Sitoumukseni

Olen miettinyt viime aikoina, kuinka pinnalliseksi rakkaus Jumalaa kohtaan saattaa jäädä. Koska kyse on mielestämme abstaktiosta, yhteydestä Jumalaan tulee "sielullista" ja kokemusperäistä. Jeesus tarjosi kuitenkin konkreettisia keinoja tietää, mitä tuohon taivaalliseen rakkauselämään kuuluu.

Jeesus oli mestari näkemään oleellisen. Hän tiivisti kaikki 10 käskyä ja laittoi vielä kaikki juutalaisten käskytkin nippuun, ja sanoi, että vain kaksi asiaa on tärkeitä. Itse asiassa, kaikki nuo muut käskyt pysyvät noiden kahden käskyn varassa.

Ensinnäkin, arvatenkin, piti rakastaa Herraa koko sydämestä ja kaikella voimalla ja niin poispäin. Toinen yhtä tärkeä on lähimmäisen rakastaminen. Lähimmäisen rakastaminen on konkretiaa, mutta niin pitäisi Herrankin rakastamisen olla!

Olen iltaihminen, ja siksi mielellään rukoilen illalla sen sijaan, että aamulla viettäisin hiljaisen hetken (silloin tällöin kylläkin sanomalehden ohella luen kappaleen päivähartauskirjasta). Mutta sitten tajusin, että ilta- ja aamuihmisen rukoukset eroavat toisistaan. Jos aamuihminen rukoilee: "Kiitos Herra tästä päivästä, anna mulle voimaa elää sun tahtosi mukaan," niin iltaihminen rukoilee: "Herra, tää päivä oli kauhea. Anna mulle kaikki mun synnit anteeksi."

Näitä asioita pohtiessani tein eilen sitoumuksen: enää en käytä aamu-unisuuttani tekosyynä! 30 sekuntiakin on parempi kuin ei mitään!