Tällä(kin) kertaa olen laiska. Mitä muuta voisikaan olla kauniin kirpeänä lauantaiaamuna? Läheinen puisto houkuttelelee valokuvaamaan, mutta toisaalta pitäisi tehdä heprean käännöslauseet ja opiskella postmodernismia. Olen kuitenkin ollut ahkera, ja saanut valmiiksi artikkelin seurakunnasta seuraavaan Hope-lehteen. Tämän kerran postaukseksi linkitänkin edellisessä lehdessä julkaistuun artikkeliini Kutsumuksesta. Nettijulkaisu on hieman lyhennetty versio, ja suosittelenkin lehden tilaamista!
Artikkelini Kutsumuksesta Hope-lehdessä
12.11.11
Kutsumusta, ahkerointia ja laiskottelua
Lähettänyt
Tommi Karjalainen
klo
12:38
0
kommenttia
Tunnisteet: kutsumus
14.9.11
Jotain sanottavaa
Pitkästä aikaa sellainen olo, että on jotain sanottavaa... Ehkä sitä sanottavaa on ollut ihan riittävästi muutenkin, ja kohdekin on löytynyt omasta seurakunnasta tai luokkahuoneesta, joten ei ole ollut tarvetta suoltaa sisältöä bittiviidakkoon. Nyt asiat ovat kuitenkin toisin, sillä olen istunut pulpetin toiselle puolelle pariksi vuodeksi opiskelemaan.
Lähettänyt
Tommi Karjalainen
klo
00:57
1 kommenttia
Tunnisteet: Raamattu, Uusi testamentti
3.6.10
Sori vaan...
Olen aloittanut uuden blogin, joka ehkä selventää tätä kirjoittamattomuus -tilannetta. Sen jälkeen, kun aloin lisätä myös kuvia tänne, kirjoittaminen on ollut vaikeaa. Se ei ole tarkoittanut sitä, ettei mulla ole ollut ajatuksia, päinvastoin. Ehkäpä on ollut myös aika lailla kiire. Kiireestä huolimatta kevätlukukauden päätyttyä ei tullut tyhjän päälle putoamis -fiilistä. Se on kaiketi aika hyvä merkki!!
Uusi blogi, joka sisältää pelkästään kuvia ja lyhyitä tekstejä kuviin liittyen löytyy tästä linkistä.
Niin, kyllä tännekin tulee jatkossa taas kirjoiteltua. Ensi viikolla tulee käytyä vähän matkoilla, ehkäpä sieltä tulee laitettua jotain rouhetta...
Lähettänyt
Tommi Karjalainen
klo
23:47
0
kommenttia
27.1.10
Talvinen maisema
Kuvan ottamisen jälkeen taisinkin olla sairaslomalla reilun viikon. Nyt on niin kovat pakkaset, ettei keuhkot vielä kestä ulkoilua. Eilen olisi ollut komea auringonlasku, mutta auton kyydissä oli taas olevinaan niin kova kiire, etten ehtinyt muka pysähtyä. Seli seli. Lisää...
Lähettänyt
Tommi Karjalainen
klo
22:45
0
kommenttia
28.9.09
Johtajuus - synnynnäistä vai opittua
Luin viime viikolla artikkelin mielipuolisista pomoista. Artikkeli laittoi ensin hymyilyttämään, mutta sitten tuli aika jolloin piti katsoa oman puseron sisään - kuinka helppoa onkaan kaiken negatiivisen kohdalla aloittaa tarkastelu itsen ulkopuolelta?
Toivuttuani alkujärkytyksestä tajusi, että eihän julkaisu ollutkaan Suomen Viikkolehdessä tai jossain muussa kristillisessä julkaisussa, vaan Taloussanomissa! Artikkeli toimi jälleen hyvänä muistutuksena siitä, etteivät johtajuuden periaatteet katso siihen, puhutaanko seurakunnasta vai kovan luokan bisneksestä.
Willow Creekin Associationin väki ovat ymmärtäneet tämän ja järjestävät johtajuuskoulutusta, jossa hengellinen anti palvelee maallista sektoria ja toisin päin. Reilun kuukauden päästä on Helsingissä Global Leadership Summit (5.-6.11.), johon aion jälleen osallistua (ks. video). Huomaan tarvitsevani säännöllistä innostusta ja puhuttelua voidakseni pysyä tasapainossa omassa johtajuudessani.
