7.10.13

Autuas mies ja mies vailla tulevaisuutta (Psalmi 1, osa 2)

Jotkut lapset näyttävät olevan syntyessään onnellisempia kuin toiset. Toiset hymyilevät ja jokeltelevat, toiset kärsivät koliikista ja kiukuttelevat. Toiset ovat syntyneet kultalusikka suussa, kun taas toiset on huostaanotettu jo syntyessään. Onko elämän onnellisuus tai kurjuus kirjoitetteu tähtiin?

"Autuus" ei ole synnynnäinen ominaisuus, mikäli Psalmiin 1 on uskominen. Autuus on jotain sellaista johon ihminen itse vaikuttaa. Elämän lähtökohdista riippumatta kuka tahansa voi tulla autuaaksi - ikionnellisi, siunatuksi. Samaten lähtökohdista riippumatta kuka tahansa voi pilata elämänsä. Pahinta on, että elämä voi olla pilalla ilman että ihminen itse tietää sitä. Hän voi kokea aidosti olevansa onnellinen ilman, että hän olisi autuas - ihminen jolla on tulevaisuus johon kuuluu Jumalan siunaus.
Psalmin 1:2 kertoo että autuaan elämän perusedellytys on Jumalan tahdon etsiminen omaan elämään:
Herran laissa on autuaan miehen kaipaus, se on hänen huulillaan päivin, öin.
Kirjaimellisesti  jälkimmäinen säe tarkoittaa mutisemista, sen jatkuvaa toistamista. Heprean lukemiseen liittyy aina ääneen lukeminen. Tietenkin psalmi on kirjoitettu ennen painokoneita, ja näin ollen tämä on ollut loistava mieleenpainamistekniikka. Monesti mietin kuinka paljon köyhempiä olemmekaan, kun meillä on raamatuiden runsaus kodeissamme, vaikka sen pitäisi olla juuri toisin päin!
Runon lukija ymmärtää luonnollisesti, että oikea lukeminen tarkoittaa varteen ottamista ja elämään soveltamista. Autuas mies on oppinut "lain" merkityksen siunaukselle elämässänsä, ja sen takia hän kaipaa sen äärelle viisautta ammentamaan.
Tämä maalaa kovin toisenlaisen kuvan "laista" (Toora) kuin meillä saattaa olla. Niin usein katsomme lakia asiana joka rajoittaa meidän oikeuksiamme ja kieltää meiltä asioita. Toora on kuitenkin paremmin käännettynä ohje, tai neuvo. Se saa arvovaltansa elämän suunnittelijalta ja Herralta. Laki on verrattavissa raja-aitaan, joka suojelee ihmistä ulkopuolisilta vaaroilta.
Koska emme itse tiedä mikä meille olisi parhaaksi, teemme viisaasti kun etsimme viisautta sieltä mistä sen voi löytää. Viisauden etsiminen oikeasta paikasta tuo siunauksen joka ei ole sidottu olosuhteisiin. Viisauden etsiminen muualta saattaa tuoda paljonkin onnellisuutta, mutta ilman siunausta - tästä lisää seuraavassa kirjoituksessa.

Lisää...

25.9.13

Autuas mies ja mies vailla tulevaisuutta (Psalmi 1, osa 1)

Psalmi 1 on esipuhe koko Psalmien kirjaan. Psalmi alkaa lupaavasti: "Autuas se mies," mutta ottaa sen jälkeen toisen suunnan. Autuasta miestä aletaan määrittelemään sen mukaan mitä hän ei ole, tai mitä hän ei tee. Psalmi vertaa kahta erilaista tietä, ei niinkään kahta erilaista henkilöä. Millainen on tämä “autuas mies”?

Lisää...

16.4.13

Menestysteologiaa uusissa kääreissä

Sunnuntaina teimme äkkiliikkeen käydä tutun seurakunnan jumalanpalveluksessa. Tunnemme joitakin ihmisiä sen seurakunnan johtoryhmästä, emmekä ole nähneet pitkään aikaan. Lisäksi luimme netistä että eräs tunnettu ylistyksenjohtaja oli tullut paikalle. Netissä sanottiin, että paikalla oli myös vieraileva puhuja, mutta hänen nimeään en tunnistanut.

