Barbaarimaista kristillisyyttä

Onkohan tästä nyt kokonaan tulossa "luin tuossa yhden kirjan" -palsta. Mutta kun luin. Ja oli todella hyvä kirja, osoitus siitä, että kristillinen kirja voi tempaista mukaansa. Olen joskus lukenut upeita kirjoja uskoontulleista tyypeistä, mm. Nicky Cruzista, jotka ovat lässähteneet pahasti jossain vaiheessa. No, myönnetään, silloin kun he ovat tulleet uskoon.

Miten kukaan voisi tulla uskoon luettuaan kertomuksen jonkun tyypin jännittävästä elämästä, jos kirja lässähtää uskoontuloon? Eikö se ole viesti itsessään: Kristinusko on tylsää!! Tapa, jolla Erwin Raphael McManus haastaa elämään kristillistä elämää kirjassaan "The Barbarian Way - Unleash the untamed faith within" (Nelson 2005) ei lässähdä vaan tempaa mukaansa ja haastaa

Sanottakoon Nicky Cruzin kunniaksi, että olen kuullut monien Juokse poika juokse -kirjan innoittamana haaveilevan nuorisokodista. Mutta se kirja lässähti. Ehkä se, että olen kokenut niin monen kirjan lässähtäneen, ei kerrokaan niin paljon niistä kirjoista ja kirjailijoista, kuin mitä se kertoo minusta? Ehkäpä minä ajattelen, että kristinusko on tylsää ja lässähtänyttä.

En ole ollut ikääni uskossa, mutta en silti voi sanoa, että uskoontuloni myötä elämäni olisi muuttunut lässähtäneeksi. Mutta, Erwin McManuksen sanoin, kun minusta on tullut sivistyneempi kristitty, monista asioista on tullut, no, lässähtäneitä.

Eräs ystävä kysyi kerran minulta, onko joku opettanut minua kuinka uskovat pukeutuvat, vai olenko kenties itse löytänyt oikean tyylin. Vaikka kysymys huvitti silloin, se palasi mieleeni lukiessani: "Opetuslapseuden on alettu ymmärtää merkitsevän kaikkien standardoimista saman kaavan mukaisiksi. Olemme yhdistäneet lupauksen siitä, että meidät muutetaan Kristuksen kaltaisiksi uskomuksen kanssa, että meistä kaikista tulee samanlaisia. Opetuslapseudesta on tullut ennemminkin mekanismi, jonka mukaan meitä yhdenmukaistamistetaan, kuin että se vapautaisi meitä olemaan yksilöllisiä" (vapaa suomennos sivulta 64).

McManusin mukaan olemme kesyttäneet Jumalan häkkiin, jota esittelemme kaikille ja pyydämme heitä tulemaan mukaan kristillisyyteen. Olemme alkaneet pitää kristillistä käyttäytymistä tärkeämpänä kuin aitoa kääntymistä. Sen sijaan, että olisimme vapautteneet ihmisiä olemaan aitoja, olemme sivistäneet heitä olemaan kristillisiä. Näin tehdessämme olemme luoneet kulttuurin, jossa tieto Jumalasta on tärkeämpää kuin Jumalan henkilökohtainen kokeminen. Tämän seurauksena meidän jälkeemme nousee lastemme sukupolvi, jolla on kristillisyyden ulkokuori, jotka ovat kyllä sivistyneitä ja hyvin käyttäytyviä, mutta joilla ei ole sisäistä syvyyttä, jonka vain Jumalan tunteminen voi antaa.

Joissakin kohtaa teema "barbaric" tuntui lyövän yli. Näin varsinkin kirjan alussa, mutta kun ideaan pääsi sisälle, termi tuntui luonnolliselta. McManus selittää kirjan loppupuolella termin valintaa, mutta onneksi vasta lopussa, koska muuten tämänkin kirja olisi ollut yksi sivistynyt kirja lisää, ja se olisi lässähtänyt pahasti. Iso plussa mahtavista kuvituksista (Joby Harris)!

Jos et halua olla kesy uskova, lue tämä kirja!!