Artikkelin mukaan aivan liian usein ihmiset, joiden ei pitäisi johtaa, hakeutuvat johtamistehtäviin. Ja kaiken lisäksi muut ihmiset nostavat näitä "pyrkyreitä" ylöspäin uskoen, että hyvän johtajan tunnistaa peräänantamattomuudesta. Eikä se, että on jonkin alan asiantuntija, tarkoita sitä, että olisi automaattisesti hyvä johtaja.
Oikeasti hyvän johtajan tunnistaa siitä, että hän tukee alempiaan ja auttaa heitä parempaan suoritukseen. Eikä johtajuus ole synnynnäistä, vaan sitä pitää opetella. Artikkelissa työpsykologi Katriina Perkka-Jortikka sanoo aika rajusti: "Ilman johtajaopintoja ja johtamisteorioiden tuntemista ei voi tulla hyväksi johtajaksi. Minusta koulutuksen pitäisi olla edellytys johtajille."
Lähettänyt
Tommi Karjalainen
klo
19:09
8
kommenttia
Tunnisteet: johtajuus, kirkko, seurakunta
23.2.09
Muistutus
_fixed+sky_tag+copy.jpg)
_fix_tag+copy.jpg)
Aina ei osaa varautua kaikkeen, ja yllättävät tilanteet muistuttavat asioista, jotka oli jo luullut oppineensa kirjoista. Tänään opin kantapään kautta kaksi asiaa.
Ensimmäinen oli kameran suojaaminen säältä. Kuinka hölmöä. Luin joskus vuosi sitten salamabongauksesta useita artikkeleita ja ohjeita mm. siitä, kuinka tärkeää on ottaa mukaan läpinäkyvä muovipussi, koska ei sateenvarjo kaikelta suojaa (varsinkaan jos kuvaa ylöspäin)...
Toinen asia, jonka hoksasin ilman suurempaa onnettomuutta, oli digijärkkärin mahdollistama herkkyyden vaihtaminen - muutaman kuvan söhrin, kunnes muistin lukeneeni tästä loistavasta ominaisuudesta, joka tarkoitti aiemmin auttamatta filmirullan vaihtoa - oi niitä onnellisia, joilla oli kaksi runkoa ja molemmissa eri herkkyyksillä varustetut filmit!
Aamulla säntäsin ennen kukonlaulua uudelle lempikuvauspaikalle, ja sää olikin yllättävän raaka suojattomassa satamassa. Ajellessani kohti kuvauspaikkaa lumi kyllä leijaili lupaavasti vaakasuorassa... Aallonmurtajan muurille noustessani tajusin kelin raakuuden - kalliolla kävellessä vietin myös laskiaissunnuntaita. Jostain syystä mielessäni ei ollut muuta ajatusta sillä hetkellä kuin uuden kameran suojaaminen kolhuilta tai hajoamiselta.
Tuuli toi mukanaan omat vaikeutensa pöllyävän märän lumen muodossa. Objektiivin onnistuin jotenkin suojaamaan, mutta kameran tähtäin oli välillä melko tukossa märkää lunta, ja jouduin kamppailemaan nähdäkseni kuvan. Silloin harmitti, ettei LCD-näytössä ollut Live View -ominaisuutta!
Tänään olin pukeutunut hyvin, eikä tunnin kuvaussession aikana kylmä käynyt mielessäkään, paitsi oikeassa kädessä, jossa oli olosuhteiden pakosta ohuempi hansikas. Puku joutuu kuitenkin vielä tällä viikolla pesuun, ettei päälle roiskunut suolavesi syövyttäisi vaatteita. Jouduin myös puhdistamaan koko kuvauskaluston reissun jälkeen huolellisesti kostealla rätillä.
Vesisuihkussa otin reissun parhaimman kuvani, ainakin omasta mielestäni parhaan. Kuvassa on hämäränä pieni mökki, merta ja aallonmurtaja - loppuosa kuvasta on joko pöllyävää lunta tai päälle roiskuvaa merivettä! Ehdin juuri ja juuri ottaa tuon kuvan, kun jouduin kääntämään rajusti vasemmalle suojatakseni kameran pahimmalta vedeltä - kamera pysyi kuivahkona ja ihme kyllä kuvakaan ei mennyt pilalle. (Tosin kuvan kauneus paljastui vasta koneella käsitellessä, ja olen rajannut sen noin kolmasosaan originaalista...)
