Pääs iäinen

Pääs iäinen unohtumaan. Kävi kuin joulun kanssa konsanaan, paitsi paljon halvemmaksi tulee tämä juhla. Kaksi virpojaa kävi sunnuntaina, molemmille 30 sentin suklaamunat. Loput söin itse, yllättäen maistui ihan Kinderiltä. Lelussa ei tosin ollut liikkuvia osia koteloa lukuunottamatta (joka oli samanlainen ja -värinen kuin Kinderissä).

Ja taas se nähtiin, enhän mä pysy edes aiheessa. Jotkut paastosivat ruuasta, minä taisin paastota pääsiäisestä. Pääsiäinen, jossa oleellisinta on suklaamunat ja puput, ei voi kiinnostaa ketään itsensä mieheksi tuntevaa. Tai sitten en ole sinut herkkyyteni kanssa.

Ne kaksi tapahtumaa, minkä takia mekin pääsiäistä vietämme, olivat melko verisiä päiviä. Ensimmäisessä tapettiin viaton eläin, toisessa viaton ihminen. Molemmat julistavat Jumalan armoa, mutta myös tuomiota.

Monesti luemme Joh. 3:16 ja ihmettelemme Isän rakkautta - että hän antoi ainokaisen Poikansa. Mutta miksi? Ettei kukaan hukkuisi. Voi kuinka suloista, otetaan vähän suklaamunia. Seuraavassa jakeessa Johannes jatkaa: "Sillä ei hän lähettänyt Poikaansa maailmaan sitä tuomitsemaan, vaan pelastamaan sen."

Emme voi puhua pelastuksesta ja armosta ilman tuomion läsnä- ja lähelläoloa. Ensimmäiseen pääsiäiseen liittyi vahvasti viesti: jos ette usko ja tee tätä hölmöltä vaikuttavaa juttua ja tahri ovianne karitsan vereen, teille käy huonosti. Niin myös Jeesuksen risti julistaa tuomiota.

Ensimmäisenä pääsiäisenä epäuskoa seurasi esikoisen menetys. Toisena pääsiäisenä oman elämän kadottaminen. Ikuisesti. Ehkäpä muistaisimme asian vakavuuden, jos suklaamunien ja pupujen sijaan maalaisimme joka pääsiäisenä ulko-ovemme verellä. Ei pääsis iäinen unohtumaan naapureiltakaan.