Payable On Death

Kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa, sanotaan. Ohessa on kaavio Helsingin pörssin indeksistä 10.10.2008 klo 19:39 (kaavion lähde: Bloomberg.com). Pystyykö yksikään kaavio kuitenkaan kertomaan, mitä se käytännössä tarkoittaa tavallisen ihmisen elämässä?

Talous on niin hienoa tiedettä, ettei sitä pysty enää maalaisjärjellä selittämään. Kysymys kuuluu tietenkin: Miksi näin on? Kummelin sanoin: "Apinaa koijataan" - tästäkö todella on kyse, että ymmärtämättömiä on oikeus huijata?

Monesti olen kuullut aivan "jumalattomienkin miehien" sanovan, että Raamattu on kenties paras johtajuusopas. En ole vielä löytänyt sieltä opetusta siitä, kuinka köyhiä on oikeus riistää. Vanha testamentti on täynnään varoituksia siitä, kuinka kansan käy, kun johtajat unohtavat köyhät - lesket ja orvot, joista ei kukaan muuten pidä huolta.

Raamatun hyvä uutinen on kuitenkin se, että Jumala on leskien ja orpojen puolellla rikkaita vastaan. Hän valvoo, että oikeus toteutuu. Jeesus kertoo vertauksen rikkaasta miehestä ja köyhästä Lasaruksesta - tuonpuoleisessa viimeistään tilit tasataan. Tärkeimmät talletuksemme ovat lunastettavissa vasta kuoleman jälkeen.

Lisää...

Kivikautinen kirkko

Eilispäivän otsikoiden kuningatar oli Johanna Korhonen – vai pitäisikö sanoa kuningas? Eilisen Nelosen Maria! –keskusteluohjelmassa ihmeteltiin, kuinka ketään voi kiinnostaa hänen seksuaalinen suuntautumisensa, ja mitä tekemistä sillä on työn kannalta. Aikuisten ihmisten seksuaalinen suuntautumiseen puuttuminen ei ole paluuta keskiajalle, vaan kivikaudelle, antoi Korhonen ymmärtää.

Korhonen kertoo saaneensa tukea yllättäviltä tahoilta – mm. pohjois-Suomen papeilta. Monet ovat yllättyneitä ratkaisusta kieltäytyä lähes 100 000 € vaikenemispaketista – tämä osoittaa selkärankaa! Setan vt. pääsihteeri iloitsee Korhosen rohkeudesta viedä kiista käräjille asti. Hän ei ole yllättynyt siitä, että tänä päivänä esiintyy syrjimistä seksuaalisen suuntautumisen pohjalta, mutta suurin osa syrjinnän uhreista ei halua tuoda asiaa julkisuuteen. Korhonen edustaa homo-aatteelle lottovoittoa.

Myönnettäköön, että olen saanut homofobian synnyinlahjana. Tämä ei voi kuitenkaan olla peruste päätöksilleni ja suhtautumiselleni homoseksuaalisuuteen. Samoin muutamat ikävät kokemukset, joissa homoseksuaalit miehet ovat ns. ”tulleet iholle”, eivät voi olla syy leimata koko ryhmää. Arvovapaassa yhteiskunnassa ei ole mitään perusteita syrjiä homoseksuaalia – ei edes Korhosta (mikäli Korhosen nostattaman pölypilven laannuttua selviää, että hänen suuntautumisensa oli todella potkujen syynä). Aivan samoin homo-myönteisessä ympäristössä kasvanut ei voi tehdä kokemuksestaan normia – mikä on totta sinulle, ei ehkä ole totta minulle. Tärkeintä on suvaitsevaisuus, suvaitsemattomuutta (fundamentalismia) ei kuitenkaan tule suvaita; se on keski-aikaista, anteeksi, korjaan: kivikautista.