Toisessa kuvassa on myrskyävää merta - olen nimennyt sen Tyrskyluodoksi. Kuvankäsittelyohjelmalla kutittelin esiin vähän lisää sinisen sävyä - mustavalkoisenkaan ei ollut muuten hullumpi, mutta se jääköön toiseen kertaan, täytyy päästä nukkumaankin joskus - joku järki näissä harrastuksissakin täytyy olla!
Lähettänyt
Tommi Karjalainen
klo
00:10
1 kommenttia
Tunnisteet: valokuvaus
21.2.09
Uusi kamera


Ensimmäinen kesätyöpaikkani oli Yhtyneet Paperitehtaat OY:n Paperituote Valkeakoskella. Vuosi oli 1994, ja työnimikkeeni oli rullamies, eli olin pituusleikkurilla apumiehenä. Syöttöpäähän laitettiin iso rulla, ja siitä leikattiin oikean levyisiä ja pituisia toisia rullia. Mielenkiintoista. Minun tehtäväni oli avustaa koneenhoitajaa kaikissa tehtävissä, sekä tietenkin pakata rullat alustavasti ja pyöritellä ne (käsin) pakkaamolle edelleen lähetettäviksi.
Olin haaveillut ostavani kesätyörahoilla Chevrolet Camaro '69, johon laskin, että rahani olisivat riittäneet, jos olisin säästänyt kaiken. Kuitenkin ensimmäisestä tilistäni ostin Canon EOS 1000 rungon käytettynä. Tätä ennen olin jo omistanut pokkarin, jota varten säästin rahaa huikeat 800 markkaa 12 -vuotiaana!
Oheiset kuvat on otettu muuten "kotirannasta", Lappohjasta. Taustalla häämöttää Koverharin (Ovako) terästehdas.
Noin 5 vuotta sitten ostin ekan digikameran, joskin teologisen opiston 2,1 Megaisella Olympuksella tuli kuvattua jo vuonna 2002 opiston mainoksia varten. Huikeaa, miten kehitys on mennyt eteenpäin! Ostin tällä viikolla käytettynä EOS 400D -rungon, ja siinä on useamman kerran tuo 2,1 Megaa.
EOS 1000 hajosi kosteuden takia aikoinaan, koska kuljetin sitä aina joka paikassa mukana, ja auton tavaratila taisi muodostua sen kohtaloksi. Sain kuitenkin liikkeestä pienen hyvityksen siitä, kun vaihdoin sen EOS 500:een, ja sitä maksoinkin useamman vuoden Kehys-Lahdelle. Välissä omistin Minoltan puoliautomaatinkin useammalla putkella, mutta siitä luovuin, koska se valotti osan ruuduista vain puoliksi.
No, jos jotakuta vielä kiinnostaa mun kamerahistoria, niin ostamani digipokkari oli Pentaxin Optio S5i, ja sillä on otettu 4200 kuvaa... Yllättäen huomasin, että kinojärkkäri jäi nurkkaan pölyttymään, ja lainasin sitä taiteilijaystävälleni joksikin aikaa kuvitellen, että sinnehän se jäisi. Eipä jäänyt, takaisin tuli tuohon muistuttamaan itsestään. Digikuvauksen helppous ja kameran pieni koko olivat Pentaxin valtteja, mutta jatkuvasti turhautti nähdä tilanteita ja kuvia, jotka olisivat onnistuneet vain järkkärillä.
Vaikka ei uskoisikaan, olen maailman toiseksi nuukin mies (nuukin on Roope Ankka). Siis ainakin joissain asioissa. Järkeilin, että jos odotan puoli vuotta, on taas tullut uusi malli tai edellinen on edullisempi. Meni puoli vuotta, vuosi, kaksi, kolme... Yhtenä päivänä huuto.netissä oli EOS 400D runko tarvikkeineen - ja huuto oli auki vain 7 tuntia! Eikä kukaan muu huutanut siitä mitään. Myyjä oli vaihtamassa EOS 5DmkII:seen, ja vaikutti erittäin vakavasti otettavalta kauppakumppanilta. Olin todella positiivisesti yllättynyt 16000 kuvaa otetun rungon hyvästä kunnosta.
