Postmodernit vaalit

Kimmokkeen tämän blogin kirjoittamiseen sain lukuisista vivahteikkaista kirjoituksita Facebookin "seinällä". Tiedän, että moni muukin on kirjoittanut näistä vaaleista, mutta vielä en ole törmännyt kehenkään, joka olisi käyttänyt taikasanaa postmoderni. Mitä enemmän olen tätä keskustelua seurannut mediassa (mukaanlukien somessa, eli sosiaalisessa mediassa, mikä on aivan järkyttävä lyhenne), sitä vakuuttuneemmaksi ole tullut näiden vaalien postmodernisuudesta. Tässä muutamia perusteluita (ei, en kerro jutussa ketä äänestin enkä hehkuta ketään ehdokasta):

Hmm. Piilomainontaa?

1. Väyrynen -mukit. Tarvitseeko enempää sanoakaan? Tunnustan äänestäneeni Väyrystä 1994 ensimmäisellä kierroksella, mutta olisinko ostanut mukin? Tuskin. Uskaltaisin väittää, että moni on tilannut mukin kieli keskellä suuta, ja että niille on naurettu moneen otteeseen. Uskaltaisin väittää myöskin, että moni mukin ostanut ei äänestänyt Väyrystä, ja että jotkut eivät äänestäneet lainkaan.

Mikä tekee tästä asiasta postmodernin? Postmoderni ihminen ei ajattele toimintansa liittyvän kokonaisuuteen. Toisin sanoen, että vaikka kolikko kirstuun kilahtaa, niin sillä ei ole mitään merkitystä. Ei, vaikka samoilla rahoilla mahdollistettiin Väyrysen kampanja. No kuinka paljon Väyrynen hyötyi yhdestä mukista, saattaa joku kysyä? Kuvaankin ilmiötä - myös massassa kyse on yksilöistä. Ja pienistä puroista kertyy suuri virta. (Väyrysen kampanjaväki on ollut hieman yllättynyt, koska mukien kysyntä on jatkunut vaalien jälkeenkin.) Samaan syssyyn voitaisiin vielä heittää Ultra Bra:n paluukeikka - onko sisäänpääsyvaatimuksena, että äänestää Haavistoa? Toivon todella, että viihde ei ratkaise vaaleja.

2. Puoluerajojen hämärtyminen. Kuinka monta kertaa kuulit jonkun mainitsevan, että nämä olivat henkilövaalit? Perussuomalaisten menestys eduskuntavaaleissa niin ikään oli paljon kiinni Soinin persoonassa. Hänen puolueellansa oli isot puheet - entä jos soinilaisten mukaantulo eduskuntaan olisi tuonut järjen kaikkeen; rikkaiden verotus, kehno maahanmuuttopolitiikka sekä kansanedustajien ja ministerien ylisuuret palkat olisi pistetty järjestykseen? Olisiko Soini toisella kierroksella. Aivan varmasti! Mutta sitä en ymmärrä, että perussuomalaisten kannattajat äänestäisivät Vihreiden ehdokasta!

Jos unohdetaan Haavisto henkilönä hetkeksi, niin todettakoon, että Vihreillä, Vasemmistoliitolla, RKP:llä tai kristillisillä ei ole ollut aikoihin ehdokasta, jolla olisi minkäänlaisia mahdollisuuksia presidentiksi. Johtuuko se henkilöitä? Ei, vaan siitä, että jokainen mainituista ryhmistä edustaa liian pientä osaa äänestäjistä. Ketä kiinnostaa, kenen ansiosta maksamme juomatölkeistä panttimaksun? Tietääkö kristillisten koulujen puolustaminen varmaa pääsyä vallan kahvoihin? Ei todellakaan, ellei kyseessä ole oikea henkilö, joka osaa esiintyä edukseen ja laajentaa äänestäjäkuntaansa astumalla ulos puolueensa kaapista. Viimeiseksi haluan vielä kirjoittaa hieman kiistanalaisemmasta asiasta - teksti katkon jälkeen!

Lisää...

Saat huomiomme, Herra

Suomensin Max Lucadon rukouksen "You have our attention, Lord", jonka hän on rukoillut nykyisen talouskriisin johdosta:

Saat huomiomme, Herra
Max Lucadon rukous – lokakuu 2008

Ystävämme menettivät talonsa,
työtoveri työpaikkansa.
Naapurin pariskunta menetti eläkkeensä,
Kaikki tuntuvat menettäneen taloudellisen perustuksensa.

Tämä pelottaa meitä, tämä miljardeja maksanut pankkien pelastushanke,
nämä masennuksen äänet,
nämä uutisotsikot, uhkaavat ja järkyttävät: ”Vararikossa!”, ”syöksykierteessä!”, ”vajonnut!”, ”mitä seuraavaksi?”

Mitä seuraavaksi?

Me kuuntelemme – ja olemme valmiita myöntämään: Sinä olit oikeassa.

Sinä sanoit, että näin kävisi.
Puhuit suorat sanat materian rakastamisesta ja rahan palvomisesta.
Ahneus särkee sydämenne, sinä varoitit.
Raha rakastaa sinua hetken ja sitten hylkää.
Älä laita toivoasi rikkauksiin – se on epävarmaa.

Sinä olit oikeassa. Raha on kevytkenkäinen rakastaja, ja se on juuri hylännyt meidät.

Me olimme väärässä tuhlatessamme sitä, mitä emme omistaneet,
väärässä laiminlyödessämme rukoilemisen ja jättäessämme köyhät vaille huomiota,
väärässä ajatellessamme, että me itse jotain ansaitsimme. Me emme ansainneet, vaan sinä annoit. Kerro meille, Isä, oletko nyt ottamassa kaikkea takaisin?

Me kuuntelemme. Ja me rukoilemme.
Pystyisitkö sinä saamaan aikaan jotain hyvää tästä sotkusta?