Ylistyksen jälkeen paikallinen pastori alkoi hehkuttaa vierailevan (ulkomaalaisen) pastorin seurakunnan kokoa ja kasvuvauhtia, ja nimesipä tämän "Jumalan mieheksi" (jostain syystä alan skeptiseksi kun kuulen jostakin sanottavan näin, varsinkin jos kyseinen henkilö ei korjaa erehdystä). Juuri päättynyt sunnuntain ensimmäinen tilaisuus oli ollut menestys, ja samaa hän uskoi tälle kokoukselle ja vielä iltapäivän kokoukselle, jossa hänellä olisi saarna toisesta aiheesta.

Lavalle kiipesi pastori, joka vaikutti enemmän liike-elämän konsultilta, ja hetken esittelyn jälkeen hän kertoi tulevansa pankkimaailmasta. Hän kannusti ihmisiä osallistumaan kannustushuudoilla, ja saarna oli todella viihdyttävä. Saarnan edetessä aloin pohtia josko konsultit keksivät menestysteologian?

Lisää...

27.3.13

Raamatunkäännösdebatti jatkuu...

Kirjoittelin pääsiäisteemaisen blogikirjoituksen toisaan Pulmajae -nimiseen blogiin, jossa pureudutaan Raamatun vaikeisiin teksteihin. Kirjoitus käsitteli näennäistä ristiriittaa Mk. 10:45 ja 1 Tim. 2:6 välillä, jossa puhutaan Jeesuksesta lunnaina joko monien tai kaikkien puolesta. Tekstin voi käydä lukemassa tästä linkistä.

Teksti ottaa kantaa kevyesti Raamatunkäännös -keskusteluun, sillä lähtökohtana on KR92 tekemä "siloitus" Mk. 10:45 tekstissä. Onko taustalla teologinen esiymmärrys vai halu harmonisoida teksti jää arvoitukseksi.

Lisää...

23.3.13

Missionaaliset kotiseurakunnat

Otin haasteekseni perehtyä kotiseurakuntiin ja niiden takana olevaan teologiaan. "Satunnaisgeneraattori" arpoi Paynen Missional House Churches -kirjan hyväksi lähtökohdaksi. Payne on seurakunnanistutuksen proffa ja lähetystyöntekijä Jenkeissä (Billy Graham School of Missions).

Kirjan taustalla on kyselytutkimus kotiseurakunnille jotka täyttävät seuraavat ehdot: 1) vähintään yksi kastettu vuoden sisällä, ja/tai vähintään yksi seurakunta istutettu 3 vuoden sisällä. Tutkimus loi kiinnostavan pohjan teoriakehykselle, joka ei kuitenkaan ole yhtä kiinnostava kuin tutkimuksesta saatu data. Tutkimus myös selittää erotuksen missionaalisten ja "perinteisten" kotiseurakuntien välillä: missionaaliset kotiseurakunnat ovat tavoitteellisesti ulospäinsuuntautuneita. Huomattavaa on mm. se, että ylivoimaisesti suurin osa uskoontuloista tapahtui seurakunnan kokoontumisten ulkopuolella luonnollisten ihmissuhteiden kautta.
Raikasta Paynen lähestymistavassa on rehellinen avoimuus seurakuntamallin haasteille. Hän ei myöskään hyökkää perinteisiä institutioonalisia seurakuntia vastaan, vaan näkee tarvetta molemminpuoliselle oppimiselle.

Suurimpina missionaalisten kotiseurakuntien haasteina hän määrittelee:

Lisää...

14.12.12

Hengen Hedelmä: Pakotettu, sallittu, automaattinen?