Mutta rungollahan ei saa mitään kuvia aikaiseksi, ja ajattelin, että ei mun vanhoista putkista ole yleisputkeksi. Rajalan Pro Shopista Helsingin Sanomatalosta löytyi Sigman 18-50 mm 1:2,8 EX "Macro" käytettynä, ja tuhlasin kuin Aku Ankka palkkapäivänä. Säästin tosin putkessa 200, ja rungossa ehkä 100, joten objektiivi olikin käytännössä ilmainen (hyvä logiikka?).
Varsinkin putkeen olen erittäin tyytyväinen. Edellä mainitun lisäksi kassissa on kinojärkkärin peruslinssi 35-80 sekä 70-300 zoomi. Salamassa on kosketushäiriö, välähtää kyllä loistavasti testipainikkeesta, mutta ei ota kontaktia. Mulla on mielessä yksi kaveri, joka voisi purkaa sen atomeiksi...
Nälkä tuntuu kasvavan syödessä, ja nyt on jo mielessä pari putkea jotka voisi hankkia sekä pienimuotoinen studiovalosarja :) Saapi nähdä, kuinka kauas alkuinnostus kantaa, kolmena päivänä olen ehtinyt ottaa kuvia aika monta sataa, ja tietenkin vain pari hyvää. Mutta paperilla ne hyvät olisivat tulleet aika kalliiksi!!
Lähettänyt
Tommi Karjalainen
klo
22:09
0
kommenttia
Tunnisteet: valokuvaus
9.1.09
Israel vai israel?
Olen Facebookin palveluiden hyväksikäyttäjä, ainakin silloin, kun en iltaisin saa unta. Olen huomannut monien ystävieni liittyvän Israelia tukeviin ryhmiin. Tänään sain sähköpostiini kutsun osallistua ICEJ:n järjestämään Israel -tukimarssiin. Sähköpostiviestissä ei ollut tietoa marssin sisällöstä - Suomen ja Israelin lippuja pitää ottaa mukaan, ja viestiin oli liitetty usein siteerattu Raamatun kohta: "Ja minä siunaan niitä, jotka sinua siunaavat" (1 Moos.12:3).
Aina, kun joku sanoo tukevansa, kannattavansa tai siunaavansa Israelia, minussa herää kysymys, että mitä hän sillä tarkoittaa? Tarkoittaako Israelin siunaaminen sitä, että rukoillaan heidän pommiensa, tankkiensa ja tarkkuuskivääriampujien puolesta? Kysymys on siis siitä, tarkoittaako Israelin siunaaminen poliittisen Israelin valtion siunaamista, ja siten myös sen toimien hyväksymistä, vai Jumalan kutsuman hengellisen Israelin siunaamista? Mielestäni ainoa mahdollinen raamatullinen tulkinta on jälkimmäinen.
ICEJ sanoo toimintatarkoituksestaan seuraavaa: "Toimintamme ja työmme tähtäävät juutalaisen kansan ja Israelin lohduttamiseen, siunaamiseen ja rakkauden osoittamiseen sitä kohtaan". Miten me voimme rakastaa Israelia? Onko se rakkautta, että hyväksymme kaiken, mitä se tekee, ja yksipuolisesti aina tuomitsemme vastapuolen?
1948 perustettu Israel ei ole hengellinen valtio siinä määrin, kuin Israelin siunaajat ehkä haluaisivat ajatella. 76 % asukkaista on juutalaisia, jopa 19 % arabeja ja 5 % kuuluu eri vähemmistöryhmiin (Lähde: Wikipedia)! Operation Worldin nettisivusto antaa Israelin uskonnollisesta jakautuneisuudesta seuraavaa tietoa:
Uskonnot % väestöstä Kannattajia Vuosittainen kasvu
Juutalaisia 80.65 4,130,637 +2.4%
Muslimeita 14.60 747,766 +2.7%
Muita 2.50 128,042 +5.2%
Kristittyjä 2.25 115,238 +2.8%
Edelleen Operation Worldin mukaan juutalaisesta väestöstä n. 25 % on uskonnollisia ja 75 % maallistuneita. Keitä me siunaamme, kun siunaamme Israelia? Kenen puolesta me osallistumme marssiin? Keitä vastaan me olemme, jos siunaamme Israelia? Mistä Israelista oikein puhumme, kun haluamme siunata Israelia? Mielestäni meidän tulee olla hyvin varovaisia, ettemme tule osallisiksi toisten pahoista teoista (1. Tim. 5:22).
