Apokryfisten kirjojen lukemisesta

On ollut mielenkiintoista aloittaa bloggaamaan Vanhan testamentin apokryfisistä kirjoista Hermeneuoo -blogissa (Linkki) jonka Markus Nikkanen ja minä jaamme. Markus yleensä kirjoittaa eksegetiikkaa ja käyttää hyväkseen alkukielten kielioppia. Erittäin hyvänä esimerkkinä mainitsen hänen kirjoituksensa tutusta "suun tunnustuksella... sydämen uskolla..." kohdasta (Linkki).

Alusta lähtien minä päätin ottaa lähestymistavakseni kirjallisuuden analysoinnin. Ensimmäinen ajatukseni oli kirjoittaa kirjoista joita jo muutenkin luen, kuten Martin Hengelin Judaism and Hellenism, jonka juuri sain päätökseen, tai EP Sandersin Historical Figure of Jesus tai Judaism: Practice & Belief, tai Albert Schweitzerin The Quest of the Historical Jesus, jotka kaikki ovat suurinpiirtein puolivälin tienoilla. Näihin kirjoihin varmasti palaan—ne ovat valvojani antamalla lukulistalla joka on minun on kahlattava läpi ennen toivottuani valmistumista lähivuosina. Samalla lukulistalla on myös lähes 1000 -sivuinen VT:n Apokryfa. Se koostuu 25 erillisestä teoksesta, ja siitä se idea sitten lähti...

Ensimmäisessä varsinaisessa kirjoituksessani käsittelen teosta Aadamin ja Eevan Elämä (Linkki). Kaksi teemaa nousevat teoksessa yli muiden: se että enkeleitä ei saa palvoa, ja että naiset eivät pysty oppimaan ja siksi(kin) miesten tulisi alistaa heidät (tai ei ainakaan saisi kuunnella heidän juttujaan). Yllättäen tekstiä lukiessa löysin naisteemassa tiettyjä yhtymäkohtia 1. Timoteuskirjeeseen, jossa Paavali näyttää käyttävän samankaltaista retoriikkaa, mutta lopulta kuitenkin aivan erilaisesta näkökulmasta.

Tämänkaltaisten teosten lukemisessa suurin hyöty on siinä, että ne voivat auttaa meitä maalaamaan sen taustamaiseman jota vastaan UT on kirjoitettu. Tämän taustan tulee pysyä taustana, eli taiteilija käyttää sitä hyväkseen korostaakseen sitä mitä on etualalla. Osa tästä taustasta jää epäselväksi eikä koskaan tarkennu. Osa taustasta on sinänsä mielenkiintoista tietoa mutta kuitenkin merkityksettömiä itse maalauksen kannalta, kuten lokit taivaalla ne kertovat syvyydestä, täyttävät tyhjää tilaa, ja tuovat liikettä.

Osa taustasta kuitenkin on oleellista ja hiipii etualalle toimien kiinnityspisteenä joka yhdistää taustan ja etualan. Se on se maa jolla metsästäjät seisovat tai ne aallot joita vastaan laiva puskee. Tai se tausta voi olla katkaistu kuvasta kokonaan - tiedämme Mona Lisan hymyn mutta emme millaiset kengät hänellä on, tai millaisella tuolilla hän istuu. Taiteilija ei kuitenkaan ole valinnut tehdä maalausta Mona Lisan kengistä, vaan hänen hymystään. Samalla tavalla UT seisoo näiden teosten yläpuolella, ainakin suuren Taiteilijan silmissä.

Meidän ongelmamme on vieraantuneisuus siitä ajasta jossa Jeesus ja apostolit elivät ja vaikuttivat. Raamatun ulkopuolinen kirjallisuus voi auttaa meitä kaventamaan tuota kuilua, ymmärtämään paremmin sitä maailmaa mihin UT:n tapahtumat sijoittuvat, ja näin ymmärtämään itse UT:ta paremmin.

Myönnän että apokryfiset kirjat, nyt, kun olen muutaman niistä lukenut, todellakin kutitettelevat mielenkiintoa. Ne täyttävät Raamatun jättämiä aukkoja spekulatiivisilla seikkailuilla, ja tarjoavat salatietoa henkimaailman syvyyksistä. Tämä on vaarallista vain jos nostamme niiden tarjoaman mielikuvitustiedon Raamatun rinnalle. Muuten ne tekevät samaa kuin monet kristilliset fantasiaan perustuvat novellit. Lukija on itse vastuussa siitä, että hänen ankkurinsa on kanonisissa kirjoituksissa, ja muuten hän arvioi ja ottaa sen mikä on hyvää ja ottamisen arvoista.

Ps. Johdanto-artikkelissa (Linkki) ko. sarjaan kirjoitan omista varauksistani Raamatun ulkopuoliseen kirjallisuuteen.