Itsekästä masokismia

Mihin maailma on menossa, idealisti saattaa kysyä, mutta on aivan yhtä syvällä kulutuksen suossa kuin paatunein kapitalisti. Jopa paastoaminen on kaupallistettu! Erään ystäväni äiti suositteli minulle peräsuolihuuhtelua, kun ihmettelin mikä letkuhärveli heidän vessan naulassa roikkui... Paastoamista varten on kehitetty lisäravinteita ja muita tuotteita, jotka auttavat tuomaan hyvää oloa ja ylläpitämään terveyttä (oheinen kuva kuvaa tätä...).

Jostain syystä olen kapinoinut paastoamista vastaan, koska a. olen aika sopusuhtainen, b. en ole halunnut tehdä sitä paremman terveyden puolesta. Olen sitä koulukuntaa, jonka mielestä paastoamisen pitää tuntua jossain!! Eihän Jeesuskaan 40 päivää paastonnut siksi, että hänen suolensa voisi puhdistua?

Jotenkin paastoaminen on vaivannut minua. Tiedän, että kristityn pitää paastota, mutta koska olen halunnut olla vastarannan kiiski - tai sitten vaan rehellinen suomalainen itsepäinen pässi, olen vältellyt koko asiaa (mukana tietysti pieni ripaus syyllisyyttä).

Kesän lomareissulla kuulin Ulf Christianssonin (Mr. Jerusalemin, siis solisti) opetuksen hengellisestä sodankäynnistä, vaikka ei hän sitä sillä nimellä nimittänytkään. Hän sanoi, ettei kukaan pastori voi kuvitella olevansa kovin vakavasti otettava, jos ei pysty yhtä päivää paastoamaan. Paastoamaan. Yhtä päivää. Ilman ruokaa.

Kun Jeesus laskeutui kirkastusvuorelta, häntä vastassa oli kinasteleva joukko ihmisiä, koska opetuslapset eivät olleet kyenneet ajamaan demonia ulos. Jeesus sanoi, että on joitain asioita, jotka eivät mene läpi ilman rukousta ja paastoa. Ulfin mukaan ne ovat mm. kulttuurissa ja uskonnossa olevaa mädänneisyyttä, jolle olemme tulleet sokeiksi.

No, missä kerrotaan, että Jeesus paastosi tämän pojan puolesta tai laittoi tekstiviestinä rukouspyyntöjä? Ne olivat luonnollinen osa hänen elämäänsä, siksi hänellä oli auktoriteetti (Isältä).

Paaston ajatus oli alunperin epäitsekäs. Paastoaja kielsi itseltään asioita kuuliaisuudesta. Paaston oli tarkoitus ohjata ajatukset pois itsestä Jumalaan, keskittymään häneen sen sijaan, että tuijottaisi jotain omaa rukousaihettaan. Eihän terveyspaastossakaan mitään vikaa (kai) ole, mutta jos/kun paastoamme, paastoammeko oikeista syistä - itseämme vai suurempaa tarkoitusta varten?

Lisää...

8 tekosyytä...

Vastoin periaatteita kaksi postausta samana päivänä. Toivottavasti ei tule tavaksi. Sovitaan, että tämä on joku toukokuun rästeistä...

Lisää...

Jumalaputki

Enpä ollut tuollaisesta kuullutkaan. On ollut mielenkiintoista nähdä, kuinka monet kristilliset bändit ovat päässeet sisälle ylistysmusiikkiin. Olin joskus Vaasassa Newsboysin keikalla, ja ainakin silloin vetivät älyttömän hyvän shown. Ainakin tuota videota katsoessa tuntui, että kundeissa oli uudenlaista herkkyyttä?

Mielenkiintoista, kuinka ylistys voi olla vaikea asia monelle. Tunnen muutamia muusikoita, jotka ovat ajautuneet ylistysbändiin, koska on tarvittu rumpalia tai kitaristia, mutta jotka ovat olleet ihan ulalla ylistyksestä.

No, ainakin näiden kavereiden mukaan ylistämistä voi opetella. Ylistäminen musiikilla vaatii aivan uudenlaista tapaa suhtautua musiikkiin. Oman kokemuksen mukaan se vaatii herkkyyttä - emme voi työntää Jumalaa johonkin ihme putkeen (GodTube) ja vetää settiä samanlaisena joka kerta läpi.

Vaikka sanat ovatkin samat joka kerta, Jumalan kohtaaminen on joka kerta yksilöllistä. Siksi minä kai jaksan samoja biisejä ihan eri tavalla, kun on kyse ylistysmusiikista. Itse asiassa juuri siksi muutamista biiseistä tulee kuin Herralle pyhitettyjä alttareita, merkkejä paikasta, jossa on toistuvasti kohdannut Herran.

Lisää...

Eroon televisiosta - portti parempaan elämään?

Kaksi viikkoa ilman televisiota. Onko elämä laadullisesti parempaa? Onko ollut enemmän aikaa palvella Herraa? Vähemmän kiusauksia langeta turhuuteen tai viettelyksiin? Televisiosta luopuminen ei ratkaissut yhtään mitään, itse asiassa se vei ojasta allikkoon.

Miten on mahdollista kokea syyllisyyttä jostain hyvästä asiasta? En nyt väitä, että televisio on kokonaisuudessa Jumalan tahdon ilmentymä. Televisiosta luopumisesta on seurannut huonojaKIN asioita.

Yksi isoimmista syistä miksi luovuin televisiosta, oli syyllisyys ajan haaskaamisesta. Ajan haaskaamisesta. Miksi katsoa televisiota, kun voi tehdä hyödyllisempääkin? Olet ehkä kuullut sanonnan, ettemme mekään saa levätä, kun ei Perkelekään lepää (anteeksi jos loukkasin kirjoittaessani hänen nimensä isolla, mutta todellakin uskon hänen olevan persoona isolla alkukirjaimella).

Juttu on nyt niin, että televisio esti minua elämästä liian tehokkaasti. Aivan niin, liian tehokkaasti. Oli edes joku aika, jolloin en tehnyt tai ajatellut Jumalan valtakunnan asiaa, vaan lepäsin. Kun meillä on vaimon kanssa yhteinen vapaapäivä, käytämme sen pohtien pitäisikö olla kotona tekemättä mitään, kuten hän haluaa, vai lähteä johonkin, koska minä en kestä tekemättömyyttä.

Ylistys televisiolle: Kaikessa turhuudessasi sinä estit minun messiaskompleksiani kehittymästä seuraavalle asteelle. Olin naiivi ajatellessani, että kaikki vapautunut aika korvautuisi automaattisesti hyvillä asioilla! Sen seurauksena olen jumalallisilta näyttäneistä syistä laiminlyönyt perhettäni ottamalla pois yhteistä aikaa. Olen laiminlyönyt itseäni puuhastelemalla ylenmäärin, ajatellen palvelevani paremmin Jumalaa. Ja rikkonut muutamia Kymmenestä käskystä siinä sivussa - tämä vain siksi, että luovuin televisiosta!!?

Emme aio ostaa digiboksia tähän hätään. Raamatussa on kertomus demonista, joka palasi siivottuun taloon ja toi ilkeät kaverinsa tullessaan. Emme voi uskoa neutraaliin ilmapiiriin. On tehtävä töitä oppiakseen lepäämään. Sielunvihollinen rakastaa laiskottelua, mutta lepoa hän vihaa, sillä se on Jumalan antama lahja ja säädös ihmisille. Lepää, hyvä mies, lepää!!

Lisää...

Tosi uskovien joukkoon?

Luovuimme vaimon kanssa televisiosta. Tai, kiitos Suomen valtion, meidän ei tarvinnut luopua televisiosta, emme vain hankkineet digisovitinta. Itselläni syynä televisiosta luopumiseen ei kuitenkaan ollut mikään syntikysymys. Tai mikä oikein synniksi määritellään?

Eilen kuulin radiosta, että joissakin islamistisissa maissa pop-prinsessat ovat laittaneet hieman enemmän vaatetta päälle kuin normaalisti. Onhan alastomuus meidän kulttuurissamme yleistynyt niin paljon, että emme välttämättä edes ymmärrä, kuinka paljosta olemme luopuneet. Niin juuri, luopuneet.

En tarkoita tällä tulta ja tulikiveä, vaan että aistimme ovat niin turtuneet, ettei alastomuudella ole meihin niin suurta vaikutusta kuin mitä Jumala ehkä on tarkoittanut. Ehkäpä oman puolisomme alastomuus on tavallista tai "hohhoijaa", koska olemme saaneet yliannostuksen alastomuudesta. Eihän meidän tarvitse edes avata televisiota tätä tarkoitusta varten, eihän?

Tämän sivujuonen jälkeen on sanottava, että itselleni televisio edustaa aivan toisenlaista syntiä, pääasiallisesti siis. Minun tv-syntini nimi on huono-ajankäyttö ja vähän-laatuaikaa-vaimon-kanssa. En haluaisi mielelläni olla väsynyt aamulla, mutta jos olen koukussa johonkin sarjaan, en mahda itselleni illalla mitään. En, vaikka tietäisin kuinka väsynyt aamulla tulen olemaan.

Enkä tiedä, onko sekään syntiä, mutta ainakin typeryyttä. En ole tänään kokenut oloani juurikaan eilistä uskovaisemmaksi. Pieni tyhjyys kylläkin kaihertaa, mutta kaikki liha tottelee kuria!!

Lisää...

Prosessi

Täytin viikko sitten vuosia. Vaimoni ei kestä, jos puhun iästäni - luulee, että olen kolmenkympin kriisissä. Luulen, että kävin sen läpi joitakin vuosia sitten. Mutta jotain kriisiä taidan potea - vai podenko??

Ehkä kriisi on liioittelua - se on sopiva sana, kun vaimoni puhuu minusta. Itse puhuisin prosessista. Uskon, että ihminen voi lakata kasvamasta, jos hän sammuttaa kaikki "prosessit". Minun prosessini liittyy Jumalan tahtoon ja hänen haluunsa nähdä minun kasvavan. Vaikka tämä prosessi ei tunnu kovin kivalta, en tahdo kuitenkaan luovuttaa. Niin kauan kuin on kipua tiedän olevani elossa.

On melko vahva stereotypia, että nuoret ovat radikaaleja. Minun sukupolveni on mukavuudenhaluinen. Tämän joukon keskellä ne, jotka ovat radikaaleja, erottuvat vain niin selkeästi. Joskus tämä ärsytti minua, nyt se luo toivoa; ymmärsin, että yhdellä ihmisellä voi olla merkitystä.

Ehkäpä joskus taivun masentuneisuuteen, ihmekös tuo. Luulin olevani radikaali. Itse tiedän paremmin. Olen tyytyväinen liian moniin asioihin ja häpeän sitä. Se kertoo, että olen uskonut valheeseen, kun ympäristöni vakuuttaa, että olen radikaali, uudistuksellinen (ihan kuin se itsessään olisi jotenkin ihailtavaa!). Itse tiedän paremmin. En kuitenkaan millään olisi valmis luovuttamaan Jumalalle enemmän. Eikö se riitä, että niin monet ihmiset kummeksuvat minua jo nyt?? Ehkä sitten nelikymppisenä tai viisikymppisenä en enää välitä siitä mitä muut ihmiset ajattelevat - en toisaalta jaksaisi prosessoida tätä samaa asiaa 15 vuotta. Eiköhän me tästäkin mennä vielä läpi, ei tänne olla luovuttamaan tultu, eihän?

Lisää...

Sanoista tekoihin

Olen huomannut, että on helppoa paeta elämää. Oman arjen pyörittäminen vie omat veronsa, eikä mielenkiinto riitä tarkastelemaan nykymaailman tilannetta. Näinä aikoina, kun on vaikka mitä ympärillä, pakenee jopa mielellään - kuka jaksaa miettiä inhottavia asioita kaiken aikaa? Pylvään päässä on paljon helpompaa olla pyhimys kuin kurjuuksien keskellä.

Miten esimerkiksi suhtaudumme kristittyinä prostituutioon? Eihän kukaan kirkon parissa sellaiseen sorru, eihän? Katsoin ohjelmaa, joka kertoi seksiorjista. Huoraksi pakotettu nainen keskusteli keski-ikäisen miehen kanssa tämän tyttärestä. Seuraavaksi kuvattiin miehen kaulalla heiluvaa ristiä. Eihän tämä vain ole rehellinen kuvaus välinpitämättömästä kirkosta, eihän?

Olen aktiivisesti käynyt taistelua prostituution kitkemiseksi - omassa mielessäni. Tarkoitan sanoa tällä sitä, ettei meitä mitata aikomustemme, vaan tekojemme mukaan. Tämä pätee niin kirkkoon kuin meihin yksilöihinkin. Se, että Norjassa puuhataan tällä hetkellä seksin kieltävää lakia kertoo yksilöistä, jotka ovat ponnistelleet määrätietoisesti.

Ajattelen ehkä yksiniittisesti, mutta aina kuullessani jonkun vastustavan tällaisia lakiesityksiä, pohdin hänen henkilökohtaista suhdettaan prostituutioon. Ehkäpä siksi on luonnollista, että jotkut ottavat asiat henkilökohtaisesti - puhutaaan heidän eduistaan, heidän menetyksistään. Tai sitten en näe kokonaisuutta.

Uskallanko minä, pieni ihminen, omassa kapeakatseisuudessani silti sanoa ääneni kuuluviin? No, ei se paljon hyödytä, että itsekseni hurskaita mietin. Sananlaskukin opettaa: "Johtoa vailla kansa kulkee tuhoon, neuvonantajien viisaus tuo menestyksen" (Snl. 11:14).

Minä aion puuttua havaitsemiini epäkohtiin vähintäänkin lähettämällä asiasta sähköpostia kansanedustajille. Kerran olen tämän tehnyt, koskien ns. pilakuvakohua. Ja jos löytyy muita kanavia vaikuttaa, tartun niihin. Sanat ovat miekkaa terävämpiä ainoastaan julki tuotuina. Siis, sanoista tekoihin!

Lisää...

Pääs iäinen

Pääs iäinen unohtumaan. Kävi kuin joulun kanssa konsanaan, paitsi paljon halvemmaksi tulee tämä juhla. Kaksi virpojaa kävi sunnuntaina, molemmille 30 sentin suklaamunat. Loput söin itse, yllättäen maistui ihan Kinderiltä. Lelussa ei tosin ollut liikkuvia osia koteloa lukuunottamatta (joka oli samanlainen ja -värinen kuin Kinderissä).

Ja taas se nähtiin, enhän mä pysy edes aiheessa. Jotkut paastosivat ruuasta, minä taisin paastota pääsiäisestä. Pääsiäinen, jossa oleellisinta on suklaamunat ja puput, ei voi kiinnostaa ketään itsensä mieheksi tuntevaa. Tai sitten en ole sinut herkkyyteni kanssa.

Ne kaksi tapahtumaa, minkä takia mekin pääsiäistä vietämme, olivat melko verisiä päiviä. Ensimmäisessä tapettiin viaton eläin, toisessa viaton ihminen. Molemmat julistavat Jumalan armoa, mutta myös tuomiota.

Monesti luemme Joh. 3:16 ja ihmettelemme Isän rakkautta - että hän antoi ainokaisen Poikansa. Mutta miksi? Ettei kukaan hukkuisi. Voi kuinka suloista, otetaan vähän suklaamunia. Seuraavassa jakeessa Johannes jatkaa: "Sillä ei hän lähettänyt Poikaansa maailmaan sitä tuomitsemaan, vaan pelastamaan sen."

Emme voi puhua pelastuksesta ja armosta ilman tuomion läsnä- ja lähelläoloa. Ensimmäiseen pääsiäiseen liittyi vahvasti viesti: jos ette usko ja tee tätä hölmöltä vaikuttavaa juttua ja tahri ovianne karitsan vereen, teille käy huonosti. Niin myös Jeesuksen risti julistaa tuomiota.

Ensimmäisenä pääsiäisenä epäuskoa seurasi esikoisen menetys. Toisena pääsiäisenä oman elämän kadottaminen. Ikuisesti. Ehkäpä muistaisimme asian vakavuuden, jos suklaamunien ja pupujen sijaan maalaisimme joka pääsiäisenä ulko-ovemme verellä. Ei pääsis iäinen unohtumaan naapureiltakaan.

Lisää...

Järkevästi hulvaton

Osallistuin tällä viikolla Uudistuva seurakunta -seminaariin, jonka toteuttamisesta vastasi Tampereen ev.lut. seurakuntayhtymän Uusi Verso ja New Wine -verkosto. Seminaariin oltiin saatu puhujaksi Chris Pemberton Englannin Anglikaanikirkosta. Jokin Chrisin tavassa opettaa ja olla tuntui suomalaisen miehen mielestä luontevalta ja helpolta.

Chrisin tarina ei kuitenkaan ollut kertomus ruusuilla tanssimisesta. Useita vuosia sitten hänen vaimonsa oli kuolemaisillaan syöpään. Etsittyään apua lääkäreiltä, ei ollut enää muita vaihtoehtoja, kuin rukous. He etsivät seurakunnan, jonka tiesivät olevan tunnettu sairaiden puolesta rukoilemisen takia. Kahden tunnin rukouksen jälkeen kaikki merkit syövästä olivat poissa. Samalla heidän silmänsä aukenivat Pyhälle Hengelle uudella tavalla.

Kirkko julistaa Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen, mutta mikä on Hengen rooli seurakunnassa? Monesti Pyhän Hengen työtä kuvatessamme annamme Hänestä sellaisen käsityksen, että Hän työskentelee hiljaisuudessa ja salaisuudessa. Kun luemme Apostolien teoista Helluntain tapahtumista, ei Pyhän Hengen työ olekaan kovin hiljaista. Eräs katolinen teologi kysyi oppilailtaan: "Milloin viimeksi olet ollut niin Pyhän Hengen täyttämä, että sinua on syytetty juovuksissa olemisesta?"

