Luin viime viikolla artikkelin mielipuolisista pomoista. Artikkeli laittoi ensin hymyilyttämään, mutta sitten tuli aika jolloin piti katsoa oman puseron sisään - kuinka helppoa onkaan kaiken negatiivisen kohdalla aloittaa tarkastelu itsen ulkopuolelta?
Toivuttuani alkujärkytyksestä tajusi, että eihän julkaisu ollutkaan Suomen Viikkolehdessä tai jossain muussa kristillisessä julkaisussa, vaan Taloussanomissa! Artikkeli toimi jälleen hyvänä muistutuksena siitä, etteivät johtajuuden periaatteet katso siihen, puhutaanko seurakunnasta vai kovan luokan bisneksestä.
Willow Creekin Associationin väki ovat ymmärtäneet tämän ja järjestävät johtajuuskoulutusta, jossa hengellinen anti palvelee maallista sektoria ja toisin päin. Reilun kuukauden päästä on Helsingissä Global Leadership Summit (5.-6.11.), johon aion jälleen osallistua (ks. video). Huomaan tarvitsevani säännöllistä innostusta ja puhuttelua voidakseni pysyä tasapainossa omassa johtajuudessani.
Artikkelin mukaan aivan liian usein ihmiset, joiden ei pitäisi johtaa, hakeutuvat johtamistehtäviin. Ja kaiken lisäksi muut ihmiset nostavat näitä "pyrkyreitä" ylöspäin uskoen, että hyvän johtajan tunnistaa peräänantamattomuudesta. Eikä se, että on jonkin alan asiantuntija, tarkoita sitä, että olisi automaattisesti hyvä johtaja.
Oikeasti hyvän johtajan tunnistaa siitä, että hän tukee alempiaan ja auttaa heitä parempaan suoritukseen. Eikä johtajuus ole synnynnäistä, vaan sitä pitää opetella. Artikkelissa työpsykologi Katriina Perkka-Jortikka sanoo aika rajusti: "Ilman johtajaopintoja ja johtamisteorioiden tuntemista ei voi tulla hyväksi johtajaksi. Minusta koulutuksen pitäisi olla edellytys johtajille."
Nuoruuden into vai vanhemman viisaus?
2 viikkoa sitten
