Johtajuus - synnynnäistä vai opittua

Luin viime viikolla artikkelin mielipuolisista pomoista. Artikkeli laittoi ensin hymyilyttämään, mutta sitten tuli aika jolloin piti katsoa oman puseron sisään - kuinka helppoa onkaan kaiken negatiivisen kohdalla aloittaa tarkastelu itsen ulkopuolelta?

Toivuttuani alkujärkytyksestä tajusi, että eihän julkaisu ollutkaan Suomen Viikkolehdessä tai jossain muussa kristillisessä julkaisussa, vaan Taloussanomissa! Artikkeli toimi jälleen hyvänä muistutuksena siitä, etteivät johtajuuden periaatteet katso siihen, puhutaanko seurakunnasta vai kovan luokan bisneksestä.




Willow Creekin Associationin väki ovat ymmärtäneet tämän ja järjestävät johtajuuskoulutusta, jossa hengellinen anti palvelee maallista sektoria ja toisin päin. Reilun kuukauden päästä on Helsingissä Global Leadership Summit (5.-6.11.), johon aion jälleen osallistua (ks. video). Huomaan tarvitsevani säännöllistä innostusta ja puhuttelua voidakseni pysyä tasapainossa omassa johtajuudessani.

Artikkelin mukaan aivan liian usein ihmiset, joiden ei pitäisi johtaa, hakeutuvat johtamistehtäviin. Ja kaiken lisäksi muut ihmiset nostavat näitä "pyrkyreitä" ylöspäin uskoen, että hyvän johtajan tunnistaa peräänantamattomuudesta. Eikä se, että on jonkin alan asiantuntija, tarkoita sitä, että olisi automaattisesti hyvä johtaja.

Oikeasti hyvän johtajan tunnistaa siitä, että hän tukee alempiaan ja auttaa heitä parempaan suoritukseen. Eikä johtajuus ole synnynnäistä, vaan sitä pitää opetella. Artikkelissa työpsykologi Katriina Perkka-Jortikka sanoo aika rajusti: "Ilman johtajaopintoja ja johtamisteorioiden tuntemista ei voi tulla hyväksi johtajaksi. Minusta koulutuksen pitäisi olla edellytys johtajille."

Lisää...

Muistutus

Aina ei osaa varautua kaikkeen, ja yllättävät tilanteet muistuttavat asioista, jotka oli jo luullut oppineensa kirjoista. Tänään opin kantapään kautta kaksi asiaa.

Ensimmäinen oli kameran suojaaminen säältä. Kuinka hölmöä. Luin joskus vuosi sitten salamabongauksesta useita artikkeleita ja ohjeita mm. siitä, kuinka tärkeää on ottaa mukaan läpinäkyvä muovipussi, koska ei sateenvarjo kaikelta suojaa (varsinkaan jos kuvaa ylöspäin)...

Toinen asia, jonka hoksasin ilman suurempaa onnettomuutta, oli digijärkkärin mahdollistama herkkyyden vaihtaminen - muutaman kuvan söhrin, kunnes muistin lukeneeni tästä loistavasta ominaisuudesta, joka tarkoitti aiemmin auttamatta filmirullan vaihtoa - oi niitä onnellisia, joilla oli kaksi runkoa ja molemmissa eri herkkyyksillä varustetut filmit!

Aamulla säntäsin ennen kukonlaulua uudelle lempikuvauspaikalle, ja sää olikin yllättävän raaka suojattomassa satamassa. Ajellessani kohti kuvauspaikkaa lumi kyllä leijaili lupaavasti vaakasuorassa... Aallonmurtajan muurille noustessani tajusin kelin raakuuden - kalliolla kävellessä vietin myös laskiaissunnuntaita. Jostain syystä mielessäni ei ollut muuta ajatusta sillä hetkellä kuin uuden kameran suojaaminen kolhuilta tai hajoamiselta.

Tuuli toi mukanaan omat vaikeutensa pöllyävän märän lumen muodossa. Objektiivin onnistuin jotenkin suojaamaan, mutta kameran tähtäin oli välillä melko tukossa märkää lunta, ja jouduin kamppailemaan nähdäkseni kuvan. Silloin harmitti, ettei LCD-näytössä ollut Live View -ominaisuutta!

Tänään olin pukeutunut hyvin, eikä tunnin kuvaussession aikana kylmä käynyt mielessäkään, paitsi oikeassa kädessä, jossa oli olosuhteiden pakosta ohuempi hansikas. Puku joutuu kuitenkin vielä tällä viikolla pesuun, ettei päälle roiskunut suolavesi syövyttäisi vaatteita. Jouduin myös puhdistamaan koko kuvauskaluston reissun jälkeen huolellisesti kostealla rätillä.