Yhteiskunta on kuitenkin yksi asia, kirkko on toinen. Myös luterilainen kirkko näyttää olevan päätymässä ratkaisuun, jossa homoseksuaalisuuden tuomitseminen on ”keskiaikaista”. Pitkällinen sidos valtioon ja asema kansankirkkona näyttää tehneen yhteiskunnallisesta normista Raamatun ja tunnustuskirjojen aseman ylittävän tulkintamallin. Työkalusta (tulkinta) on tullut itseisarvo, joka on tehnyt työkohteesta (Ilmoitus) toissijaisen. Tulkinnassa sinänsä ei ole mitään vikaa – Raamattua ei voida ymmärtää ilman tulkintaa. Kyse on enemmänkin tulkinnan motiivista ja lähestymistavasta.

Kirkon tulisi mielestäni tehdä ”Korhoset”. Entä jos kirkko päättäisikin, ettei anna modernin lääketieteen, yleisen mielipiteen ja sielunhoidollisuuden vaikuttaa Raamatuntulkintaansa. Entä jos kirkko kieltäytyisi siunaamasta homoseksuaaleja tai kastamasta tällaisten lapsia? Entä jos kirkko erottaisi homoseksuaalit työntekijänsä? Ehkä tämä olisi joidenkin mielestä askel lähemmäs kivikautta, mutta ehkäpä kirkko voisi huomata saavansa yllättävää tukea – tämä aika näyttää etsivän niitä, joilla on selkärankaa. Jos kirkko on valmis joustamaan tämäntasoisissa asioissa, siitä on vaarassa muodostua todellinen kansan kirkko - ei Jumalan.

Lisää...

Kuka ohjaa arvojamme?

Maikkarin nettisivut uutisoivat Veltto Virtasen (Linkki 9.9.2008) sanoneen, että Big Brother sairastuttaa nuorisomme. Muutamia päiviä sitten, muistaakseni samaisessa luotettavassa lähteessä, Viivi Avellanin siteerataan ihmetelleen "mistä näitä sikiää?"

En tiedä Veltto Virtasen tämän hetkisestä julkisuuskuvasta, mutta jos hän toteaa BB:n kannustavan nuoria alkoholin käyttämiseen, niin ehkäpä asiassa on jotain perää? Myös Avellanin (joistakin) edesottamuksista tietoisena täytyy ihmetellä, että meneekö BB todellakin liian pitkälle - myös edellä mainittujen henkilöiden mielestä?

Viime viikolla Salon Seudun Sanomissa (todennäköisesti myös monissa arvostetummissakin sanomalehdissä) kerrottiin sponsoreiden tiivistäneen säännöllisiä tapaamisiaan tuotantotiimin kanssa. On mielenkiintoinen ajatus, kuinka säännöllistä voidaan tiivistää, mutta tässä on selkeästi haluttu antaa viesti, että sponsorit ovat kyllä kiitollisia julkisuudesta, mutta eivät toivo brändinsä likaantumista.

Joskus oli sanonta, että mainetta on tullut lisää, mutta kunnia on mennyt. Jossain mielessä näyttää kuitenkin olevan trendi saada mainetta kunnian kustannuksella - julkisuuteen hinnasta välittämättä. Hyötyjä ei kuitenkaan ole tuntemattomuudesta pomppaava tähti - hän itse asiassa on pelin suurin häviäjä. Kautta aikojen ihmiset ovat nauraneet kuralätäköihin kaatuville - kuka nyt jaksaisi seurata henkilöä, joka pysyy pystyssä. Kuka sponsori pystyy väittämään, että on solminut sopimuksen kyseisen formaatin kanssa uskoen, että sarjassa kuvataan pyhäkoululasten elämää?

Rahastus on vain rikka rokassa, pahinta on arvokasvatus, jota tapahtuu salakavalasti suoraan silmiemme edessä. Ei kilpailijoita ole valittu ilmoittautumis-, pituus- eikä ikäjärjestyksessä, vaan kiinnostavuuden on ollut tärkein määräävä tekijä. Luonnollisesti heidän psyykettään on testattu; ei tuotantoyhtiö voi ottaa sellaista riskiä, että joku joutuisi suorassa lähetyksessä psykoosiin [joskin muutaman episodin katsomisen perusteella erään henkilön psyykkeen kestokyky epäilyttää] - siitäkös sponsorit innostuisivat!

Oleellinen kysymys lienee siis, että mikä kiinnostaa kansaa? Ikävä kyllä, mikään tavallinen ei enää kiinnosta, vaan aina täytyy ampua yli. Sarjaa on myös toimitettu siten, että "normaalit" karaoke-keskikaljabaareissa notkuvat näyttävät jopa tylsiltä. Moni nauraa itsensä mokaajille ruudun äärellä, ja siksi seuraakin sarjaa. Kuitenkin joku, jolla on avoin mieli ja kehittymätön persoonallisuus seuraa uutta idoliansa, jollaiseksi hän haluaa tulla. Kun hän on aikuinen, tarvitaan paljon enemmän saamaan hänen mielenkiintonsa. Kuka tätä peliä oikein kuljettaa, kuka ohjaa arvojamme?

Lisää...

Kulttuuriagentit

Luen jonkin verran kirjoja. Joskus nuorempana pidin kirjaa lukemistani kirjoista. Harmittaa, että lopetin ja että vihko on kadoksissa. Ehkäpä tänne blogiin kirjoitan jatkossa jotain jokaisesta lukemastani kirjasta! Vuosien varrella voisi paremmin sitten arvioida, kuinka sitä aikaansa oikein on käyttänyt. Kirjojen lukeminen on välttämätöntä!! Siksi olen yrittänyt pitää kiinni ainakin yksi kirja viikossa -tahdista.

Viimeisin kirja, jonka luin, on Matt Wardin "Culture Changers" (Kingsway 2003). Sain kirjan ystävältäni, joka on lukenut tätä blogia ja ajatteli, että pitäisin kirjasta. No, ei hän ihan väärässäkään ollut - kiitos vain! Matt osaa haastaa kirjassaan perinteistä uskonnollisuutta - erityisesti hän kritisoi dualistista kristillisyyttä, jossa erottelemme pyhän ja maallisen. Maallinen Mattin mielestä ei ole mitään muuta kuin syntiä, ja meidän pitäisi nähdä koko elämä pyhänä - näin meistä voi tulla kulttuurin muuttajia.

Joskus kirjailijat jäävät liian helposti jumiin omaan hienoon oivallukseensa ja menettävät sen seurauksena kokonaisnäkemyksen. Tai ehkä on pakko polarisoida, jotta on jotain sanottavaa. Ainakin, jos aikoo kirjoittaa kirjan, jonka osuva suomennos voisi olla vaikkapa juuri otsikon "Kulttuuriagentit".

Matt mm. ampuu alas perinteisen järjestyksen, että meidän tulisi asiat oikeassa järjestyksessä:
1. Jumala
2. Perhe
3. Seurakunta
4. Työ, harrastukset, vapaa-aika...
Kieltämättä olen joskus itsekin ihmetellyt, kuinka voin arvioida, onko seurakunta oikeassa paikassa ja mitenkäs avioliitto... Mattin mukaan Jumalan tulisi läpäistä elämän kaikki osa-alueet ja siksi tällainen lista on virheellinen. Ymmärrän pointin, mutta onko tarpeellista ampua alas periaate, että perheen tulee tulla ennen seurakuntaa?

Tapa, jolla Matt kirjoitti työstä, oli innostavaa. Sanottakoon tässä välissä, että Matt tuomitsi ensin kovin sanoin tämän hetken seurakunnan näkemyksen ylistyksestä todella kapea-alaiseksi. Sitten hän puhui, että monesti ajattelemme, että ns. maallisessa duunissa on valtavia mahdollisuuksia palvella Herraa. Eihän koskaan tiedä, mikä päivä käynnistyy hengellinen keskustelu ei-uskovaisen työtoverin kanssa kopiokoneen luona. Ei Matt sano, että todistamisessa työpaikalla on mitään väärää, mutta työ itsessään tulisi ymmärtää pyhänä ja mahdollisuutena ylistää Jumalaa!

Loppua kohti kirja alkoi ärsyttämään minua. Matt otti harteilleen profeetan viitan ja alkoi kertomaan, kuinka tapa ymmärtää seurakunta, saarna ja ylistys tulee muuttumaan. Matt ei sano sitä suoraan, mutta selkeästi hän liputtaa kotikirkkojen puolesta. Tulevaisuudessa hän näkee kirkon lähes organisoimattomana toimintana, joka ei keskity mihinkään rakennuksiin tai tilaisuuksiin, vaan seurakuntalaisiin.

Joskus mietityttää, miten nämä kotikirkkofanit pystyvät sivuuttamaan Paavalin selkeät ohjeet vanhimmistojen järjestämisestä! Itseäni pelottaisi olla mukana liikkeessä, jossa ei ole minkäänlaista johtajuutta, joka on kytköksissä laajempaan kristilliseen kirkkoon. Ehkäpä minä en vain ole valmis tälle kulttuurivallankumokselle, vai sanoisinko paremminkin, reformaatiolle.

Lisää...

Hidas elämä

Slow life - en tiedä, onko termiä vielä suomennettu, mutta ainakin kapulakielellä se menisi noin. Ei kovin vetoava käännös, tiedän. Itse tutustuin tähän termiin opettajienhuoneessa työtoverini välityksellä. Olin kyllä kuullut siitä aikaisemminkin, mutta en ollut ehtinyt ottaa tarkemmin selvää aatteesta ;)

Aate tai liike, aivan sama, molemmilla pystyy tekemään rahaa. Slow life kannustaa nauttimaan elämästä, välttämään pikaruokaa ja jopa katsomaan kuinka pilvet muodostuvat! Rahasta puheen ollen, joku keksi kirjoittaa pilvien tarkkailusta kirjan ja Slow life:n siivittämä se sinkosi viime vuoden bestseller-listalle!! Siis jopa hidastelulla pystyy tekemään rahaa, kunhan tekee sen taitavasti.

Tutustuttuani hieman aiheeseen, päätin tehdä itselleni testin, olenko liian kiireinen, pitäisikö minun opetella Slow life:a. Tarkastelin viimeksi kulunutta puolta vuotta, listasin asiat, joissa olen parantanut tapojani ja ne, joissa...

Reputin seuraavissa asioissa:
Olen tuplannut laajakaistan nopeutta (peräti 1M tällä hetkellä!)
Olen hankkinut tietokoneeseeni nopeutta lisääviä osia
En ostanut digiboksia, jotta jäisi enemmän aikaa (tehdä työtä)
En ole ehtinyt korjata maastopyörääni, vaan ajan kaikki ajot autolla
Valokuvausharrastukseni on laimentunut

Läpäisin seuraavissa asioissa:
En ole vaihtanut autoani (4½ vuotta sama auto nyt!)
Emme ostaneet digiboksia, jotta jäisi enemmän aikaa (palautua laadukkaasti)
Jätin yhden työpaikan pois (nyt on enää vain kaksi...)
Olen kulkenut junalla töihin kaksi kertaa (50 % enemmän kuin viime vuonna)
Ilmoittauduin kansalaisopiston puutyökurssille (jotta saisin lopulta sohvapöydän valmiiksi)
Olen lukenut enemmän kirjoja nyt kuin aiemmin (vai kertooko tämä vain tehokkuudesta?)

Omasta mielestäni läpäisin testin. En tiedä, millaiset kiirepisteet antaisit minulle. Jo se, että pystyin rehellisesti arvioimaan omaa kiireisyyttäni toi minulle hyvää oloa - minulla oli niin paljon ylimääräistä aikaa käytettävissäni, enkä edes kokenut syyllisyyttä, että käytin sen niinkin turhanpäiväiseen asiaan kuin itsetutkisteluun!

