Tänään tulee kuluneeksi 476 vuotta erään merkkimiehen kuolemasta. Ehkä ei pitäisi sanoa merkkimies, koska hän ei ole kovin hyvin tunnettu. Ehkä ei pitäisi myöskään käyttää sanaa 'kuolema', koska hänet tapettiin, ja varsin erityisellä tavalla. Hän joutui poliittisen (valtiollisen ja kirkollisen) kamppailun pelinappulaksi. Hän löydettiin belgialaisesta linnasta ystävän kavalluksen ansiosta. Hän vietti n. 500 päivää vankeudessa epäinhimillisissä oloissa ja hänet tuomittiin kuolemaan. Hänet sidottiin roviolle, jossa hänet ensin kuristettiin kuoliaaksi ja sitten poltettiin. Aika rankkaa?
Hänen rikoksensa? Raamatun kääntäminen Englanniksi.
Hänen nimensä? William Tyndale.
Nykyaikaisesta ihmisestä moinen raakuus kuulostaa äärimmäiseltä. Helposti näemme Tyndalen joutuneen keskelle poliittista ajojahtia, jossa hän oli uhka sekä katoliselle kirkolle että Englannin kruunulle. Kuollessaan Tyndalen kerrotaan rukoilleen, että Englannin kuninkaan silmät aukeaisivat. Ironista, että vain kaksi vuotta tämän jälkeen sama kuningas vahvisti "The Great Bible" -raamatunkäännöksen, joka perustui pitkälti Tyndalen työlle. Tyndalen merkitys elää yhä, mm. KJV -version ja Shakespearen näytelmien muodossa.
Kirjoittaessani näitä ajatuksia muistelen, kuinka lukiossa pilkkasin luokkakavereideni uskoa. Olin mukana etsimässä Raamatusta jakeita joilla voisimme pilkata heitä. Olin mukana repimässä luokkakavereideni Raamattuja. En ollut kuningas Henri saati katolisten paavi. Ehkä tyhmyys tiivistyi porukassa, mutta en täysin pysty selittämään mikä sai aikaan sen mihin syyllistyin. Siinä kirjassa on jotain erityistä, salattua, mystistä, haastavaa.
Tyndalen kuoleman muistopäivänä muistutan itseäni, että moni muukin on antanut henkensä sen edestä, että vanhat kirjoitukset ovat säilyneet meille. Kunpa muistaisin sen joka kerta, kun otan Pyhän Kirjan käteeni. He eivät kuolleet turhaan.
Nuoruuden into vai vanhemman viisaus?
2 viikkoa sitten
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti