Leipäpappi ja Leipäministeri

Tapaus Kanerva on puhuttanut taas. Päitä on pyöritelty tiuhaan, joku ehti samaan syssyyn nousemaan ja vaatimaan kaikkia kansalaisia kantelemaan, jos ovat saaneet kiinni pääministerin valheesta. Poliitikoiden uskottavuus on päässyt taas lööppeihin, vaikka Väyrysestä ei kukaan kirjoitakaan! Anteeksi vain, Ilkka ja Matti - minäkään en voi olla puuttumatta tähän myrskyyn vesilasissa.

Tutkijat sanovat, että hyvä kun Kanerva ymmärsi pyytää anteeksi. Minusta se ei kuitenkaan vaikuttanut anteeksipyynnöltä, vaan selittelyltä. Anteeksipyytäjä asettaa itsensä tilanteeseen, jossa anteeksiantaja saa itse päättää antaako anteeksi vai ei. Selittelijä pukee anteeksipyyntönsä muotoon, jonka jälkeen kuulija/lukija ihmettelee, että mitä tässä nyt oikeastaan pyydettiin anteeksi. Mitä Kanerva oikeastaan pyysi anteeksi? Sitä, että hän luottaa ihmisiin liikaa ja että hän on liian sosiaalinen. Kuka luottaa keneen liikaa ja ovatko seksuaalissävytteiset tekstiviestit sosiaalisen ihmisen tunnusmerkki?

En kuitenkaan tunne ministeri Kanervaa. Media tuskin on kuitenkaan nostanut kohua ihan tyhjästä, ei ministeri muuten "pyytäisi anteeksi". Eri portaaleissa on kuluneen viikon varrella ollut gallupeja eri sanakääntein samasta aiheesta: "Syökö kohu Kanervan uskottavuutta?"

Kysymys lienee siitä, voidaanko katsoa, että ministerillä on yksityiselämää. Sana ministeri tarkoittaa palvelijaa (lat.) - tästä samasta sanasta tulee joidenkin maiden nimitys papeista. En väsy kirjoittamaan tästä aiheesta, että (seurakunnan)palvelijan uskottavuus ei voi olla kiinni pelkästään työn perusteella annetusta näytöstä. Mielestäni ministerin kallein omaisuus on poliittinen uskottavuus. Sama pätee seurakunnassa - saarnan tekee uskottavaksi se, että kyseinen henkilö on rehellinen käsittelemänsä aiheen edessä, ja että hän pyrkii elämään sitä todeksi arjessa.

Jo pitkään seurakunnassa on ollut käytössä nimitys "leipäpappi" henkilöstä, joka tekee työtä palkasta. Myös seurakunnan työntekijät ovat demokraattisesti valittuja niistä henkilöistä, jotka ovat asettuneet ehdolle ja täyttävät tietyt kriteerit. Ohjaavana periaatteena pidetään tunnistettavissa olevaa kutsumusta - neuvoa, opettaa ja kehottaa.

Raamattu sanoo, että joka teistä tahtoo olla kaikkein suurin, olkoon kaikkien muiden palvelija. Todellista suuruutta on asettaa omat halut ja tarpeet - niin terveet kuin epäterveetkin - toissijaisiksi suhteessa toisten etuun. Tätä ei voida rajoittaa "seitsemästä neljään" -työaikaan, vaan sen täytyy läpäistä koko elämä. Vain aito ihminen voi olla uskottavasti toisille omistautunut palvelija.

Leipäpappi ja leipäministeri tekevät työtään muista motiiveista, jotka - mitä ovatkin - ovat lähtöisin ihmisen itsekkyydestä, ahneudesta ja ylpeydestä. Älkäämme valitko johtajiamme (yksin) sen perusteella miten hyvin he pyörittelevät papereita, katsokaamme miten he elävät ja ovatko he oikeasti kiinnostuneita palvelemaan toisia ja asettamaan muiden edun omansa edelle.

Lisää...

Jyrki, Jyrki - älä tyrki!

Yle.fi -uutisten mukaan Jyrki sanoi näin Stora-Enso -keskustelussa: "Meillä ei yksinkertaisesti ole varaa masentua tai jäädä toimettomaksi, käymään väittelyä syyllisistä. Sillä taistelulla, että ollaan eri poteroissa ja etsitään syyllisiä, ei synny yhtään työpaikkaa." Leimattuaan syyttelyn turhaksi hän sanoo Vasemmistoliitosta: "Ne haluavat pelata omaa pikkunäppärää poliittista peliään." Mielenkiintoista syyttelyä, täytyy sanoa.

Hassua, että hallitus syyttää, ettei oppositio ole pyrkinyt luomaan uusia työpaikkoja. Minä kun luulin, että ne ovat oppositiossa juuri siksi, että hallituspuolueet ovat sanoneet hoitavansa hommat tämän kauden ajan! Opposition tehtävä onkin arvostella ja tuoda esiin hallituspuolueiden poliittisen linjan epäkohtia. Heillä on oikeus syytellä, hallituksella ei.

