivat auttaa reaali-Tommia luomaan kontakteja uusiin ihmisiin reaalimaailmassa, ja ne voivat toimia jo olemassa olevien suhteiden vahvistajina ja ylläpitäjinä.

Lisää...

Evoluution uhreille

En voi olla kirjoittamatta Jokelan koulun tapahtumista. Ei sillä, että minulla olisi mitään siteitä uhreihin tai ampujaan. Ei minulle ole myöskään mitä uutta tietoa tapahtumasta. En vain voi lakata ihmettelemästä, kuinka pitkälle yhteiskunta on valmis vannomaan evoluution nimiin.

Kyseinen kaveri, jonka nimeä en edes halua mainita, kertoo olevansa darwinilainen. Äärimmäinen Darwinilaisuus on ehdottoman ateistista, koska kaikki pohjautuu sattumaan. Koska olemme eläimiä, vain heikot turvautuvat moraaliin. Joka väittää toista, ei ymmärrä evoluutiota. Kyse on vahvimpien selviytymisestä - ei kilteimpien.

Olen seurannut mielenkiinnolla TV-sarjaa Heroes. Mielikuvituksellisessa sarjassa esitellään yli-luonnollisia voimia omaavia ihmisiä (melkein kaikki jenkkejä, yllätys yllätys!). Uudet voimat ovat syntyneet mutaation tuloksena. Mutaatiot eivät ole pelkästään positiivisia, ja siksi jotkut heistä "ovat pilalla", ikään kuin evoluution tuotekehittelyn ensivaihteita. Aivan kuten kala, jolla oli jalat (en ymmärrä miten se on voinut selvitä kovinkaan kauaa - tai siis niiden, sillä eihän yhden selviytymisestä vielä mitään hyötyä ole!). Sarjan pahis on itsekin mutantti, mutta uskoo evoluution oikeuttavan heikompien tappamisen, jotta laji voisi kehittyä.

KRP:n kuvassa, jossa hänellä on ase kädessä, hänen T-paidassaan on teksti: "Humanity is overrated" - ihmisyys on yliarvostettua. Todennäköisesti hän myös odottaa ihmiskunnan mutatoitumista paremmaksi. Tämä näemmä oikeuttaa heikkojen tappamiseen. Kuinka pitkälle olemme oikein valmiita vannomaan evoluution nimiin?

Lisää...