Totta kai sinä pystyt, sinä olet aina pystynyt.
Sinä johdatit orjat vapauteen,
rakensit temppeleitä rauniosta,
tyynnytit tyrskyisistä vesistä peilikirkkaita lampia ja teit vedestä makeaa viiniä.
Tämä epäjärjestys odottaa sinun järjestystäsi – niin kuin mekin odotamme.

Jeesuksen nimessä,
aamen.

You Have Our Attention, Lord
A prayer by Max Lucado - October 2008

Our friends lost their house
The co-worker lost her job
The couple next door lost their retirement
It seems that everyone is losing their footing

This scares us. This bailout with billions.
These rumblings of depression.
These headlines: ominous, thunderous -
“Going Broke!” “Going Down!” “Going Under!” “What's Next?”

What is next?

We’re listening. And we’re admitting: You were right.

You told us this would happen.
You shot straight about loving stuff and worshipping money.
Greed will break your heart, You warned.
Money will love you and leave you.
Don’t put your hope in riches that are so uncertain.

You were right. Money is a fickle lover and we just got dumped.

We were wrong to spend what we didn’t have.
Wrong to neglect prayer and ignore the poor.
Wrong to think we ever earned a dime. We didn’t. You gave it. And now, tell us Father, are You taking it?

We’re listening. And we’re praying.
Could you make something good out of this mess?

Of course You can. You always have.
You led slaves out of slavery,
Built temples out of ruins,
Turned stormy waves into a glassy pond and water into sweet wine.
This disorder awaits your order. So do we.

Through Christ,
Amen

Lisää...

Nyt on nauru loppu!

"Nyt on nauru loppu!", sanoo Timo Soini herrojen touhuista Maikkarin haastattelussa. Videolla on toinenkin loistava ajatus: "Ahne ihminen on tyytyväinen vasta sitten, kun on suu täynnä multaa."

Osuvin Soinin värikkäistä kommenteista oli kuitenkin: "Ihmiset pitäisi pelastaa, ei pankkeja ja rahoituslaitoksia..."

Tänään ruokatauolla keskusteltiin, kuinka maailmassa kaivataan pelastajaa. Kommunismi kaatui, kapitalismi tullee kaatumaan - tuleeko uusi pohja maailmantaloudelle, ja jos tulee, kuka sen esittelee? Ehkäpä uusi antikristus... En kovin innoissani vouhota minkään mikrosiruasian takia, mutta aivan kuten kollegani sanoi, nyt maailma saattaisi olla valmis mihin vaan, jos joku tulisi ja pelastaisi. Ehkäpä ei vielä, mutta kuinka paljon syvemmälle kriisin annetaan mennä?

Lisää...

Lisää terää!

Luin muutama viikko sitten erinomaisen kirjan, Rob Bell:n 'Velvet Elvis'. Kirjassa Rob kuvaa, kuinka seurakunta helposti jämähtää paikalleen; se on kuin Elviksen kuva sametilla - joskus se oli täydellinen, nyt se on varastoitu varastoon. Seurakunnan tulisi herättää muutakin kuin nostalgian tunteita, sen tulisi olla jatkuvassa käymistilassa, arvioida itseään ja kasvaa Kristuksen tuntemisessa.

Uuden seurakunnan on uskallettava kyseenalaistaa vanhan seurakunnan dogmit - seurakunnan jatkuvana haasteena on selvittää mikä on kulttuurista ja mikä raamatullista. Mikäli tälle keskustelulle ei anneta tilaa, meidän seurakuntamme eivät koskaan tule kasvamaan, ja ne seurakunnat, jotka kasvavat, tulevat näyttämään meidän silmissämme epäilyttäviltä.

Alkuseurakunnan menestys ei perustunut pelkästään oikeisiin ihmisiin ja hyvään sanomaan. Raamattu sanoo, että Jumala antoi Jeesuksen "oikeaan aikaan". Jumala oli valmistanut maailman ottamaan vastaan evankeliumin. Tämän päivän herätysintoilijat kauhistelevat maailman menoa - alkuseurakunnan menestys perustui pitkälti ahtaaseen kulttuuriin, jossa seurakunta ja sanoma Jeesuksesta edusti hengenvaarallista uudistusta. Onko seurakunnassa tätä terää enää lainkaan?

Tänään luin iltapäivälehden lööpistä, kuinka piispa Huovinen arvostelee poliitikkojen tiivistä parinvaihtoa ja sanoo sen olevan huono malli Suomen nuorille. Hyvä Huovinen, niin sitä pitää! Vuosi sitten kesällä tutustuin kristilliseen moottoripyöräkerho Preacher MC:n porukoihin, ja tänä kesänä tapasin heitä lisää. Kaverit käyvät pyörien kanssa tapahtumissa, joissa ei uskovia ole totuttu yleensä näkemään - hyvä Preacherit! Ehkäpä seurakunnalla on sittenkin toivoa, kyseessähän on Jeesuksen seurakunta, eikä hän anna jäsentensä jäykistyä...

Lisää...

Kivikautinen kirkko

Eilispäivän otsikoiden kuningatar oli Johanna Korhonen – vai pitäisikö sanoa kuningas? Eilisen Nelosen Maria! –keskusteluohjelmassa ihmeteltiin, kuinka ketään voi kiinnostaa hänen seksuaalinen suuntautumisensa, ja mitä tekemistä sillä on työn kannalta. Aikuisten ihmisten seksuaalinen suuntautumiseen puuttuminen ei ole paluuta keskiajalle, vaan kivikaudelle, antoi Korhonen ymmärtää.

Korhonen kertoo saaneensa tukea yllättäviltä tahoilta – mm. pohjois-Suomen papeilta. Monet ovat yllättyneitä ratkaisusta kieltäytyä lähes 100 000 € vaikenemispaketista – tämä osoittaa selkärankaa! Setan vt. pääsihteeri iloitsee Korhosen rohkeudesta viedä kiista käräjille asti. Hän ei ole yllättynyt siitä, että tänä päivänä esiintyy syrjimistä seksuaalisen suuntautumisen pohjalta, mutta suurin osa syrjinnän uhreista ei halua tuoda asiaa julkisuuteen. Korhonen edustaa homo-aatteelle lottovoittoa.

