Lisää terää!

Luin muutama viikko sitten erinomaisen kirjan, Rob Bell:n 'Velvet Elvis'. Kirjassa Rob kuvaa, kuinka seurakunta helposti jämähtää paikalleen; se on kuin Elviksen kuva sametilla - joskus se oli täydellinen, nyt se on varastoitu varastoon. Seurakunnan tulisi herättää muutakin kuin nostalgian tunteita, sen tulisi olla jatkuvassa käymistilassa, arvioida itseään ja kasvaa Kristuksen tuntemisessa.

Uuden seurakunnan on uskallettava kyseenalaistaa vanhan seurakunnan dogmit - seurakunnan jatkuvana haasteena on selvittää mikä on kulttuurista ja mikä raamatullista. Mikäli tälle keskustelulle ei anneta tilaa, meidän seurakuntamme eivät koskaan tule kasvamaan, ja ne seurakunnat, jotka kasvavat, tulevat näyttämään meidän silmissämme epäilyttäviltä.

Alkuseurakunnan menestys ei perustunut pelkästään oikeisiin ihmisiin ja hyvään sanomaan. Raamattu sanoo, että Jumala antoi Jeesuksen "oikeaan aikaan". Jumala oli valmistanut maailman ottamaan vastaan evankeliumin. Tämän päivän herätysintoilijat kauhistelevat maailman menoa - alkuseurakunnan menestys perustui pitkälti ahtaaseen kulttuuriin, jossa seurakunta ja sanoma Jeesuksesta edusti hengenvaarallista uudistusta. Onko seurakunnassa tätä terää enää lainkaan?

Tänään luin iltapäivälehden lööpistä, kuinka piispa Huovinen arvostelee poliitikkojen tiivistä parinvaihtoa ja sanoo sen olevan huono malli Suomen nuorille. Hyvä Huovinen, niin sitä pitää! Vuosi sitten kesällä tutustuin kristilliseen moottoripyöräkerho Preacher MC:n porukoihin, ja tänä kesänä tapasin heitä lisää. Kaverit käyvät pyörien kanssa tapahtumissa, joissa ei uskovia ole totuttu yleensä näkemään - hyvä Preacherit! Ehkäpä seurakunnalla on sittenkin toivoa, kyseessähän on Jeesuksen seurakunta, eikä hän anna jäsentensä jäykistyä...