Minä haluan siunata Israelia. Tällä hetkellä rukoilen, ettei yksikään lapsi tai sivullinen joutuisi kärsimään vääryyttä. Rukoilen, että nyt sotivat kansat voisivat oppia elämään rauhassa rinnakkain. Rukoilen myös, että juutalaiset avautuisivat pelastussanomalle Jeesuksesta Kristuksesta ja tulisivat osallisiksi todellisesta Israelista - missä päin maailmaa tahansa: "Eivät kaikki israelilaiset kuulu tosi Israeliin, eivätkä kaikki Abrahamin jälkeläiset ole oikeita Abrahamin lapsia." (Room. 9:6a-8). Minä haluan sinuta todellista Israelia.
Lähettänyt
Tommi Karjalainen
klo
16:37
3
kommenttia
Tunnisteet: Israel, politiikka
2.11.08
Olen(ko) omituinen

Ystäväni Suvi haastoi minut omituisuusskabaan, eli minun pitäisi listata itsestäni viisi omituita piirrettä - vai pitäisikö sanoa: omituisinta :)
1) Olen äärimmäisen epäjohdonmukainen. Paras esimerkki tästä on se, etten osaa itse edes selittää sitä. Enkä oikeastaan tietäisi tästä asiasta, elleivät niin monet ystäväni olisi kertoneet siitä minulle. Enkä oikeastaan tiedä olevani epäjohdonmukainen, tiedän vain muiden ajattelevan niin. Siksi olen varmaankin johdonmukainen!
2) Mielestäni paras vuodenaika on syksy. Tässäkin olen kuitenkin epäjohdonmukainen, sillä pidän talvesta, keväästä ja kesästä ihan yhtä paljon. Syksy on kuitenkin paras mahtavien kontrastiensa ansiosta.
3) En ole koskaan käynyt jääkiekko-ottelussa, ellei sitä lasketa, kun kerran kävin noin 12 -vuotiaana tapaamassa kaverini isää, joka sattui olemaan yksi Valkeakosken Ahmojen perustajista. Tapasimme hänet kentän (ulkojää, silloin ei vielä ollut hallia) reunalla, kun heillä oli käynnissä peli tai harjoitukset.
4) Minulta ei ole koskaan murtunut luuta. En tiedä kovinko monen mielestä tämä on omituista, mutta itse olen ihmetellyt asiaa hyvin usein. Lapsena ja nuorena kolisi tuon tuosta, ja välillä vieläkin. Erikoishammaslääkäri sanoi katsottuaan röntgenkuvia leuastani, ettei suosittele nyrkkeilyä harrastukseksi näin hentoluiselle...
5) Väitän pitäväni mustamakkarasta (mitenkähän tuokin taipuu oikeasti) ja lipeäkalasta, vaikka en ole varma pidänkö niistä oikeasti (eikä edes oikein osaa sanoa, miltä lipeäkala maistuu). Joskus ihmettelen, että onko minun pakko pitää niistä asioista, joita muut inhoavat ja toisinpäin. Ehkäpä olen tässäkin asiassa äärimmäisen johdonmukainen (kuvassa valmistuu hanueläin Seuriksella 2007)!
Haastan sinut, joka olit kyllin utelias avataksesi postauksen loppuosan, tekemään omassa blogissasi vastaavaa itsetutkistelua!
Lähettänyt
Tommi Karjalainen
klo
14:15
0
kommenttia
20.10.08
Mikrosiru666
Kirjoitin reilu viikko sitten: "En kovin innoissani vouhota minkään mikrosiruasian takia.." Ehkäpä minun on selitettävä itseäni hieman tarkemmin. Mielestäni asenteeni ei ole ristiriidassa uskovaiselle, päinvastoin.
Tiedän, että ajatusteni takia moni pitää minua varmasti nyt hereetikkona. Jos joku menettää yöunensa Digitodayn artikkelin johdosta, jossa on video miehestä, joka asentaa itselleen mikrosirun käteen, jossain on vikaa, ja pahasti. Artikkelin videosta on pitkä matka Pedon merkkiin.