Vesisuihkussa otin reissun parhaimman kuvani, ainakin omasta mielestäni parhaan. Kuvassa on hämäränä pieni mökki, merta ja aallonmurtaja - loppuosa kuvasta on joko pöllyävää lunta tai päälle roiskuvaa merivettä! Ehdin juuri ja juuri ottaa tuon kuvan, kun jouduin kääntämään rajusti vasemmalle suojatakseni kameran pahimmalta vedeltä - kamera pysyi kuivahkona ja ihme kyllä kuvakaan ei mennyt pilalle. (Tosin kuvan kauneus paljastui vasta koneella käsitellessä, ja olen rajannut sen noin kolmasosaan originaalista...)

Toisessa kuvassa on myrskyävää merta - olen nimennyt sen Tyrskyluodoksi. Kuvankäsittelyohjelmalla kutittelin esiin vähän lisää sinisen sävyä - mustavalkoisenkaan ei ollut muuten hullumpi, mutta se jääköön toiseen kertaan, täytyy päästä nukkumaankin joskus - joku järki näissä harrastuksissakin täytyy olla!

Lisää...

Uusi kamera

Ensimmäinen kesätyöpaikkani oli Yhtyneet Paperitehtaat OY:n Paperituote Valkeakoskella. Vuosi oli 1994, ja työnimikkeeni oli rullamies, eli olin pituusleikkurilla apumiehenä. Syöttöpäähän laitettiin iso rulla, ja siitä leikattiin oikean levyisiä ja pituisia toisia rullia. Mielenkiintoista. Minun tehtäväni oli avustaa koneenhoitajaa kaikissa tehtävissä, sekä tietenkin pakata rullat alustavasti ja pyöritellä ne (käsin) pakkaamolle edelleen lähetettäviksi.

Olin haaveillut ostavani kesätyörahoilla Chevrolet Camaro '69, johon laskin, että rahani olisivat riittäneet, jos olisin säästänyt kaiken. Kuitenkin ensimmäisestä tilistäni ostin Canon EOS 1000 rungon käytettynä. Tätä ennen olin jo omistanut pokkarin, jota varten säästin rahaa huikeat 800 markkaa 12 -vuotiaana!

Oheiset kuvat on otettu muuten "kotirannasta", Lappohjasta. Taustalla häämöttää Koverharin (Ovako) terästehdas.

Noin 5 vuotta sitten ostin ekan digikameran, joskin teologisen opiston 2,1 Megaisella Olympuksella tuli kuvattua jo vuonna 2002 opiston mainoksia varten. Huikeaa, miten kehitys on mennyt eteenpäin! Ostin tällä viikolla käytettynä EOS 400D -rungon, ja siinä on useamman kerran tuo 2,1 Megaa.

EOS 1000 hajosi kosteuden takia aikoinaan, koska kuljetin sitä aina joka paikassa mukana, ja auton tavaratila taisi muodostua sen kohtaloksi. Sain kuitenkin liikkeestä pienen hyvityksen siitä, kun vaihdoin sen EOS 500:een, ja sitä maksoinkin useamman vuoden Kehys-Lahdelle. Välissä omistin Minoltan puoliautomaatinkin useammalla putkella, mutta siitä luovuin, koska se valotti osan ruuduista vain puoliksi.

No, jos jotakuta vielä kiinnostaa mun kamerahistoria, niin ostamani digipokkari oli Pentaxin Optio S5i, ja sillä on otettu 4200 kuvaa... Yllättäen huomasin, että kinojärkkäri jäi nurkkaan pölyttymään, ja lainasin sitä taiteilijaystävälleni joksikin aikaa kuvitellen, että sinnehän se jäisi. Eipä jäänyt, takaisin tuli tuohon muistuttamaan itsestään. Digikuvauksen helppous ja kameran pieni koko olivat Pentaxin valtteja, mutta jatkuvasti turhautti nähdä tilanteita ja kuvia, jotka olisivat onnistuneet vain järkkärillä.

Vaikka ei uskoisikaan, olen maailman toiseksi nuukin mies (nuukin on Roope Ankka). Siis ainakin joissain asioissa. Järkeilin, että jos odotan puoli vuotta, on taas tullut uusi malli tai edellinen on edullisempi. Meni puoli vuotta, vuosi, kaksi, kolme... Yhtenä päivänä huuto.netissä oli EOS 400D runko tarvikkeineen - ja huuto oli auki vain 7 tuntia! Eikä kukaan muu huutanut siitä mitään. Myyjä oli vaihtamassa EOS 5DmkII:seen, ja vaikutti erittäin vakavasti otettavalta kauppakumppanilta. Olin todella positiivisesti yllättynyt 16000 kuvaa otetun rungon hyvästä kunnosta.