5.2. kirjoitin johdannon "Hengen Hedelmiin" Gal 5:22-25:sessa. Keskeisenä ajatuksena jutussa oli että Paavalin kuvaamat "hedelmät" ovat osoitus Pyhän Hengen työstä kristityn elämässä. Entä kun nämä merkit ovat poissa? Pitäisikö niitä pakottaa esiin? Tai onko se vain osoitus siitä, että Jumala ei halua että mun elämässä ei ole sellaisia asioita? Tässä kohtaa keskustelu jakaantuu kahtaalle (vähintääkin). Muistan nuorena uskovana kuinka tämä aihe aiheutti kovaa vääntöä keskuudessamme. On siis kaksi tulkintaa tästä:

Lisää...

11.12.12

Evankeliointia ilman Raamattua

Scott Kelby ei ehkä ole maailman paras valokuvaaja, mutta hän on osannut tuotteistaa osaamisensa ehkä paremmin kuin kukaan muu. Olen pitkään seurannut Scott Kelbyn työtä ja hyllystä löytyy useampi kirja. Pidän todella paljon hänen huumoristaan. Vaikka Scott ei ole tainnut sitä missään aivan älyttömän suorasti sanoakaan, olen uumoillut että hän on kristitty.

Eilen huomasin että Scottilta oli tullut Youtube video:



Ensimmäisen puolisko kuulosti aivan älyttömän mahtavalta. Mutta. Yritin nieleskellä lopun mutta en pääse yli siitä ajatuksesta, että tässä on jotain mätää. Kirjoittaa kirja Jeesuksesta jossa ei ole yhtään lainausta Raamatusta?

Uskoakseni kirja on oikeasti tehty Raamatun pohjalta, mutta kaikki viittaukset on poistettu. Entä jos joku "ostaa" Scottilta tämän Jeesus-homman, mitä sitten? Ehkä nämä ihmiset löytävät seurakuntaan, ehkä on joitakin ihmisiä jotka neuvovat että tästä Jeesuksesta kerrotaan lisää Raamatussa..

Kuulin tänään kun eräs reilu 50 -v. nainen kertoi varttuneensa koko ikänsä seurakunnassa. Vasta muutama vuosi hän törmäsi ajatukseen, että hänenkin pitäisi lukea Raamattua. Se muutti hänen elämänsä. Väitän, että meidän pitää tutustuttaa ihmiset sekä Jeesukselle että Raamatulle - muuten emme ole tekemässä opetuslapsia vaan käännynnäisiä, joista jokaisella on oma käsityksensä siitä millainen Jeesus on. Historia on osoittanut että tämänkaltainen vapaus ei johda mihinkään hyvään (saksalainen liberaali teologia on pitkälti syypää lännen kirkkojen romahtamiseen).

Aion ehdottomasti hankkia tuon kirjan, vaikka Scott sanoikin ettei se ole uskoville. Uskoisin että se on myyntikikka - miten ihmeessä voisin antaa kirjan jollekulle, jos en ole itse lukenut sitä ensin?

Lisää...

5.12.12

Tämänkaltaisia asioita

Galatalaiskirjeen 5:22-23 Paavali esittää 9 -kohtaisen listan Hengen hedelmiä:

Hengen hedelmää taas ovat rakkaus, ilo, rauha, kärsivällisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, lempeys ja itsehillintä. Näitä vastaan ei ole laki.
Jakeita edeltää 15-kohtainen lista asioita jotka ovat lihan aikaansaannosta. Lihalla tässä Paavali tarkoittaa ihmisen syntistä luontoa. Paavali ei toki väitä että näihin asioihin syyllistyminen johtaisi taivaspaikan menettämiseen, kuten äkkiä ajatellen saattaisi vaikuttaa. Hänelle nämä listat kertovat siitä ketkä ovat todellisten uskovien joukossa. Todellisissa uskovissa vaikuttaa Henki, joka saa aikaan yllä mainittuja asioita. Vastaavasti niissä, jotka eivät ole todellisessti uskossa, vaikuttaa toisenlainen henki jonka aikaansaama hedelmä on vastaavasti toisenlaista.