Myönnettäköön, että olen saanut homofobian synnyinlahjana. Tämä ei voi kuitenkaan olla peruste päätöksilleni ja suhtautumiselleni homoseksuaalisuuteen. Samoin muutamat ikävät kokemukset, joissa homoseksuaalit miehet ovat ns. ”tulleet iholle”, eivät voi olla syy leimata koko ryhmää. Arvovapaassa yhteiskunnassa ei ole mitään perusteita syrjiä homoseksuaalia – ei edes Korhosta (mikäli Korhosen nostattaman pölypilven laannuttua selviää, että hänen suuntautumisensa oli todella potkujen syynä). Aivan samoin homo-myönteisessä ympäristössä kasvanut ei voi tehdä kokemuksestaan normia – mikä on totta sinulle, ei ehkä ole totta minulle. Tärkeintä on suvaitsevaisuus, suvaitsemattomuutta (fundamentalismia) ei kuitenkaan tule suvaita; se on keski-aikaista, anteeksi, korjaan: kivikautista.

Yhteiskunta on kuitenkin yksi asia, kirkko on toinen. Myös luterilainen kirkko näyttää olevan päätymässä ratkaisuun, jossa homoseksuaalisuuden tuomitseminen on ”keskiaikaista”. Pitkällinen sidos valtioon ja asema kansankirkkona näyttää tehneen yhteiskunnallisesta normista Raamatun ja tunnustuskirjojen aseman ylittävän tulkintamallin. Työkalusta (tulkinta) on tullut itseisarvo, joka on tehnyt työkohteesta (Ilmoitus) toissijaisen. Tulkinnassa sinänsä ei ole mitään vikaa – Raamattua ei voida ymmärtää ilman tulkintaa. Kyse on enemmänkin tulkinnan motiivista ja lähestymistavasta.

Kirkon tulisi mielestäni tehdä ”Korhoset”. Entä jos kirkko päättäisikin, ettei anna modernin lääketieteen, yleisen mielipiteen ja sielunhoidollisuuden vaikuttaa Raamatuntulkintaansa. Entä jos kirkko kieltäytyisi siunaamasta homoseksuaaleja tai kastamasta tällaisten lapsia? Entä jos kirkko erottaisi homoseksuaalit työntekijänsä? Ehkä tämä olisi joidenkin mielestä askel lähemmäs kivikautta, mutta ehkäpä kirkko voisi huomata saavansa yllättävää tukea – tämä aika näyttää etsivän niitä, joilla on selkärankaa. Jos kirkko on valmis joustamaan tämäntasoisissa asioissa, siitä on vaarassa muodostua todellinen kansan kirkko - ei Jumalan.

Lisää...

En voi käsittää

En vain voi käsittää näitä uusimpia irtisanomisia! Jos hallituksen puheenjohtaja ostaa kaksi kesällä 100 000 oman firmansa osaketta, senhän pitäisi kertoa siitä, että hän uskoo firmaan, jota johtaa. Se ei ole viesti ainoastaan osakemarkkinoille, vaan tullessaan julki, myös firman työntekijöille - näin ainakin ennen vanhaan.

Nyt on ajat muuttuneet, tai sitten ole itse kasvamassa aikuisuuteen - olen kärsinyt sinisilmäisestä uskosta ihmisten haluun toimia oikein. En ole eläissäni omistanut yhtään osaketta, mutta jos joskus tulen sellaisia ostamaan, tiedän miten rikastua - tai ainakin välttää rahojen menettäminen. Seuraavan sijoitusvinkin tarjoan ilmaiseksi jokaiselle, joka jaksaa lukea postauksen loppuun.

Vinkkini kuuluu kaikessa yksinkertaisuudessaan seuraavasti: Jos henkilö, joka toimii yrityksen A hallituksen puheenjohtajana, ostaa yrityksen A osakkeita suuria määriä, on syytä hankkiutua yrityksen A osakkeista eroon noin kuukauden kuluessa!

En tunne talousalan lakeja tarpeeksi tarkkaan, mutta epäilisin, että jos vastaavat voitot (500 000 €) olisi saatu noin kuukausi osakkeiden ostamisen jälkeen, olisi syytä epäillä jotain sisäpiiritietoa. En usko, että missään on mitään todisteita mistään sisäpiiritiedosta, mutta ei tarvitse olla kovin älykäs ymmärtääkseen, että sisäpiiriaikomukset ovat olleet riittävän selvät.

En voi käsittää, mihin nämä suomalaiset ihmiset sijoittavat sitten, kun Suomi on myyty ulkomaille.

Lisää...

Leipäpappi ja Leipäministeri

Tapaus Kanerva on puhuttanut taas. Päitä on pyöritelty tiuhaan, joku ehti samaan syssyyn nousemaan ja vaatimaan kaikkia kansalaisia kantelemaan, jos ovat saaneet kiinni pääministerin valheesta. Poliitikoiden uskottavuus on päässyt taas lööppeihin, vaikka Väyrysestä ei kukaan kirjoitakaan! Anteeksi vain, Ilkka ja Matti - minäkään en voi olla puuttumatta tähän myrskyyn vesilasissa.

Tutkijat sanovat, että hyvä kun Kanerva ymmärsi pyytää anteeksi. Minusta se ei kuitenkaan vaikuttanut anteeksipyynnöltä, vaan selittelyltä. Anteeksipyytäjä asettaa itsensä tilanteeseen, jossa anteeksiantaja saa itse päättää antaako anteeksi vai ei. Selittelijä pukee anteeksipyyntönsä muotoon, jonka jälkeen kuulija/lukija ihmettelee, että mitä tässä nyt oikeastaan pyydettiin anteeksi. Mitä Kanerva oikeastaan pyysi anteeksi? Sitä, että hän luottaa ihmisiin liikaa ja että hän on liian sosiaalinen. Kuka luottaa keneen liikaa ja ovatko seksuaalissävytteiset tekstiviestit sosiaalisen ihmisen tunnusmerkki?