Lempisananlaskuni Raamatussa kuuluu: "Niin kuin ovi saranoillaan kääntyy, niin kääntyy laiska vuoteellaan." En usko, että kiire itsessään on syntiä (evankeliumien mukaan Jeesuksella oli aika usein kiire). Kiireellä tosin on taipumus sotkea prioriteettimme - ryöstämme aikaa perheeltä, Jumalalta ja läheisiltä vain ollaksemme parempia Jumalan palvelijoita (pastorin näkökulmasta). Tämä on Perkeleestä! Ainakin itse aion levätä Jumalan nimessä ihan hyvällä omallatunnolla. Ja vaikka minulla joskus sattuisikin jostain ihmeen syystä olemaan kiire, yritän ehtiä pysähtymään ja peruuttamaan sen kaverin luo, joka olisi tarvinnut minun apuani. Näin lupaan.

Lisää...

Eroon televisiosta - portti parempaan elämään?

Kaksi viikkoa ilman televisiota. Onko elämä laadullisesti parempaa? Onko ollut enemmän aikaa palvella Herraa? Vähemmän kiusauksia langeta turhuuteen tai viettelyksiin? Televisiosta luopuminen ei ratkaissut yhtään mitään, itse asiassa se vei ojasta allikkoon.

Miten on mahdollista kokea syyllisyyttä jostain hyvästä asiasta? En nyt väitä, että televisio on kokonaisuudessa Jumalan tahdon ilmentymä. Televisiosta luopumisesta on seurannut huonojaKIN asioita.

Yksi isoimmista syistä miksi luovuin televisiosta, oli syyllisyys ajan haaskaamisesta. Ajan haaskaamisesta. Miksi katsoa televisiota, kun voi tehdä hyödyllisempääkin? Olet ehkä kuullut sanonnan, ettemme mekään saa levätä, kun ei Perkelekään lepää (anteeksi jos loukkasin kirjoittaessani hänen nimensä isolla, mutta todellakin uskon hänen olevan persoona isolla alkukirjaimella).

Juttu on nyt niin, että televisio esti minua elämästä liian tehokkaasti. Aivan niin, liian tehokkaasti. Oli edes joku aika, jolloin en tehnyt tai ajatellut Jumalan valtakunnan asiaa, vaan lepäsin. Kun meillä on vaimon kanssa yhteinen vapaapäivä, käytämme sen pohtien pitäisikö olla kotona tekemättä mitään, kuten hän haluaa, vai lähteä johonkin, koska minä en kestä tekemättömyyttä.

Ylistys televisiolle: Kaikessa turhuudessasi sinä estit minun messiaskompleksiani kehittymästä seuraavalle asteelle. Olin naiivi ajatellessani, että kaikki vapautunut aika korvautuisi automaattisesti hyvillä asioilla! Sen seurauksena olen jumalallisilta näyttäneistä syistä laiminlyönyt perhettäni ottamalla pois yhteistä aikaa. Olen laiminlyönyt itseäni puuhastelemalla ylenmäärin, ajatellen palvelevani paremmin Jumalaa. Ja rikkonut muutamia Kymmenestä käskystä siinä sivussa - tämä vain siksi, että luovuin televisiosta!!?

Emme aio ostaa digiboksia tähän hätään. Raamatussa on kertomus demonista, joka palasi siivottuun taloon ja toi ilkeät kaverinsa tullessaan. Emme voi uskoa neutraaliin ilmapiiriin. On tehtävä töitä oppiakseen lepäämään. Sielunvihollinen rakastaa laiskottelua, mutta lepoa hän vihaa, sillä se on Jumalan antama lahja ja säädös ihmisille. Lepää, hyvä mies, lepää!!

Lisää...

Tulisiko kevät jo?