Molemmat listat päättyvät samantapaiseen ilmaukseen: (j. 23) sekä (j. 21). Myös jakeen 23 loppu "Näitä vastaan ei ole laki" tulisi kääntää jakeen 21 "ja muu sellainen" -hengessä: "Laki ei ole tämänkaltaisia asioita vastaan." Tämä vastaisi paljon lähemmin alkutekstiä, jossa Paavali ilmiselvästi antaa esimerkinomaisen listan, jota vastaan kukin voi tulkita omaa toimintaansa. Lain ja erityisesti lainvastaisuuden mainitseminen on oleellista tulkita galatalaisten vapaudesta käsin, jotka eivät tunteneet moisia rajoituksia. Paavali ei vie heiltä pois armoa, mutta väittää että todellinen usko näyttää tietynlaiselta.

Vaikka joskus esitetäänkin että hedelmä syntyy itsestään, näyttää Paavali kuitenkin olevan hieman eri mieltä. Hyvän hedelmän tuottaminen edellyttää "vanhan luonnon ristiinnaulitsemista himoineen ja haluineen" (j. 24), sekä Hengen johdatuksen seuraamista (j. 16, 25). Tämä oli valinta joka galatalaisten oli tehtävä. Galatalaiset olivat harhaluulossa että voisivat valita kummatkin. Tämän Paavali torjuu ja paljastaa mihin se tie johtaa jonka mukaan he ovat tähän asti eläneet.

Paavali häpeilemättä kertoo myös omasta kamppailustaan saman kysymyksen kanssa. Saman kysymyksen kanssa mekin kaiketi kamppailemme - haluammeko tehdä mitä tahdomme ja totella "oman, itsekkään luontomme haluja," vai haluammeko seurata Herraa? Meille ei tarjota ainostaan vaikeaa valintaa, vaan myös apua valintamme toteuttamiseen Pyhän Hengen muodossa.

Seuraavalla kerralla kommentoin joitakin mainituista hedelmistä.

Lisää...

13.11.12

Kristillistä joogaa?

"Voiko kristitty harrastaa joogaa?" Hyvin samantapainen kysymys kuin "voiko kristitty harrastaa itämaisia itsepuolustuslajeja?"Yleensä vastaukseni on sisältänyt kysymyksen, että tietääkö ko. henkilö harrastustensa uskonnollisista puolista, ja että mitä ne hänelle merkitsevät. Yleensä olen onnistunut välttämään suorat "kyllä" tai "ei" -vastaukset, joita en katso pystyväni antamaan näihin kysymyksiin.

Aivan toisenlainen kysymys on kuitenkin "voiko olla kristillistä joogaa?" Monille suomalaisille jooga ei ole mitään muuta kuin voimistelua jota emme muutenkaan tee, eli mistä häly? Toisille jooga kuitenkin on ennen kaikkea hengellinen harjoitus.
Itse kallistun sille linjalle, että joogasta on vaikeaa tehdä kristillistä. Vaikka liikkeet toki venyttävät, ne on suunniteltu hartauselämän tarkoituksiin uskonnollisessa järjestelmässä, joka on kaukana kristinuskosta. Tämä ei mielestäni tarkoita sitä, että kristitty ihminen ei voisi harrastaa joogaa, mutta kehottaisin kyseisiä henkilöitä lukemaan 1. Kor 8 luvun useampaan kertaan erityisesti jakeet:
"Katsokaa kuitenkin, ettei tämä vapautenne [syödä epäjumalille uhrattua lihaa tai harrastaa joogaa] koidu heikoille loukkaukseksi... Sinun tietosi kautta turmeltuu silloin tuo heikko, sinun veljesi, jonka tähden Kristus on kuollut."
Tässä kohtaa RK33/38:n sana "turmeltuu" ei ainakaan nykyihmiselle viesti syytä miksi Paavali oli huolissaan aiheesta. Kyseinen sana on apollumi, joka tarkoittaa "tuhoutua, kadota." Kyseinen sana j kummittelee myös kaikkien herätyskristittyjen lempijakeessa:
"Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän." - Joh. 3:16
Tässä kohtaa oli pakko ottaa lainaus KR92:sesta, joka kantaa paljon paremmin sanan apollymi merkityksen: "joutua kadotukseen" kuin KR33/38:n hukkua.
Vaikka tiedämme että epäjumalia ei ole, vaikka ajattelisimme että jooga on harmitonta voimistelua ja venyttelyä, meidän tulee kuitenkin ymmärtää että Raamatun opetuksen mukaan demoniset henkivallat ovat todellisia ja vaikuttavat erityisesti väärissä uskonnoissa ja niiden kautta. Entä jos minun "vapauteni" tähden joku joka horjuu vakaumuksessaan kiinnostuu muista itämaisista uskonnoista kristillisen joogan kautta, niin mitä se minulle kuuluu? Näemmä Paavalin mukaan se kuuluu aika paljonkin...

Lisää...

1.11.12

Korkeamman tason olettamuksia

Sain juuri päätökseen yhteen kouluprojektiin liittyen C. Peter Wagnerin Confronting The Powers (Regal 1996). Näin alkuun täytyy tunnustaa, että olin kirjaa kohtaan skeptisempi ennen sen lukemista kuin lukemisen jälkeen. Osin pehmeä lukukokemus johtui kenties siitä, että kirja on Wagnerin vastaus- tai puolustuspuheenvuoro. Toistuvasti Wagner huomauttaa, että korkeamman tason hengellistä sodankäyntiä ei ole tarkoitettu kaikille. Hän myös nöyrästi myöntää, että edustamalleen toiminnalle ei löydy suoranaisia (eksplisiittisiä) raamatullisia perusteita.

Tästä huolimatta Wagner on vakuuttunut toimintansa raamatullisuudesta (implisiittinen tuki). Hänen mukaansa toiminta tuo Jumalalle kunniaa ja ihmiset saavat avun sen myötä. Hän myös lukee paljon sisään UT:n teksteihin (eisegeesi), mutta toisaalta myöntää että jotkin hänen ehdottamansa asiat ovat olettamuksia. Wagner myöskin lainaa surutta toisten ajatuksia, ja laittaa ne tukemaan omia ajatuksiaan vaikka selkeää linkkiä ei ehkä olisikaan. Ehkä surkeinta kirjassa oli nimenomaan argumentointi, karkeimpana esimerkkinä se että samalla tavalla kuin nyt vastustetaan hengellistä sodankäyntiä, aikoinaan vastustettiin pyhäkoulua...

Yllätyksekseni Wagner ei kuitenkaan ollutkaan niin radikaali kuin olin olettanut; hän esimerkiksi ei kannata henkien sitomista ja manaamista (tarkoittaen toimintaa jossa huudetaan ilmaan ilman että ajatteisiin henkiä joistain ihmisistä). Hän määrittää taistelun henkivaltoja vastaan kolmeen kategoriaan; ground-level (perus eksorkismi), occult-level (henki on vahvempi koska henkilö on ollut tekemisissä muiden uskontojen kanssa), ja higher-level - mielenkiintoista oli huomata, että Wagnerille nämä kolme kategoriaa olivat joissain tapauksessa hyvinkin päällekkäisiä, ja esim. Simon maagin kohtaaminen hänelle edustaa korkeamman tason toimintaa, koska sen ansiosta monet tulivat uskoon. Henkivaltojen karkottaminen ei myöskään ole Wagnerilla keskiössä; se on toimintaa, joka mahdollistaa evankeliumin julistamisen ja ihmisten uskoon tulemisen.

Jäin kirjassa kaipaamaan käytännöllistä selontekoa siitä, miten seurakunta tänään hänen mukaansa voisi harjoittaa tuota korkeamman tason sodankäyntiä, mutta ehkä sitä varten pitää lukea joku toinen kirja? Lyhyesti hän esittää esimerkeiksi kuitenkin Jeesus-marssit, rukouskävelyt, henkivaltakartoituksen (spiritual mapping), sekä samaistuvan syntien tunnustamisen (identificational prayer).

Lisää...