En kuitenkaan tunne ministeri Kanervaa. Media tuskin on kuitenkaan nostanut kohua ihan tyhjästä, ei ministeri muuten "pyytäisi anteeksi". Eri portaaleissa on kuluneen viikon varrella ollut gallupeja eri sanakääntein samasta aiheesta: "Syökö kohu Kanervan uskottavuutta?"

Kysymys lienee siitä, voidaanko katsoa, että ministerillä on yksityiselämää. Sana ministeri tarkoittaa palvelijaa (lat.) - tästä samasta sanasta tulee joidenkin maiden nimitys papeista. En väsy kirjoittamaan tästä aiheesta, että (seurakunnan)palvelijan uskottavuus ei voi olla kiinni pelkästään työn perusteella annetusta näytöstä. Mielestäni ministerin kallein omaisuus on poliittinen uskottavuus. Sama pätee seurakunnassa - saarnan tekee uskottavaksi se, että kyseinen henkilö on rehellinen käsittelemänsä aiheen edessä, ja että hän pyrkii elämään sitä todeksi arjessa.

Jo pitkään seurakunnassa on ollut käytössä nimitys "leipäpappi" henkilöstä, joka tekee työtä palkasta. Myös seurakunnan työntekijät ovat demokraattisesti valittuja niistä henkilöistä, jotka ovat asettuneet ehdolle ja täyttävät tietyt kriteerit. Ohjaavana periaatteena pidetään tunnistettavissa olevaa kutsumusta - neuvoa, opettaa ja kehottaa.

Raamattu sanoo, että joka teistä tahtoo olla kaikkein suurin, olkoon kaikkien muiden palvelija. Todellista suuruutta on asettaa omat halut ja tarpeet - niin terveet kuin epäterveetkin - toissijaisiksi suhteessa toisten etuun. Tätä ei voida rajoittaa "seitsemästä neljään" -työaikaan, vaan sen täytyy läpäistä koko elämä. Vain aito ihminen voi olla uskottavasti toisille omistautunut palvelija.

Leipäpappi ja leipäministeri tekevät työtään muista motiiveista, jotka - mitä ovatkin - ovat lähtöisin ihmisen itsekkyydestä, ahneudesta ja ylpeydestä. Älkäämme valitko johtajiamme (yksin) sen perusteella miten hyvin he pyörittelevät papereita, katsokaamme miten he elävät ja ovatko he oikeasti kiinnostuneita palvelemaan toisia ja asettamaan muiden edun omansa edelle.

Lisää...

Älkää kaikkia henkiä uskoko

Monta juttua ollut mielessä, mitä on uutisissa ollut viime aikoina. Raija Pelli, Poliisi-TV:n entinen juontaja, kertoi muutamissa lähteissä saavansa viestejä tuonpuoleisesta. Pelli kertoi, että vaikka nämä kohtaamiset pelottavat, hän aikoo avautua niille. Robbie Williams, poptähti, kertoo nähneensä ufoja. Viimeisin kohtaaminen tapahtui, kun hän oli kirjoittamassa laulua ufojen kohtaamisesta - olipa yllättävä sattuma...

Olen huolissani tämän päivän suuntauksesta, joka pitkän materialistisen kauden jälkeen on heittäytymässä suinpäin kohti kaikkea henkistä. Uskon, että tämä johtuu nimenomaan siitä, että hengellinen todellisuus on kielletty yhteiskunnassamme niin pitkään. Siksi ihmiset ovat kiinnostuneita henkiparantamisesta, rajatiedosta yleensä, salaseuroista ja enkelien kohtaamisesta. Monikaan ei tiedä, millaisten voimien kanssa ovat tekemisissä, mille vaikutuksille he ovat avanneet avoimet ovet omaan elämäänsä.


Nuoruudessa olin kiivas ateisti. En ollut aivan puhdas ateisti, koska uskoin tuonpuoleiseen ja henkien olemassaoloon ja sellaiseen. Olin kiinnostunut hengistä ja mustasta magiasta. En tiedä mistä sain päähäni vieraan sanan, jonka ymmärsin olevan jonkin hengen nimi. Aloin rukoilla tuota nimeä, kunnes eräänä iltana kohtasin tuon hengen - näin hänet omilla silmilläni. Se oli viimeinen kerta, kun mainitsin ääneen tuon nimen.

Pelottava voi olla hyvinkin kiehtovaa. Katsoin mielelläni kauhuelokuvia ja luin taskulampun valossa peiton alla Stephen Kingejä. Toivoin, että minullakin voisi olla noitavoimia, jotka palvelisivat minua. Haaveilin saatananpalvojaksi ryhtymisestä - jälkeenpäin ajatellen en onneksi tiennyt yhtäkään sellaista.

Joku ajattelee, että kaikki pelko on perkeleestä mm. Ensimmäisen Johanneksen kirjeen mukaan. En ole samaa mieltä - pelko voi pelastaa meidät monelta vaaralta. Myös Jumalaa meidän tulee pelätä ja kunnioittaa ymmärtäen, että kyse on pyhästä Jumalasta.

Olen katsonut muutamia Chris Angelin "taikatemppuja". Ottamatta kantaa siihen, ovatko ne trikkikuvausta vai eivät, joissakin tempuissa on selkeä antikristillinen viesti. Chris mm. kävelee veden päällä yhdessä tempussa, toisessa hän leijuu ilmassa. Selittämätön saa ihon kananlihalle, mutta miksi se kiehtoo samalla kun se pelottaa?

Luulisin, että yliluonnollinen kiehtoo osin siksi, että olisi vaikea kieltää sen olemassaolo, kun on kerran tullut sen kanssa vastakkain. Ufo-havaintoja tehneistä henkilöistä tehtiin tutkimus, jossa todettiin, että heistä useilla oli taustalla okkultistisia kokemuksia - spiritistisiä istuntoja, tarottia, astrologia, henkiparantamista... Kun avaamme itsemme tuolle todellisuudelle, emme itse astu sisään uuteen ulottuvuuteen, vaan altistamme itsemme toiselle maailmalle - maailmalle, jota normaalisti pelkäisimme ja välttelisimme.

Joku voisi sanoa, että kyse on samankaltaisesta asiasta, kuin jos alat seuraamaan liikenteessä keltaisia autoja, alat nähdä joka paikassa keltaisia autoja, joita et aiemmin uskonut olevan montaakaan. Hengelliset asiat ovat tosia, ja siksi meidän tulee olla tarkkoja sen kanssa, mille itsemme avaamme.

Jos olemme Jeesuksen omia, ei meidän tarvitse pelätä, mutta olla kuitenkin tietoisia, että voimme avata itsemme väärille asioille - sen jälkeen ei tarvitse ihmetellä, miksi huomaamme esim. suuttuvamme ilman kummempaa syytä tai kamppailevamme riippuvuuksien kanssa, joista luulimme päässeemme eroon.

Jos taas emme ole antaneet Jeesukselle elämäämme, ja olemme avautuneet vieraille vaikutuksille ilman, että olemme tarkkaan tienneet mitä olemme tehneet, olisi syytä keskustella asiasta jonkun kristityn kanssa. Kuten kerroin, ennen uskoontuloa minä olin avannut itseni henkimaailmalle - tämän seurauksena näin vielä muutamia vuosia ahdistavia enneunia, ennen kuin uskalsin kertoa taustastani muutamalle pastorille jotka rukoilivat puolestani sillä seurauksella, etten tämän jälkeen ole enää nähnyt niitä unia - nyt siis kymmeneen vuoteen!

Raamattu ei kiellä henkivaltojen olemassaoloa - päinvastoin! Se kuitenkin opettaa, ettei näiden henkien tulisi antaa kiehtoa itseämme. Niiden opetus on eksyttävä ja samaan aikaan innostava. Jos olet kohdannut jotain yliluonnollista, joka kiehtoo ja pelottaa samaan aikaan, kysy seuraavan kerran vastaavassa tilanteessa - olkoot se sitten ufo, enkeli, näky unessa tai mitä vaan - onko Jeesus Kristus, Jumalan Poika, ainoa tie pelastukseen. Vastauksesta voit sitten päätellä mistä lähteestä kohtaamasi taho ammentaa voimansa.

Henkimaailma on siis todellinen ja kiehtova, mutta sen tarkoitus on eksyttää meidät totuudesta. Totuus on se, että Jeesuksen Kristuksen jalkojen juuressa tulevat kaikki vieraat henget matelemaan ja ne tullaan hävittämään ikuisessa tulessa. Niitä ei siis kannata seurata, sillä heidän tiensä johtaa pelkästään tuhoon, kun taas Jeesusta seuraamalla voimme päästä iankaikkiseen elämään.

Lisää...

Jyrki, Jyrki - älä tyrki!

Yle.fi -uutisten mukaan Jyrki sanoi näin Stora-Enso -keskustelussa: "Meillä ei yksinkertaisesti ole varaa masentua tai jäädä toimettomaksi, käymään väittelyä syyllisistä. Sillä taistelulla, että ollaan eri poteroissa ja etsitään syyllisiä, ei synny yhtään työpaikkaa." Leimattuaan syyttelyn turhaksi hän sanoo Vasemmistoliitosta: "Ne haluavat pelata omaa pikkunäppärää poliittista peliään." Mielenkiintoista syyttelyä, täytyy sanoa.

Hassua, että hallitus syyttää, ettei oppositio ole pyrkinyt luomaan uusia työpaikkoja. Minä kun luulin, että ne ovat oppositiossa juuri siksi, että hallituspuolueet ovat sanoneet hoitavansa hommat tämän kauden ajan! Opposition tehtävä onkin arvostella ja tuoda esiin hallituspuolueiden poliittisen linjan epäkohtia. Heillä on oikeus syytellä, hallituksella ei.

Samat sanat muuten isoherra Vanhasellekin, joka taannoin tuohtui aika lapsellisesti. Ei pitäisi lähteä isojen poikien leikkeihin jos ei tiedä, että siellä tulee myös kohtuullisesti paskaa niskaan. Ei aina voi olla kivaa, vallan mukana tulee vastuu, jota demokratiamme aika huonosti peräänkuuluttaa tällä hetkellä.

Stora-Enson tapaus tuo mieleen ihan hakematta Raamatun kertomuksen miehestä, joka sai niin suuren sadon, että se ei mahtunut hänen aittoihinsa. Niinpä hän purki aitat ja rakensi suuremmat tilalle voidakseen nauttia leveästä elämästä. Toisin kävi, hän kuoli seuraavana yönä.

Valtion omistajapolitiikkaa tulisi toden teolla arvioida uudelleen. Telia-Soneran 3000 työntekijän irtisanominen samaan aikaan, kun maksetaan enemmän osinkoa kuin on osaketta kohti tehty voittoa - terve järki sanoo, ettei osinko voi olla edes saman verran kuin tehty voitto! Myös työntekijöillä on oikeus saada osuus hyvästä tuloksesta. Minä ainakin suosittelen tuollaisen lakialoitteen tekemistä vaikka Vasemmistoliitolle, karatkoot isot firmat vaikka Timbuktuun jos ei miellytä, jonkinlainen oikeus ja kohtuus tässäkin maassa on oltava!

Kuva: darktaco (sxc.hu)

Lisää...

Jos minä olisin...