Luulin, että osaan rukoilla. Tai siis, mitä se on, että osaa rukoilla? Tarkoittaako se sitä, että a) osaan ulkoa hienoja rukouksia, b) käytän paljon aikaa helposti rukoukseen, vai että c) rukouksiini vastataan. Joku kertoi syyttäneensä Jumalaa siitä, että hän ei vastaa rukouksiin. Jumala sanoi, että kyllä hän vastaa kaikkiin rukouksiin. Vastaus on joko 'kyllä' tai 'ei'. Itse lisäisin yhden vaihtoehdon Jumalan listaan, ehkäpä kaikkein ärsyttävimmän: 'odota'.

Emme aina hyväksy Jumalan vastausta ja lyömme päätämme seinään, sillä hänhän on se, jonka sulkemaa ovea ei kukaan voi avata. Minulle ei ole ongelmallista pelkästään se, mitä Jumala vastaan. Melkeinpä vielä enemmän ihmettelen tapaa, miten Jumala vastaa rukouksiimme.

Otin alkuvuodesta vastaan kolmannen työpaikan, joka tuntuu vievän aivan liikaa aikaa. Uusimpana juttuna teen talonmiehen töitä, ja lunta tulee koko ajan, vaikka ollaan jo maaliskuussa! Eikö tämän pitäisi jo helpottaa, miksi Jumala ei puutu lumentuloon? Tulisi mieluummin vaikka vettä (mistä en todennäköisesti pitäisi yhtään). Pieni vastoinkäyminen, ja minä olen kiukkuinen Jumalalle. Aivan kuin hän ei olisi pitänyt kiinni sopimuksestamme!

Olen todella rukoillut, ettei enää tulisi lunta, ja tässä sitä ollaan. Mikäli Jumala tällä kertaa vastasi rukoukseeni 'ei', mitä minun pitäisi oppia? Ehkäpä se, että Jumala on todella kiinnostunut näkemään, kuinka käytän aikani tilanteessa, jossa minua revitään tasaisesti kaikkialle muualle, paitsi hänen läsnäoloonsa? Kuinka oikein voisin osoittautua uskolliseksi myös kiireen keskellä?

Jeesus, anna minun oppia sinusta!

Ps. Huomasin lumisateen lakanneen, kun sain tämän kirjoitettua.

Lisää...

Sitoumukseni

Olen miettinyt viime aikoina, kuinka pinnalliseksi rakkaus Jumalaa kohtaan saattaa jäädä. Koska kyse on mielestämme abstaktiosta, yhteydestä Jumalaan tulee "sielullista" ja kokemusperäistä. Jeesus tarjosi kuitenkin konkreettisia keinoja tietää, mitä tuohon taivaalliseen rakkauselämään kuuluu.

Jeesus oli mestari näkemään oleellisen. Hän tiivisti kaikki 10 käskyä ja laittoi vielä kaikki juutalaisten käskytkin nippuun, ja sanoi, että vain kaksi asiaa on tärkeitä. Itse asiassa, kaikki nuo muut käskyt pysyvät noiden kahden käskyn varassa.

Ensinnäkin, arvatenkin, piti rakastaa Herraa koko sydämestä ja kaikella voimalla ja niin poispäin. Toinen yhtä tärkeä on lähimmäisen rakastaminen. Lähimmäisen rakastaminen on konkretiaa, mutta niin pitäisi Herrankin rakastamisen olla!

Olen iltaihminen, ja siksi mielellään rukoilen illalla sen sijaan, että aamulla viettäisin hiljaisen hetken (silloin tällöin kylläkin sanomalehden ohella luen kappaleen päivähartauskirjasta). Mutta sitten tajusin, että ilta- ja aamuihmisen rukoukset eroavat toisistaan. Jos aamuihminen rukoilee: "Kiitos Herra tästä päivästä, anna mulle voimaa elää sun tahtosi mukaan," niin iltaihminen rukoilee: "Herra, tää päivä oli kauhea. Anna mulle kaikki mun synnit anteeksi."

Näitä asioita pohtiessani tein eilen sitoumuksen: enää en käytä aamu-unisuuttani tekosyynä! 30 sekuntiakin on parempi kuin ei mitään!

Lisää...