Lännen rationalisoidussa kirkossa Pyhä Henki ja karismaattisuus ovat näytelleet sivurooleja. Tämän päivän henkistyneelle nuorisolle Pyhä Henki kolahtaa. Samaan aikaan vanhempi sukupolvi ei ymmärrä "ilmiöiden" päälle. Emme saakaan painottaa kokemuksia, vaan Raamattua. Tosin juuri Raamattu puhuu kokemuksista (ehkäpä jotain muutakin kuin kielillä puhuminen...) ilmauksena Pyhän Hengen tulosta.

Miten päästä tasapainoon, on kaiketi oleellinen kysymys. Raamattu puhuu järjestyksestä suhteessa Hengen ilmenemiseen. Tämä ei suinkaan tarkoita vuoronumeroita. On järkevää etsiä Pyhää Henkeä, mutta vastuu elämistämme säilyy meillä. Kukaan ei mene pelkillä kokemuksilla eteenpäin uskossaan - tarvitaan myös Jumalan Sanan opetusta. Tarvitaan järjestystä, joka mahdollistaa oppimisen seurakunnan keskellä. Kuinka kukaan voisi opettaa, kun kolme profetoi ja kaksi laulaa samaan aikaan kielillä?

On myös huomattava, että profetoiminen lakkaa, kun täydellinen ilmestyy. Jo nyt meidän täytyy asettaa Hengen toiminta Jumalan Sanan alle - näiden kahden luotettavuutta ja painoarvoa ei voida edes verrata. Profetia ei ole mitään ilman Raamatun vahvistusta. Heittäydytään hulvattomiksi järkevästi!

Lisää...

Oikeus valittaa

Kävitkö äänestämässä? Minä kävin. Tietenkin. Tultuani riittävään ikään, en ole jättänyt äänestämistä kertaakaan väliin. Jos minulle kerran on annettu mahdollisuus vaikuttaa näin, käytän sen. Nyt vain kävi niin, ettei minun ehdokkaani päässyt läpi. Taaskaan. Alunperinkin jo ajattelin, että nykyisellä systeemillä äänestän puoluetta, ja valitsen puolueen sisältä mielenkiintoisen henkilön.

Monet ovat passiivisia äänestämisen suhteen, koska eivät hyväksy vaalitapaa. Tai siis sitä, että yhden ihmisen ääni ei paljon paina. Ehkä yksi ääni ei tee paljoa, mutta nämä vaalit jälleen muistuttivat, että parikymmentä ääntä voivat olla ratkaisevat.

Joskus otin motokseni: "Jos et ole äänestänyt, sinulla ei ole oikeutta valittaakaan." Jollain tasolla hyväksyn vastentahtoisesti, ettemme voi ahkeroida tätä maailmaa kuntoon. Mutta uskon, että meidän tulee tehdä parhaamme.

Meitä kristittyjä pitäisi politiikan koskettaa syvältä ja läheltä. Jumala asetti ihmisen Eedenin puutarhaan viljelemään ja varjelemaan sitä. Ihmisen tehtäväksi annettiin koko luomakunnan hallinnoiminen. Mitä muuta politiikka on kuin keskustelua siitä, miten yhdessä toimimme tämän maailman ja ihmisen parhaaksi?

Myönnän. Olen syyllinen idealismiin. Mutta onko siinä jotain vikaa? Mieluusti olen sinisilmäinen idealisti, joka liian usein pettyy ihmisiin ja maailmaan, kun katson mitä vaihtoehtoja on tarjolla: tarkoituksettomuutta, apatiaa, pessimismiä, katkeruutta...

Äänestämällä voimme ilmaista, että me kristityt olemme elossa, ettemme ole kaikki paenneet Qumranin luoliin. Ei ole myöhäistä hehkuttaa näin vaalien jälkeen. Äänestäminen on (vain) yksi keino vaikuttaa. On satoja muitakin keinoja.

Heitän haasteen tähän loppuun. Luettuasi tämän jutun, laita sähköpostia omalle ehdokkaallesi - laita sähköpostia vaikka koko eduskunnalle ja kerro (järkevästi) siitä, mitä uskot että Jumala on laittanut sinun sydämellesi tätä maata varten varten. Kritisoi jotain huonoa päätöstä. Vaadi parempaa turvaa köyhille. Lähetä televisiokanavalle palautetta härskeistä tv-sarjoista. Etsi oma kanavasi, jolla vaikutat - varsinkin jos et käynyt uurnilla! Silloin tienaat itsellesi oikeuden valittaa.

Lisää...