Piispa Pihkala saarnasi kansanedustajille vuoden 2008 valtiopäivien avauksen yhteydessä järjestetyssä jumalanpalveluksessa. Hän puhui ilmastonmuutoksesta ja päästökaupasta. Oleellista ja ajankohtaista? Onko tämä suurin huoli joka kirkolla on? Huomasin kysyväni itseltäni, että mistä minä olisin saarnannut?

Heti on sanottava, etten usko, että minusta koskaan tulee piispaa joka saarnaa valtiopäivillä, mutta se ei tarkoita sitä, etten voisi vaikuttaa muutoin - saarnan ja muun julkisen sanan kautta äänestämisen ohella. Vaikka en ymmärrä kirkon ja valtion välistä suhdetta, se ei tarkoita sitä, etteikö kirkolla pitäisi olla sanottavaa yhteiskunnallisissa asioissa. Mutta silloin, kun kirkolla on käytettävissään näin herkullinen foorumi, eikö silloin kannattaisi käyttää tilaisuus hyväkseen ja puuttua johonkin kirkon kannalta todella oleelliseen asiaan?

Mitä jos Pihkala olisi nostanut saarnan keskeiseksi teemaksi köyhyyden ja tuloerojen kasvamisen? Ehkäpä hän olisi voinut sanoa valtiolle: "älkää tehkö niin kuin me teemme, vaan niin kuin me sanomme, että teidän olisi hyvä tehdä." Kestääkö kirkon uskottavuus oikeasti lihavat osakesalkut ja pankkitilit yhtäaikaisen sanoman kanssa köyhistä välittämisestä?

Entäpä jos hän olisi puhunut globalisaatiosta ja yritysetiikasta? Puuttunut järein sanoin tehtaiden sulkemiseen ja tuotannon siirtämiseen ulkomaille? Julistanut, että kyseiset yritykset ja valtio suuromistajana toimii lyhytkatseisesti? Murehtinut alkoholiverotusta, tuominnut seksuaalisen häirinnän ja itkien vaatinut tv-ohjelmien ja pelien ikärajojen nostamista ja valvonnan tehostamista? Vaatinut palkallista isyysvapaata pakolliseksi ja esittänyt, että kansanedustajilla tulisi olla puhdas rikosrekisteri ja että myöskin ministerien perheenjäsenten tulisi luopua osakkeiden omistajuudesta?

Pelkään pahoin, että kirkko on ajautunut tilanteeseen, jossa heillä ei ole mielipiteenvapautta, tai että heillä ei ainakaan ole varaa siihen. Kuulin osuvan sanonnan jokin aika sitten: "Kun profeetat vaikenee, talousmiehet tilalle astelee." Profeetta on henkilö, joka uskaltaa julistaa Jumalan mielipiteen, vaikka se merkitsisi hänen tai hänen yhteisönsä maineen ja aseman vaarantumista. Pitääkö Suomen kirkko yllä profeetallista ääntä tällä hetkellä?

Mediaseksikkyys ei välttämättä ole kovin hurskasta (joskin ortodokseilta se näyttää sujuvan). Kirkon ja sen edustajan välillä tulee vallita tasapaino - muuten sanoma ei ole uskottava. Ehkäpä Pihkala puhui sydämestään (ilmastoasioista) ja oli 100% uskottava, mutta poltteleeko hänen taskunpohjallaan 30 hopearahaa, jotka muistuttavat köyhien ja tavallisten ihmisten asian myymisestä? Salonkikelpoisuus sikseen, nyt olisi kannattanut jyrähtää!

Alkuperäinen kysymys kuitenkin oli, että mistä minä olisin saarnannut? Mikä on minun sydämeni palo - jos tuollaiselle yleisölle pääsee kerrankin saarnaamaan, eikö silloin saarnaa juuri siitä kaikkein tärkeimmästä asiasta? Olisi hölmöä jättää tilaisuus käyttämättä ja vain varmistella omia asemiaan. Bono sanoi eräässä haastattelussa osuvasti, että kuuluisuus on typerä juttu, mutta kun hänellä nyt kerran on kuuluisuutta, olisi hölmöä olla käyttämättä sitä oikeiden asioiden hyväksi!

Niin, minä olisin varmaankin saarnannut Raamatun antamista johtajuuskriteereistä. Olisin kertonut, että lahjakkuus ei ole tärkeintä, vaan luonne. Moraali ja luotettavuus ovat ensiarvoisen tärkeitä, rehellisyydestä suomalaiset on ennen tunnettu. Hallitus ja eduskunta ovat tällaisissa asioissa esikuvia - muuten lailta putoaa pohja ja olemme ajautumassa anarkiaan. Olisin maininnut, että johtajuus on tehtävä, ei etuoikeus eikä asema. Johtajien tulisi olla niitä jotka ovat riittävän kypsiä ajattelemaan oman itsensä sijasta toisia ja ajamaan muiden etuja. Varmasti olisin Jeesuksestakin puhunut, mutta ilmastonmuutoksesta? Tuskinpa nyt kuitenkaan.

Kuva: Spekulator (Stock Exchange)

Lisää...

Kulttuuriagentit

Luen jonkin verran kirjoja. Joskus nuorempana pidin kirjaa lukemistani kirjoista. Harmittaa, että lopetin ja että vihko on kadoksissa. Ehkäpä tänne blogiin kirjoitan jatkossa jotain jokaisesta lukemastani kirjasta! Vuosien varrella voisi paremmin sitten arvioida, kuinka sitä aikaansa oikein on käyttänyt. Kirjojen lukeminen on välttämätöntä!! Siksi olen yrittänyt pitää kiinni ainakin yksi kirja viikossa -tahdista.

