Sanoista tekoihin

Olen huomannut, että on helppoa paeta elämää. Oman arjen pyörittäminen vie omat veronsa, eikä mielenkiinto riitä tarkastelemaan nykymaailman tilannetta. Näinä aikoina, kun on vaikka mitä ympärillä, pakenee jopa mielellään - kuka jaksaa miettiä inhottavia asioita kaiken aikaa? Pylvään päässä on paljon helpompaa olla pyhimys kuin kurjuuksien keskellä.

Miten esimerkiksi suhtaudumme kristittyinä prostituutioon? Eihän kukaan kirkon parissa sellaiseen sorru, eihän? Katsoin ohjelmaa, joka kertoi seksiorjista. Huoraksi pakotettu nainen keskusteli keski-ikäisen miehen kanssa tämän tyttärestä. Seuraavaksi kuvattiin miehen kaulalla heiluvaa ristiä. Eihän tämä vain ole rehellinen kuvaus välinpitämättömästä kirkosta, eihän?

Olen aktiivisesti käynyt taistelua prostituution kitkemiseksi - omassa mielessäni. Tarkoitan sanoa tällä sitä, ettei meitä mitata aikomustemme, vaan tekojemme mukaan. Tämä pätee niin kirkkoon kuin meihin yksilöihinkin. Se, että Norjassa puuhataan tällä hetkellä seksin kieltävää lakia kertoo yksilöistä, jotka ovat ponnistelleet määrätietoisesti.

Ajattelen ehkä yksiniittisesti, mutta aina kuullessani jonkun vastustavan tällaisia lakiesityksiä, pohdin hänen henkilökohtaista suhdettaan prostituutioon. Ehkäpä siksi on luonnollista, että jotkut ottavat asiat henkilökohtaisesti - puhutaaan heidän eduistaan, heidän menetyksistään. Tai sitten en näe kokonaisuutta.

Uskallanko minä, pieni ihminen, omassa kapeakatseisuudessani silti sanoa ääneni kuuluviin? No, ei se paljon hyödytä, että itsekseni hurskaita mietin. Sananlaskukin opettaa: "Johtoa vailla kansa kulkee tuhoon, neuvonantajien viisaus tuo menestyksen" (Snl. 11:14).

Minä aion puuttua havaitsemiini epäkohtiin vähintäänkin lähettämällä asiasta sähköpostia kansanedustajille. Kerran olen tämän tehnyt, koskien ns. pilakuvakohua. Ja jos löytyy muita kanavia vaikuttaa, tartun niihin. Sanat ovat miekkaa terävämpiä ainoastaan julki tuotuina. Siis, sanoista tekoihin!

Lisää...

Pääs iäinen

Pääs iäinen unohtumaan. Kävi kuin joulun kanssa konsanaan, paitsi paljon halvemmaksi tulee tämä juhla. Kaksi virpojaa kävi sunnuntaina, molemmille 30 sentin suklaamunat. Loput söin itse, yllättäen maistui ihan Kinderiltä. Lelussa ei tosin ollut liikkuvia osia koteloa lukuunottamatta (joka oli samanlainen ja -värinen kuin Kinderissä).

Ja taas se nähtiin, enhän mä pysy edes aiheessa. Jotkut paastosivat ruuasta, minä taisin paastota pääsiäisestä. Pääsiäinen, jossa oleellisinta on suklaamunat ja puput, ei voi kiinnostaa ketään itsensä mieheksi tuntevaa. Tai sitten en ole sinut herkkyyteni kanssa.

Ne kaksi tapahtumaa, minkä takia mekin pääsiäistä vietämme, olivat melko verisiä päiviä. Ensimmäisessä tapettiin viaton eläin, toisessa viaton ihminen. Molemmat julistavat Jumalan armoa, mutta myös tuomiota.

Monesti luemme Joh. 3:16 ja ihmettelemme Isän rakkautta - että hän antoi ainokaisen Poikansa. Mutta miksi? Ettei kukaan hukkuisi. Voi kuinka suloista, otetaan vähän suklaamunia. Seuraavassa jakeessa Johannes jatkaa: "Sillä ei hän lähettänyt Poikaansa maailmaan sitä tuomitsemaan, vaan pelastamaan sen."

Emme voi puhua pelastuksesta ja armosta ilman tuomion läsnä- ja lähelläoloa. Ensimmäiseen pääsiäiseen liittyi vahvasti viesti: jos ette usko ja tee tätä hölmöltä vaikuttavaa juttua ja tahri ovianne karitsan vereen, teille käy huonosti. Niin myös Jeesuksen risti julistaa tuomiota.

Ensimmäisenä pääsiäisenä epäuskoa seurasi esikoisen menetys. Toisena pääsiäisenä oman elämän kadottaminen. Ikuisesti. Ehkäpä muistaisimme asian vakavuuden, jos suklaamunien ja pupujen sijaan maalaisimme joka pääsiäisenä ulko-ovemme verellä. Ei pääsis iäinen unohtumaan naapureiltakaan.

Lisää...