Ensinnäkin on ihmeellistä, että vanha juttu nostattaa tällaisen kohun - video julkaistiin Digitodayssä 16.10., youtubeen se on ladattu kaksi kuukautta aikaisemmin, ja ensimmäinen mikrosiru on todistettavasti istutettu ihmiseen vuonna 1998 - kymmenen vuotta sitten!
Miksi en vouhota mikrosiruja vastaan
1) Suurin osa tapaamistani ihmisistä, jotka vouhottavat mikrosiruja vastaan, eivät ole olleet ns. vakuuttavia persoonia. Syitä persoonien epävakauteen on ollut monia, enkä halua leimata ketään mainitsemalla edes esimerkkejä. Yhdenkään vakavasti otettavan auktoriteetin en ole kuullut kehottavan seurakuntaa pidättäytymään mikrosiruist ja varastoimaan purkkiruokaa kallionkoloon.
2) Ilmestyskirjan sanoman on tarkoitus luoda toivoa, ei pelkoa. Kuitenkin suurin osa niistä, jotka "vouhottavat" mikrosiruista ja antikristiuksesta, tuntuvat lähestyvän aihetta juuri pelosta. Eikö Johannes kirjoita toisessa tekstissään: "Pelossahan on rangaistusta jo kylliksi"? Jeesus Kristus on voittaja, eikä meidän tarvitse pelätä mitään.
3) Ilmestyskirjassa sanotaan, että 666, pedonmerkki, on ihmisen luku, jonka kaikki, jotka osaavat laskea kykenevät selvittämään. Luku oli keisari Neron nimen lukuarvo. Kukaan ei saanut ostaa tai myydä esim. taloaan, jos ei palvonut keisaria. Keisarin palvominen ei tapahtunut vahingossa, vaan kadulla oli aseistettuja sotilaita, jotka vartioivat, että keisarin kuvaa kumarrettiin. Jos joku asentaa käteensä mikrosirun, jolla saa auki asekaapin oven, ei se tee hänestä antikristuksen palvojaa, sillä pedon palvominen vaatii asian tietoisen hyväksymisen.
4) Monet väittävät, että meihin on voitu salaa istuttaa mikrosiru. Totta. Mikrosirut eivät kuitenkaan ole tällä hetkellä teknisesti luottokorttia kummoisempia. Ne eivät kestä vielä mitä tahansa, ja mm. sähköinen tai magneettinen pulssi saattaa tuhota sirun ja aiheuttaa palovammoja kantajalleen. Mikrosirua ei pystytä käyttämään paikantamiseen, sillä se vaatisi kehon ulkopuolisen antennin (GPS), eikä se pysty välittämään aktiivisesti tietoja ulospäin, sillä se vaatisi voimakkaan lähettimen, ja akun. Näitä asioita ei todellakaan voida piilottaa ihmisen sisälle.
5) Väitetään, että mikrosirun avulla voitaisiin hallita mieltä. Siru ei ole millään tavalla kosketuksissa ihmisen hermojärjestelmän kanssa - ainoa, joka on kosketuksissa ihmisen ruumiin kanssa, on silikaattikapseli, johon siru on tiiviisti suljettu. Sirun tietoja voidaan tarkastella ulkoisella sirunlukijalla. Siru ei aktiivisesti välitä tietoa mihinkään, eikä se ole "symbioosissa" elimistön kanssa, vaan päinvastoin; sirujen on todettu mm. laukaisevan allergisia reaktioita ja keho on saattanut hylkiä sirua, sekä jotkut ovat saaneet pahoja tulehduksia siruista. On myös epäilty, että siru aiheuttaisi syöpää.
Onko mikrosiru modernin ajan Pedon merkki, 666? Ei ole. Meillä ei ole sellaista teknologiaa, enkä näe maailmassa vielä yhtä hallitsijaa, joka pystyisi hyötymään tällaisesta vallasta. Ehkäpä se Suuri eksytys tulee joskus tulevaisuudessa juuri mikrosirun muodossa, mutta kenenkään ei pidä kuitenkaan pelätä, sillä emme me kristityt voi paholaista alkaa vahingossa palvoa. Rohkaistaan mieluummin ihmisiä kuin pelotellaan!
Lähettänyt
Tommi Karjalainen
klo
09:43
4
kommenttia
Tunnisteet: Lopun ajat, Systematiikka

