Postmodernit vaalit

Kimmokkeen tämän blogin kirjoittamiseen sain lukuisista vivahteikkaista kirjoituksita Facebookin "seinällä". Tiedän, että moni muukin on kirjoittanut näistä vaaleista, mutta vielä en ole törmännyt kehenkään, joka olisi käyttänyt taikasanaa postmoderni. Mitä enemmän olen tätä keskustelua seurannut mediassa (mukaanlukien somessa, eli sosiaalisessa mediassa, mikä on aivan järkyttävä lyhenne), sitä vakuuttuneemmaksi ole tullut näiden vaalien postmodernisuudesta. Tässä muutamia perusteluita (ei, en kerro jutussa ketä äänestin enkä hehkuta ketään ehdokasta):

Hmm. Piilomainontaa?

1. Väyrynen -mukit. Tarvitseeko enempää sanoakaan? Tunnustan äänestäneeni Väyrystä 1994 ensimmäisellä kierroksella, mutta olisinko ostanut mukin? Tuskin. Uskaltaisin väittää, että moni on tilannut mukin kieli keskellä suuta, ja että niille on naurettu moneen otteeseen. Uskaltaisin väittää myöskin, että moni mukin ostanut ei äänestänyt Väyrystä, ja että jotkut eivät äänestäneet lainkaan.

Mikä tekee tästä asiasta postmodernin? Postmoderni ihminen ei ajattele toimintansa liittyvän kokonaisuuteen. Toisin sanoen, että vaikka kolikko kirstuun kilahtaa, niin sillä ei ole mitään merkitystä. Ei, vaikka samoilla rahoilla mahdollistettiin Väyrysen kampanja. No kuinka paljon Väyrynen hyötyi yhdestä mukista, saattaa joku kysyä? Kuvaankin ilmiötä - myös massassa kyse on yksilöistä. Ja pienistä puroista kertyy suuri virta. (Väyrysen kampanjaväki on ollut hieman yllättynyt, koska mukien kysyntä on jatkunut vaalien jälkeenkin.) Samaan syssyyn voitaisiin vielä heittää Ultra Bra:n paluukeikka - onko sisäänpääsyvaatimuksena, että äänestää Haavistoa? Toivon todella, että viihde ei ratkaise vaaleja.

2. Puoluerajojen hämärtyminen. Kuinka monta kertaa kuulit jonkun mainitsevan, että nämä olivat henkilövaalit? Perussuomalaisten menestys eduskuntavaaleissa niin ikään oli paljon kiinni Soinin persoonassa. Hänen puolueellansa oli isot puheet - entä jos soinilaisten mukaantulo eduskuntaan olisi tuonut järjen kaikkeen; rikkaiden verotus, kehno maahanmuuttopolitiikka sekä kansanedustajien ja ministerien ylisuuret palkat olisi pistetty järjestykseen? Olisiko Soini toisella kierroksella. Aivan varmasti! Mutta sitä en ymmärrä, että perussuomalaisten kannattajat äänestäisivät Vihreiden ehdokasta!

Jos unohdetaan Haavisto henkilönä hetkeksi, niin todettakoon, että Vihreillä, Vasemmistoliitolla, RKP:llä tai kristillisillä ei ole ollut aikoihin ehdokasta, jolla olisi minkäänlaisia mahdollisuuksia presidentiksi. Johtuuko se henkilöitä? Ei, vaan siitä, että jokainen mainituista ryhmistä edustaa liian pientä osaa äänestäjistä. Ketä kiinnostaa, kenen ansiosta maksamme juomatölkeistä panttimaksun? Tietääkö kristillisten koulujen puolustaminen varmaa pääsyä vallan kahvoihin? Ei todellakaan, ellei kyseessä ole oikea henkilö, joka osaa esiintyä edukseen ja laajentaa äänestäjäkuntaansa astumalla ulos puolueensa kaapista. Viimeiseksi haluan vielä kirjoittaa hieman kiistanalaisemmasta asiasta - teksti katkon jälkeen!


3. Sukupuolinen suuntautuminen. Mitä tekemistä on kenenkään sukupuolisella suuntautumisella presidentin tehtävien hoitamisen kanssa? Monien mielestä ei yhtään mitään. Moni kristitty on äänestänyt Haavistoa, omassa tuttavapiirissä jotkut ovat kampanjoineetkin hänen puolestaan. Nämä ovat arvovaalit, sanotaan. Taannoin Maria! -ohjelmassa kysyttiin, miten sukupuolinen suuntautuneisuus voi muka olla arvo? Rakkaus on arvo, suvaitsevaisuus on arvo, ne ovat paljon tärkeämpiä.

