Homot ja Naispapit, Luther ja Arkkipiispat

Alexas_Fotos (creative commons)

Timo Eskola tuoreessa artikkelissaan kyseenalaistaa eettisen periaatteen jonka mukaan on pysyviä totuuksia ja muuttuvia totuuksia. Tarkemmin, Eskola myöntää että Lutherin teologiassa nämä “kaksi koria” esiintyvät. Hän osoittaa että viime-aikainen Luther -tutkimus on harhassa siinä, kun he väittävät näiden kahden olevan jännitteessä. Blogissa Eskola tarjoaa tiivistetyn version teologisesta artikkelistaan (Iustitia 33). Harmittavasti blogi tiivistää Lutherin oman perustelun. Tiivistys on sinänsä luonnollinen, koska eihän kirkko kokonaisuudessaan väitä seuraavansa Lutheria ja tämän opetuksia. Eskola artikkelissaan näin ollen lähinnä tyytyy torjumaan sen kaltaisen modernin perustelun, että “Myös Luther olisi hyväksynyt tämän ja tämän käytännön.” On selvää että artikkelin keihäänkärki kohdistuu kirkon vihkimiskysymykseen. 

Eskola summaa:

“Koska kahta koria ei ole olemassa, ajankohtaisten keskustelujen kohteena olevia aiheita – kuten virkakäsitystä, ekumenian kysymyksiä tai samaa sukupuolta olevien avioliittoa – olisikin arvioitava tavallisen argumentaatioanalyysin avulla.”

Viittaus naispappeuteen esiintyy koosteblogissa hieman rivin välissä, mutta tästä jää silti hieman sellainen olo että Eskola yrittää ratsastaa kahdella aasilla yhtä aikaa. Kirjoitus ajoittuu hyvin Ville Auvisen ilmoituksen kanssa. Auvinen, virkavapaalla oleva STI:n pääsihteeri ja nykyinen SLEY:n johtajan viransijainen, ilmoitti juuri lähtevänsä arkkipiispa-ehdokkaaksi, jos ei muusta syystä niin edustaakseen kirkon konservatiivista puolta.  Suhteessa vihkimiseen ehdokkaista myös Tapio Luoma edustaa konservatiivista avioliittokäsitystä, joten jääkin nähtäväksi jos Auvisen konservatiivinen kampanjointi ottaa myös naispappeuden tähtäimeensä erottuakseen Luoman ei kenties riittävän konservatiivisesta linjasta?

(Aion lukea Eskolan artikkelin kunhan saan sen käsiini, erityisesti siksi että Eskola tuntuu olevan lahjakas vihikoira vainuamaan ja paljastamaan missä Lutheria on käytetty keppihevosena. Tämän lisäksi kiinnostaa se mitä hän tarkoittaa “argumentaatioanalyysillä” ja miten hän navigoi Raamatun, Lutherin, ja nykypäivän välillä. Viittaukseni "kahteen aasiin" ei niinkään liity Eskolan argumentoitiin vaan artikkelissa valittuihin hermeneuttisiin sovellutuksiin.)

Lisää...

Minä Myös

Frederick Douglass (synt. Bailey), amerikkalainen vapautettu orja, kirjoitti 150 vuotta sitten:

”There is not a man beneath the canopy of heaven that does not know that slavery is wrong for him.”[1]

Douglassin tarkoituksena oli auttaa valkoista väestöä katsomaan oikeudenmukaisuuden kysymystä mustan väestön näkökulmasta: Ajattele jos näin tehtäisiin sinulle. Orjuuden hyväksyminen on mahdollista jos ja kun se kohdistuu toiseen.