Mutta rungollahan ei saa mitään kuvia aikaiseksi, ja ajattelin, että ei mun vanhoista putkista ole yleisputkeksi. Rajalan Pro Shopista Helsingin Sanomatalosta löytyi Sigman 18-50 mm 1:2,8 EX "Macro" käytettynä, ja tuhlasin kuin Aku Ankka palkkapäivänä. Säästin tosin putkessa 200, ja rungossa ehkä 100, joten objektiivi olikin käytännössä ilmainen (hyvä logiikka?).

Varsinkin putkeen olen erittäin tyytyväinen. Edellä mainitun lisäksi kassissa on kinojärkkärin peruslinssi 35-80 sekä 70-300 zoomi. Salamassa on kosketushäiriö, välähtää kyllä loistavasti testipainikkeesta, mutta ei ota kontaktia. Mulla on mielessä yksi kaveri, joka voisi purkaa sen atomeiksi...

Nälkä tuntuu kasvavan syödessä, ja nyt on jo mielessä pari putkea jotka voisi hankkia sekä pienimuotoinen studiovalosarja :) Saapi nähdä, kuinka kauas alkuinnostus kantaa, kolmena päivänä olen ehtinyt ottaa kuvia aika monta sataa, ja tietenkin vain pari hyvää. Mutta paperilla ne hyvät olisivat tulleet aika kalliiksi!!

Lisää...

Israel vai israel?

Olen Facebookin palveluiden hyväksikäyttäjä, ainakin silloin, kun en iltaisin saa unta. Olen huomannut monien ystävieni liittyvän Israelia tukeviin ryhmiin. Tänään sain sähköpostiini kutsun osallistua ICEJ:n järjestämään Israel -tukimarssiin. Sähköpostiviestissä ei ollut tietoa marssin sisällöstä - Suomen ja Israelin lippuja pitää ottaa mukaan, ja viestiin oli liitetty usein siteerattu Raamatun kohta: "Ja minä siunaan niitä, jotka sinua siunaavat" (1 Moos.12:3).

Aina, kun joku sanoo tukevansa, kannattavansa tai siunaavansa Israelia, minussa herää kysymys, että mitä hän sillä tarkoittaa? Tarkoittaako Israelin siunaaminen sitä, että rukoillaan heidän pommiensa, tankkiensa ja tarkkuuskivääriampujien puolesta? Kysymys on siis siitä, tarkoittaako Israelin siunaaminen poliittisen Israelin valtion siunaamista, ja siten myös sen toimien hyväksymistä, vai Jumalan kutsuman hengellisen Israelin siunaamista? Mielestäni ainoa mahdollinen raamatullinen tulkinta on jälkimmäinen.

ICEJ sanoo toimintatarkoituksestaan seuraavaa: "Toimintamme ja työmme tähtäävät juutalaisen kansan ja Israelin lohduttamiseen, siunaamiseen ja rakkauden osoittamiseen sitä kohtaan". Miten me voimme rakastaa Israelia? Onko se rakkautta, että hyväksymme kaiken, mitä se tekee, ja yksipuolisesti aina tuomitsemme vastapuolen?

1948 perustettu Israel ei ole hengellinen valtio siinä määrin, kuin Israelin siunaajat ehkä haluaisivat ajatella. 76 % asukkaista on juutalaisia, jopa 19 % arabeja ja 5 % kuuluu eri vähemmistöryhmiin (Lähde: Wikipedia)! Operation Worldin nettisivusto antaa Israelin uskonnollisesta jakautuneisuudesta seuraavaa tietoa:

Uskonnot % väestöstä Kannattajia Vuosittainen kasvu
Juutalaisia 80.65 4,130,637 +2.4%
Muslimeita 14.60 747,766 +2.7%
Muita 2.50 128,042 +5.2%
Kristittyjä 2.25 115,238 +2.8%

Edelleen Operation Worldin mukaan juutalaisesta väestöstä n. 25 % on uskonnollisia ja 75 % maallistuneita. Keitä me siunaamme, kun siunaamme Israelia? Kenen puolesta me osallistumme marssiin? Keitä vastaan me olemme, jos siunaamme Israelia? Mistä Israelista oikein puhumme, kun haluamme siunata Israelia? Mielestäni meidän tulee olla hyvin varovaisia, ettemme tule osallisiksi toisten pahoista teoista (1. Tim. 5:22).

Minä haluan siunata Israelia. Tällä hetkellä rukoilen, ettei yksikään lapsi tai sivullinen joutuisi kärsimään vääryyttä. Rukoilen, että nyt sotivat kansat voisivat oppia elämään rauhassa rinnakkain. Rukoilen myös, että juutalaiset avautuisivat pelastussanomalle Jeesuksesta Kristuksesta ja tulisivat osallisiksi todellisesta Israelista - missä päin maailmaa tahansa: "Eivät kaikki israelilaiset kuulu tosi Israeliin, eivätkä kaikki Abrahamin jälkeläiset ole oikeita Abrahamin lapsia." (Room. 9:6a-8). Minä haluan sinuta todellista Israelia.

Lisää...