Viimeisin kirja, jonka luin, on Matt Wardin "Culture Changers" (Kingsway 2003). Sain kirjan ystävältäni, joka on lukenut tätä blogia ja ajatteli, että pitäisin kirjasta. No, ei hän ihan väärässäkään ollut - kiitos vain! Matt osaa haastaa kirjassaan perinteistä uskonnollisuutta - erityisesti hän kritisoi dualistista kristillisyyttä, jossa erottelemme pyhän ja maallisen. Maallinen Mattin mielestä ei ole mitään muuta kuin syntiä, ja meidän pitäisi nähdä koko elämä pyhänä - näin meistä voi tulla kulttuurin muuttajia.

Joskus kirjailijat jäävät liian helposti jumiin omaan hienoon oivallukseensa ja menettävät sen seurauksena kokonaisnäkemyksen. Tai ehkä on pakko polarisoida, jotta on jotain sanottavaa. Ainakin, jos aikoo kirjoittaa kirjan, jonka osuva suomennos voisi olla vaikkapa juuri otsikon "Kulttuuriagentit".

Matt mm. ampuu alas perinteisen järjestyksen, että meidän tulisi asiat oikeassa järjestyksessä:
1. Jumala
2. Perhe
3. Seurakunta
4. Työ, harrastukset, vapaa-aika...
Kieltämättä olen joskus itsekin ihmetellyt, kuinka voin arvioida, onko seurakunta oikeassa paikassa ja mitenkäs avioliitto... Mattin mukaan Jumalan tulisi läpäistä elämän kaikki osa-alueet ja siksi tällainen lista on virheellinen. Ymmärrän pointin, mutta onko tarpeellista ampua alas periaate, että perheen tulee tulla ennen seurakuntaa?

Tapa, jolla Matt kirjoitti työstä, oli innostavaa. Sanottakoon tässä välissä, että Matt tuomitsi ensin kovin sanoin tämän hetken seurakunnan näkemyksen ylistyksestä todella kapea-alaiseksi. Sitten hän puhui, että monesti ajattelemme, että ns. maallisessa duunissa on valtavia mahdollisuuksia palvella Herraa. Eihän koskaan tiedä, mikä päivä käynnistyy hengellinen keskustelu ei-uskovaisen työtoverin kanssa kopiokoneen luona. Ei Matt sano, että todistamisessa työpaikalla on mitään väärää, mutta työ itsessään tulisi ymmärtää pyhänä ja mahdollisuutena ylistää Jumalaa!

Loppua kohti kirja alkoi ärsyttämään minua. Matt otti harteilleen profeetan viitan ja alkoi kertomaan, kuinka tapa ymmärtää seurakunta, saarna ja ylistys tulee muuttumaan. Matt ei sano sitä suoraan, mutta selkeästi hän liputtaa kotikirkkojen puolesta. Tulevaisuudessa hän näkee kirkon lähes organisoimattomana toimintana, joka ei keskity mihinkään rakennuksiin tai tilaisuuksiin, vaan seurakuntalaisiin.

Joskus mietityttää, miten nämä kotikirkkofanit pystyvät sivuuttamaan Paavalin selkeät ohjeet vanhimmistojen järjestämisestä! Itseäni pelottaisi olla mukana liikkeessä, jossa ei ole minkäänlaista johtajuutta, joka on kytköksissä laajempaan kristilliseen kirkkoon. Ehkäpä minä en vain ole valmis tälle kulttuurivallankumokselle, vai sanoisinko paremminkin, reformaatiolle.

Lisää...

Itsekästä masokismia

Mihin maailma on menossa, idealisti saattaa kysyä, mutta on aivan yhtä syvällä kulutuksen suossa kuin paatunein kapitalisti. Jopa paastoaminen on kaupallistettu! Erään ystäväni äiti suositteli minulle peräsuolihuuhtelua, kun ihmettelin mikä letkuhärveli heidän vessan naulassa roikkui... Paastoamista varten on kehitetty lisäravinteita ja muita tuotteita, jotka auttavat tuomaan hyvää oloa ja ylläpitämään terveyttä (oheinen kuva kuvaa tätä...).

Jostain syystä olen kapinoinut paastoamista vastaan, koska a. olen aika sopusuhtainen, b. en ole halunnut tehdä sitä paremman terveyden puolesta. Olen sitä koulukuntaa, jonka mielestä paastoamisen pitää tuntua jossain!! Eihän Jeesuskaan 40 päivää paastonnut siksi, että hänen suolensa voisi puhdistua?

Jotenkin paastoaminen on vaivannut minua. Tiedän, että kristityn pitää paastota, mutta koska olen halunnut olla vastarannan kiiski - tai sitten vaan rehellinen suomalainen itsepäinen pässi, olen vältellyt koko asiaa (mukana tietysti pieni ripaus syyllisyyttä).

Kesän lomareissulla kuulin Ulf Christianssonin (Mr. Jerusalemin, siis solisti) opetuksen hengellisestä sodankäynnistä, vaikka ei hän sitä sillä nimellä nimittänytkään. Hän sanoi, ettei kukaan pastori voi kuvitella olevansa kovin vakavasti otettava, jos ei pysty yhtä päivää paastoamaan. Paastoamaan. Yhtä päivää. Ilman ruokaa.

Kun Jeesus laskeutui kirkastusvuorelta, häntä vastassa oli kinasteleva joukko ihmisiä, koska opetuslapset eivät olleet kyenneet ajamaan demonia ulos. Jeesus sanoi, että on joitain asioita, jotka eivät mene läpi ilman rukousta ja paastoa. Ulfin mukaan ne ovat mm. kulttuurissa ja uskonnossa olevaa mädänneisyyttä, jolle olemme tulleet sokeiksi.

No, missä kerrotaan, että Jeesus paastosi tämän pojan puolesta tai laittoi tekstiviestinä rukouspyyntöjä? Ne olivat luonnollinen osa hänen elämäänsä, siksi hänellä oli auktoriteetti (Isältä).

