Oheinen kuva on lainattu presidentin nettisivuilta. Ihan tuollainen tyypillinen rintakuva, rauhallinen, vakaa ja lempeä. Milloinkahan Suomi saa kunnon rokkipressan, joka ajaa Harley-Davidsonilla ja kohauttaa säännöllisesti haukkumalla vuoronperään pääministeriä, mediaa ja Yhdysvaltoja? Mielipidetiedustelun mukaan Suomi ei kaipaa räväkkää presidenttiä, sillä 69 % kansalaisista on tyytyväisiä - tai jopa erittäin tyytyväisiä - keulakuvamme toimintaan!
On vaikea uskoa, ettei kansa olisi odottanut Tarjan sanovan sanovan edes jotain työtaistelukiistassa! Eihän demariuden pitäisi mihinkään hävitä vain sen takia, ettei presidentti ole yhden puolueen presidentti? Kyllä siellä pitäisi puoluekokouksessa käydä melkoinen kiroilu, kun Tarja ei jättänyt lakia pöydälle! Seuraavista pressa-ehdokkaista kannattaisi laittaa tallelokeroon kiusallisia kuvia ja dokumentteja tulevaisuuden käyttöä varten.
Tarja - ja Mara ja jotkut muut - ovat herättäneet ainakin minussa kysymyksen, millaista kansanjohtajaa me kaipaamme? Tarvitsemmeko henkilön, joka edustaa kaikin puolin keskiarvoa - keskinkertainen pukeutuja, keskinkertaisen näköinen, keskiluokkainen tai alempi tausta, keskinkertaiset mielipiteet... Miksi ihmeessä jotkut ovat huolissaan presidentin liian suuresta vallasta, kun sillä ei ole mitään käytännön merkitystä? Ainakaan tällä hetkellä. Ehkäpä heikomman presidentin on mahdollista hyväksyä laki vallan rajoittamisesta ennen kuin joku militantti astuisi valtaan? Tuskin näin Suomessa. Me haluamme kivan kaverin jolla on hyvä maine Suomessa ja ulkomailla. Me haluamme henkilön, joka ei ärsytä liikaa - r-vikaa tai kännistä kaatuilua ei lasketa, tarkoitan mielipiteitä.
Omassa kirkkokunnassamme on käynnistynyt keskustelu uudesta kirkkokunnanjohtajasta. En väitä, että nykyinen edustaisi silmissäni sitä mitä äsken on kuvattu. Mutta on se kiva kaveri, kaikkihan siitä tykkää. Mutta sen ajatus näyttää olevan ollut: kirkko velattomaksi minun toimikaudellani! Kenno Leier, pastori Espoosta, nosti eilen vuosikokouksessa esiin kysymyksen, olemmeko keskittyneet talouteen toiminnan kustannuksella? Olemmeko unohtaneet päätehtävämme? Raikuvista aplodeista huolimatta vastaus oli, että emme ole keskittyneet liikaa talouteen, emme ole unohtaneet päätehtäväämme.
Mutta miksi aplodit? En usko, että tämä tarkoittaa sitä, että suuri osa kokousedustajista olisi ollut tyytymätön kirkon johtoon. Uskon, että Kenno sai aplodit pitkälti siksi, että hän uskalsi keikuttaa venettä. Tarvitsemme veneen keikuttajia, jotta johtajamme reagoisivat. Tarvitsemme keskustelua, jotta tietäisimme, että myös näistä asioista johtajamme ovat keskustelleet. Tarvitsemme kritiikin läsnäoloa, jotta tietäisimme, että meidän mielipiteillemme on tilaa.
Velattomuuskampanja ei ole edennyt aivan odotusten mukaan, mikä oli odotettua - eikö tavoite ole muokattava oletettua toteutumaa suuuremmaksi, että se olisi ylipäänsä tavoite! Kuitenkin nopeutunut lainanmaksu tuo seuraavalla kirkkokunnanjohtajalle työrauhaa. Toivon, että seuraajaksi valitaan toiminnan henkilö, joka ottaa tilaisuudesta kaiken irti.
Suurinta muutostarvetta en näe kuitenkaan kirkkokunnnanjohtajan tai hallituksen toiminnassa, vaan yleisessä keskustelussa. Kritiikkiä esiintyy, mutta sitä ei osata kohdentaa. Monilla on mielipiteitä, mutta jostain syystä he kokevat, ettei niille ole tilaa. Ehkäpä takavuosia värikäs keskustelu ja liiallinen äänenkäyttö kärjistyneissä asioissa on tehnyt hallaa keskustelukulttuurillemme. Kuitenkin reaktio Kenno Leierin puheenvuoroon osoittaa, että muutosta on tapahtunut, ja että sitä kaivataan. Ehkäpä useammat uskaltavat tuoda mielipiteensä esiin, kun tietävät että sille on tilaa? Ehkäpä näemme Suomen Viikkolehdessä kirjoituksia, jotka horjuttavat kirkon perinteistä linjaa ja herättävät kiivasta keskustelua? Toivon tätä sydämestäni.
Lisää...