Douglassin vetoomus kyseenalaistaa valtaväestön kyvyn sympatiaan, mikäli he eivät ole valmiita tunnustamaan kaikkein ihmisten yhdenvertaisuutta. Hän ei suoranaisesti viittaa Kultaiseen Käskyyn, tehkää toisille mitä haluaisitte itsellenne tehtävän, mutta on oletettavaa että ns. kristityssä maassa kasvaneet olisivat tunnistaneet tämän. Kyse ei ole niinkään siitä onko käsky raamatullinen kuin siitä, kuka on minun lähimmäiseni.[2]

On ironista, että kyky sympatiaan on riippuvainen meidän omasta itsekeskeisyydestämme. Kykenemme myötätuntoon kun asetamme itsemme uhrin asemaan. Mutta valmiutemme auttaa niitä, joita kohtaan koemme empatiaa edellyttää kykyä pistää toinen ihminen itsemme edelle, koska hänen hätänsä on välittömämpi.

Douglassin kysymys kristillisen valtion oikeudesta alistaa ihmisiä orjuuteen kaikuu mielessäni lukiessani rohkeiden naisten #MeToo –päivityksiä sosiaalisessa mediassa. Suurin osa varmasti jo tietää tämän ilmiön, jonka avulla naiset ovat tuoneet esille kulttuurissamme rehottavan seksuaalisen hyväksikäytön ja ahdistelun. #MeToo peräänkuuluttaa oikeutta ja parempaa, turvallisempaa yhteiskuntaa. #MeToo kollektiivisesti kutsuu alistettuja naisia nostamaan äänensä kuuluviin ja puolustamaan itseään sortajia vastaan.

Myös #MeToo –kampanja vetoaa ajatukseen: ”Ajattele jos näin tehtäisiin sinulle.” Useiden miesten liittyminen kampanjaan omilla #MeToo –kirjoituksilla allekirjoittaa väitteen.[3] Mies, joka on kohdannut vastaavaa, kykenee samaistumaan heidän kertomuksiinsa. Miesten reaktiot eivät kuitenkaan välttämättä heijastele sympatiaa, vaan ehkäpä oman häpeän ja kivun julkituomista.[4]

Pidän keskeisenä sitä, että ajattelemme erityisesti naisia, koska heidän hyväksikäyttönsä mahdollistavat mekanismit ovat niin keskeisesti osa meidän kulttuuriamme.[5] En edes yritä alkaa miettiä niitä tapoja, joilla yhteiskuntamme on tehnyt naisista objekteja. Mutta luulemmeko todella, että naiset kaipaavat tulla näin hyväksikäytetyksi, että se olisi jotenkin heidän salainen toiveensa? Vai emmekö vain osaa ajatella heitä yhdenveroisina? Vai voimmeko vain ohittaa koko kysymyksen (miehinä), koska kysymys ei koske meitä?

Mitä siis ajattelemme, kun luemme #MeToo –päivityksiä? Osanottomme kertoo, että kykenemme empatiaan, mutta se ei riitä. Meidän on nähtävä itsemme sekä osana ongelmaa että ratkaisua. Minä myös olen osallistunut naisten sortamiseen — suorasti tai epäsuorasti. Kultainen sääntö ei ainoastaan estä minua toimimasta väärin, vaan se myös pakottaa minut toimimaan oikein. Näiden naisten kohtaama epäoikeudenmukaisuus hyvin syvällisellä tasolla kysyy, että olenko minä myös ihminen.

---

[1] Ei ole sellaista ihmistä taivaan alla, joka ajattelisi että orjuus on oikein hänelle.

[2] Douglass todistelee miksi myös mustat ovat ihmisiä, ja jos ihmisiä, silloin myös lähimmäisiä.

[3] 30% kirjoituksista on miesten, http://www.telegraph.co.uk/news/2017/10/18/300000-men-join-metoo-sexual-assault-hashtag/.

[4] En tarkoita vähätellä heidän kokemustaan. Haluan painottaa että empatia ja sympatia ovat eri asioita, ja että joissain tilanteessa empatia tarkoittaa sitä että hoidamme itse itseämme.

[5] Jätän tämän keskustelun yksityiskohtaisemmin kenties toiseen kertaan.

Lisää...