Jos minä olisin...

Piispa Pihkala saarnasi kansanedustajille vuoden 2008 valtiopäivien avauksen yhteydessä järjestetyssä jumalanpalveluksessa. Hän puhui ilmastonmuutoksesta ja päästökaupasta. Oleellista ja ajankohtaista? Onko tämä suurin huoli joka kirkolla on? Huomasin kysyväni itseltäni, että mistä minä olisin saarnannut?

Heti on sanottava, etten usko, että minusta koskaan tulee piispaa joka saarnaa valtiopäivillä, mutta se ei tarkoita sitä, etten voisi vaikuttaa muutoin - saarnan ja muun julkisen sanan kautta äänestämisen ohella. Vaikka en ymmärrä kirkon ja valtion välistä suhdetta, se ei tarkoita sitä, etteikö kirkolla pitäisi olla sanottavaa yhteiskunnallisissa asioissa. Mutta silloin, kun kirkolla on käytettävissään näin herkullinen foorumi, eikö silloin kannattaisi käyttää tilaisuus hyväkseen ja puuttua johonkin kirkon kannalta todella oleelliseen asiaan?

Mitä jos Pihkala olisi nostanut saarnan keskeiseksi teemaksi köyhyyden ja tuloerojen kasvamisen? Ehkäpä hän olisi voinut sanoa valtiolle: "älkää tehkö niin kuin me teemme, vaan niin kuin me sanomme, että teidän olisi hyvä tehdä." Kestääkö kirkon uskottavuus oikeasti lihavat osakesalkut ja pankkitilit yhtäaikaisen sanoman kanssa köyhistä välittämisestä?

Entäpä jos hän olisi puhunut globalisaatiosta ja yritysetiikasta? Puuttunut järein sanoin tehtaiden sulkemiseen ja tuotannon siirtämiseen ulkomaille? Julistanut, että kyseiset yritykset ja valtio suuromistajana toimii lyhytkatseisesti? Murehtinut alkoholiverotusta, tuominnut seksuaalisen häirinnän ja itkien vaatinut tv-ohjelmien ja pelien ikärajojen nostamista ja valvonnan tehostamista? Vaatinut palkallista isyysvapaata pakolliseksi ja esittänyt, että kansanedustajilla tulisi olla puhdas rikosrekisteri ja että myöskin ministerien perheenjäsenten tulisi luopua osakkeiden omistajuudesta?

Pelkään pahoin, että kirkko on ajautunut tilanteeseen, jossa heillä ei ole mielipiteenvapautta, tai että heillä ei ainakaan ole varaa siihen. Kuulin osuvan sanonnan jokin aika sitten: "Kun profeetat vaikenee, talousmiehet tilalle astelee." Profeetta on henkilö, joka uskaltaa julistaa Jumalan mielipiteen, vaikka se merkitsisi hänen tai hänen yhteisönsä maineen ja aseman vaarantumista. Pitääkö Suomen kirkko yllä profeetallista ääntä tällä hetkellä?

Mediaseksikkyys ei välttämättä ole kovin hurskasta (joskin ortodokseilta se näyttää sujuvan). Kirkon ja sen edustajan välillä tulee vallita tasapaino - muuten sanoma ei ole uskottava. Ehkäpä Pihkala puhui sydämestään (ilmastoasioista) ja oli 100% uskottava, mutta poltteleeko hänen taskunpohjallaan 30 hopearahaa, jotka muistuttavat köyhien ja tavallisten ihmisten asian myymisestä? Salonkikelpoisuus sikseen, nyt olisi kannattanut jyrähtää!

Alkuperäinen kysymys kuitenkin oli, että mistä minä olisin saarnannut? Mikä on minun sydämeni palo - jos tuollaiselle yleisölle pääsee kerrankin saarnaamaan, eikö silloin saarnaa juuri siitä kaikkein tärkeimmästä asiasta? Olisi hölmöä jättää tilaisuus käyttämättä ja vain varmistella omia asemiaan. Bono sanoi eräässä haastattelussa osuvasti, että kuuluisuus on typerä juttu, mutta kun hänellä nyt kerran on kuuluisuutta, olisi hölmöä olla käyttämättä sitä oikeiden asioiden hyväksi!

Niin, minä olisin varmaankin saarnannut Raamatun antamista johtajuuskriteereistä. Olisin kertonut, että lahjakkuus ei ole tärkeintä, vaan luonne. Moraali ja luotettavuus ovat ensiarvoisen tärkeitä, rehellisyydestä suomalaiset on ennen tunnettu. Hallitus ja eduskunta ovat tällaisissa asioissa esikuvia - muuten lailta putoaa pohja ja olemme ajautumassa anarkiaan. Olisin maininnut, että johtajuus on tehtävä, ei etuoikeus eikä asema. Johtajien tulisi olla niitä jotka ovat riittävän kypsiä ajattelemaan oman itsensä sijasta toisia ja ajamaan muiden etuja. Varmasti olisin Jeesuksestakin puhunut, mutta ilmastonmuutoksesta? Tuskinpa nyt kuitenkaan.

Kuva: Spekulator (Stock Exchange)