Ehkä jo arvaat, mitä sanon seuraavaksi: Tämä on postmodernia ajattelua. Postmodernin ajattelun mukaan jokaisen totuus on yhtä tärkeä - se mikä on sinun mielestäsi totta, on yhtä suuri totuus kuin minun totuuteni, vaikka ne olisivat päinvastaisia. Moniarvoisessa yhteiskunnassa tärkeimmäksi arvoksi nousee kyky sopeutua ja elää risteävien arvojen viidakossa (itse asun vapaamielisessä amsterdamissa muslimialueella - siinä arvoristiriitoja). Sitä, joka uskaltaa olla rohkeasti erilainen, ihaillaan, vaikka ei ehkä ymmärrettäisikään muutoin hänen toimintaansa, sillä hän on nykyajan sankari, ja media on hänen valkoinen ratsunsa.

Presidentin valinnassa tehtävien hoitaminen on tärkeä kriteeri, toinen, yhtä tärkeä on edustavuus. Kristityt kiihkoilijat joutuivat pahaan pinteeseen, kun joku laski liikkeelle huhun, että Niinistö on vapaamuurari. Illuminati on monille antikristuksen ilmentymä, ja siten paljon pahempi vaihtoehto kuin homoseksuaalisuus. Väite ammuttiin nopeasti alas perättömänä huhuna, mutta se lienee ajanut tehtävänsä ainakin jossain määrin. Uskoisin, että tämän takia monikaan ei niinkään kallistunut Haaviston puolelle, kuin päätti jättää äänestämättä.

Muistan vielä ajan, josta ei ole kauan. Silloin uskova ihminen kuunnellut maallista musiikkia tai käynyt tansseissa, koska haluttiin erottautua maailmasta ja entisestä päihteiden ja irtosuhteiden värjäämästä elämästä. Uskova ihminen ei ottanut tatuointia - ainoastaan rikollisilla ja merimiehillä oli tatuoinnit, ja se tarkoitti sitä, että heillä oli villi menneisyys ja hyvä todistus. Uskova ihminen ei ottanut rastoja, koska vain pilveä polttavat rastafarit pitivät niitä. Nykyään taitaa olla kaikki toisin. Nykyään olla postmoderneja - sillä mitä teen, ei ole tekemistä sen kanssa, mitä olen tai mihin kuulun.

Äänestäisinkö minä sitten avoimesti homoseksuaalia henkilöä presidentiksi? Myönnän, että tätä kysymystä olen joutunut miettimään pitkään - monessa suhteessa tunnistan itsekin olevani postmoderni. En usko, että homoseksuaalisuus tekee Haavistosta pahaa ihmistä tai heteroseksuaalisuus Niinistöstä hyvää ihmistä (jos seksuaalisuus olisi tärkein kriteeri, pitäisi ehdokkaina olla Ridge Forrester ja Tom of Finland). En myöskään usko, että seksuaalinen suuntautuminen on arvo, mutta väitän, että se kertoo takana olevista arvoistaan.

Haavisto kertoi pohtineensa kirkkoon liittymistä YLE:n homoillan jälkeen. Mutta hän on agnostikko - miksi kukaan, joka ei usko kirkon Jumalaan, haluaisi liittyä kirkkoon? Postmoderni ihminen tietenkin! (Itse en kyllä ymmärrä kirkkoakaan, joka hyväksyisi jäsenekseen henkilön, joka ei usko Jumalaan.) Kirkkoon kuulumattomuus ei myöskään estä Haavistoa olemasta Kirkon ulkomaanavun hallituksessa. Oma kysymyksensä on, mitä tämä kertoo ulkomaanavun arvoista.

Solidaarisuus ja filantropia ovat postmodernin ajan humanistien iskulauseita. Tasa-arvo ja yhdenvertaisuus! Samaan aikaan kun moni kritisoi kristittyjä ahdasmielisyydestä, kun eivät voi äänestää homoa, moni homo äänestää Haavistoa nimenomaan koska tämä on homo - ja aivain oikein tekevät siinä, koska he uskovat Haaviston ajavan parhaiten oikeuksiaan. Mitä tulee avioliittolakiin, Haavisto ei ole ollut aivan yhdenmukainen viestinnässään - välillä hän antaa ymmärtää, että kirkko päättäköön itse asioistaan, kunhan yhteiskunnallisesti homopareilla on samat oikeudet, ja välillä hän puhuu ikään kuin kirkkovihkiminen pitäisi lukea samojen oikeuksien piiriin.

Mitä tekee kristitty? Miten postmoderni kristitty äänestää? Pienempää pahaa? Onko olemassa absoluutteja asioita, onko olemassa oikeaa ja väärää? Entä jos on, niin onko sillä mitään merkitystä asian hoitamisen kannalta, varsinkin, kun Suomi ei todellakaan ole mikään kristitty maa. Minun mielestäni kansa päättäköön millaisen presidentin haluaa (oman ääneni kävin antamassa). Kävi miten kävi, minä en aio muuttaa Ruotsiin!