Paaston ajatus oli alunperin epäitsekäs. Paastoaja kielsi itseltään asioita kuuliaisuudesta. Paaston oli tarkoitus ohjata ajatukset pois itsestä Jumalaan, keskittymään häneen sen sijaan, että tuijottaisi jotain omaa rukousaihettaan. Eihän terveyspaastossakaan mitään vikaa (kai) ole, mutta jos/kun paastoamme, paastoammeko oikeista syistä - itseämme vai suurempaa tarkoitusta varten?

Lisää...

Sanoista tekoihin

Olen huomannut, että on helppoa paeta elämää. Oman arjen pyörittäminen vie omat veronsa, eikä mielenkiinto riitä tarkastelemaan nykymaailman tilannetta. Näinä aikoina, kun on vaikka mitä ympärillä, pakenee jopa mielellään - kuka jaksaa miettiä inhottavia asioita kaiken aikaa? Pylvään päässä on paljon helpompaa olla pyhimys kuin kurjuuksien keskellä.

Miten esimerkiksi suhtaudumme kristittyinä prostituutioon? Eihän kukaan kirkon parissa sellaiseen sorru, eihän? Katsoin ohjelmaa, joka kertoi seksiorjista. Huoraksi pakotettu nainen keskusteli keski-ikäisen miehen kanssa tämän tyttärestä. Seuraavaksi kuvattiin miehen kaulalla heiluvaa ristiä. Eihän tämä vain ole rehellinen kuvaus välinpitämättömästä kirkosta, eihän?

Olen aktiivisesti käynyt taistelua prostituution kitkemiseksi - omassa mielessäni. Tarkoitan sanoa tällä sitä, ettei meitä mitata aikomustemme, vaan tekojemme mukaan. Tämä pätee niin kirkkoon kuin meihin yksilöihinkin. Se, että Norjassa puuhataan tällä hetkellä seksin kieltävää lakia kertoo yksilöistä, jotka ovat ponnistelleet määrätietoisesti.

Ajattelen ehkä yksiniittisesti, mutta aina kuullessani jonkun vastustavan tällaisia lakiesityksiä, pohdin hänen henkilökohtaista suhdettaan prostituutioon. Ehkäpä siksi on luonnollista, että jotkut ottavat asiat henkilökohtaisesti - puhutaaan heidän eduistaan, heidän menetyksistään. Tai sitten en näe kokonaisuutta.

Uskallanko minä, pieni ihminen, omassa kapeakatseisuudessani silti sanoa ääneni kuuluviin? No, ei se paljon hyödytä, että itsekseni hurskaita mietin. Sananlaskukin opettaa: "Johtoa vailla kansa kulkee tuhoon, neuvonantajien viisaus tuo menestyksen" (Snl. 11:14).

Minä aion puuttua havaitsemiini epäkohtiin vähintäänkin lähettämällä asiasta sähköpostia kansanedustajille. Kerran olen tämän tehnyt, koskien ns. pilakuvakohua. Ja jos löytyy muita kanavia vaikuttaa, tartun niihin. Sanat ovat miekkaa terävämpiä ainoastaan julki tuotuina. Siis, sanoista tekoihin!

Lisää...

Oikeus valittaa

Kävitkö äänestämässä? Minä kävin. Tietenkin. Tultuani riittävään ikään, en ole jättänyt äänestämistä kertaakaan väliin. Jos minulle kerran on annettu mahdollisuus vaikuttaa näin, käytän sen. Nyt vain kävi niin, ettei minun ehdokkaani päässyt läpi. Taaskaan. Alunperinkin jo ajattelin, että nykyisellä systeemillä äänestän puoluetta, ja valitsen puolueen sisältä mielenkiintoisen henkilön.

Monet ovat passiivisia äänestämisen suhteen, koska eivät hyväksy vaalitapaa. Tai siis sitä, että yhden ihmisen ääni ei paljon paina. Ehkä yksi ääni ei tee paljoa, mutta nämä vaalit jälleen muistuttivat, että parikymmentä ääntä voivat olla ratkaisevat.

Joskus otin motokseni: "Jos et ole äänestänyt, sinulla ei ole oikeutta valittaakaan." Jollain tasolla hyväksyn vastentahtoisesti, ettemme voi ahkeroida tätä maailmaa kuntoon. Mutta uskon, että meidän tulee tehdä parhaamme.

Meitä kristittyjä pitäisi politiikan koskettaa syvältä ja läheltä. Jumala asetti ihmisen Eedenin puutarhaan viljelemään ja varjelemaan sitä. Ihmisen tehtäväksi annettiin koko luomakunnan hallinnoiminen. Mitä muuta politiikka on kuin keskustelua siitä, miten yhdessä toimimme tämän maailman ja ihmisen parhaaksi?

Myönnän. Olen syyllinen idealismiin. Mutta onko siinä jotain vikaa? Mieluusti olen sinisilmäinen idealisti, joka liian usein pettyy ihmisiin ja maailmaan, kun katson mitä vaihtoehtoja on tarjolla: tarkoituksettomuutta, apatiaa, pessimismiä, katkeruutta...

Äänestämällä voimme ilmaista, että me kristityt olemme elossa, ettemme ole kaikki paenneet Qumranin luoliin. Ei ole myöhäistä hehkuttaa näin vaalien jälkeen. Äänestäminen on (vain) yksi keino vaikuttaa. On satoja muitakin keinoja.

Heitän haasteen tähän loppuun. Luettuasi tämän jutun, laita sähköpostia omalle ehdokkaallesi - laita sähköpostia vaikka koko eduskunnalle ja kerro (järkevästi) siitä, mitä uskot että Jumala on laittanut sinun sydämellesi tätä maata varten varten. Kritisoi jotain huonoa päätöstä. Vaadi parempaa turvaa köyhille. Lähetä televisiokanavalle palautetta härskeistä tv-sarjoista. Etsi oma kanavasi, jolla vaikutat - varsinkin jos et käynyt uurnilla! Silloin tienaat itsellesi oikeuden valittaa.

Lisää...