Samat sanat muuten isoherra Vanhasellekin, joka taannoin tuohtui aika lapsellisesti. Ei pitäisi lähteä isojen poikien leikkeihin jos ei tiedä, että siellä tulee myös kohtuullisesti paskaa niskaan. Ei aina voi olla kivaa, vallan mukana tulee vastuu, jota demokratiamme aika huonosti peräänkuuluttaa tällä hetkellä.

Stora-Enson tapaus tuo mieleen ihan hakematta Raamatun kertomuksen miehestä, joka sai niin suuren sadon, että se ei mahtunut hänen aittoihinsa. Niinpä hän purki aitat ja rakensi suuremmat tilalle voidakseen nauttia leveästä elämästä. Toisin kävi, hän kuoli seuraavana yönä.

Valtion omistajapolitiikkaa tulisi toden teolla arvioida uudelleen. Telia-Soneran 3000 työntekijän irtisanominen samaan aikaan, kun maksetaan enemmän osinkoa kuin on osaketta kohti tehty voittoa - terve järki sanoo, ettei osinko voi olla edes saman verran kuin tehty voitto! Myös työntekijöillä on oikeus saada osuus hyvästä tuloksesta. Minä ainakin suosittelen tuollaisen lakialoitteen tekemistä vaikka Vasemmistoliitolle, karatkoot isot firmat vaikka Timbuktuun jos ei miellytä, jonkinlainen oikeus ja kohtuus tässäkin maassa on oltava!

Kuva: darktaco (sxc.hu)

Lisää...

Keulakuva vai muutoksentekijä?

Oheinen kuva on lainattu presidentin nettisivuilta. Ihan tuollainen tyypillinen rintakuva, rauhallinen, vakaa ja lempeä. Milloinkahan Suomi saa kunnon rokkipressan, joka ajaa Harley-Davidsonilla ja kohauttaa säännöllisesti haukkumalla vuoronperään pääministeriä, mediaa ja Yhdysvaltoja? Mielipidetiedustelun mukaan Suomi ei kaipaa räväkkää presidenttiä, sillä 69 % kansalaisista on tyytyväisiä - tai jopa erittäin tyytyväisiä - keulakuvamme toimintaan!

On vaikea uskoa, ettei kansa olisi odottanut Tarjan sanovan sanovan edes jotain työtaistelukiistassa! Eihän demariuden pitäisi mihinkään hävitä vain sen takia, ettei presidentti ole yhden puolueen presidentti? Kyllä siellä pitäisi puoluekokouksessa käydä melkoinen kiroilu, kun Tarja ei jättänyt lakia pöydälle! Seuraavista pressa-ehdokkaista kannattaisi laittaa tallelokeroon kiusallisia kuvia ja dokumentteja tulevaisuuden käyttöä varten.

Tarja - ja Mara ja jotkut muut - ovat herättäneet ainakin minussa kysymyksen, millaista kansanjohtajaa me kaipaamme? Tarvitsemmeko henkilön, joka edustaa kaikin puolin keskiarvoa - keskinkertainen pukeutuja, keskinkertaisen näköinen, keskiluokkainen tai alempi tausta, keskinkertaiset mielipiteet... Miksi ihmeessä jotkut ovat huolissaan presidentin liian suuresta vallasta, kun sillä ei ole mitään käytännön merkitystä? Ainakaan tällä hetkellä. Ehkäpä heikomman presidentin on mahdollista hyväksyä laki vallan rajoittamisesta ennen kuin joku militantti astuisi valtaan? Tuskin näin Suomessa. Me haluamme kivan kaverin jolla on hyvä maine Suomessa ja ulkomailla. Me haluamme henkilön, joka ei ärsytä liikaa - r-vikaa tai kännistä kaatuilua ei lasketa, tarkoitan mielipiteitä.

Omassa kirkkokunnassamme on käynnistynyt keskustelu uudesta kirkkokunnanjohtajasta. En väitä, että nykyinen edustaisi silmissäni sitä mitä äsken on kuvattu. Mutta on se kiva kaveri, kaikkihan siitä tykkää. Mutta sen ajatus näyttää olevan ollut: kirkko velattomaksi minun toimikaudellani! Kenno Leier, pastori Espoosta, nosti eilen vuosikokouksessa esiin kysymyksen, olemmeko keskittyneet talouteen toiminnan kustannuksella? Olemmeko unohtaneet päätehtävämme? Raikuvista aplodeista huolimatta vastaus oli, että emme ole keskittyneet liikaa talouteen, emme ole unohtaneet päätehtäväämme.

Mutta miksi aplodit? En usko, että tämä tarkoittaa sitä, että suuri osa kokousedustajista olisi ollut tyytymätön kirkon johtoon. Uskon, että Kenno sai aplodit pitkälti siksi, että hän uskalsi keikuttaa venettä. Tarvitsemme veneen keikuttajia, jotta johtajamme reagoisivat. Tarvitsemme keskustelua, jotta tietäisimme, että myös näistä asioista johtajamme ovat keskustelleet. Tarvitsemme kritiikin läsnäoloa, jotta tietäisimme, että meidän mielipiteillemme on tilaa.

Velattomuuskampanja ei ole edennyt aivan odotusten mukaan, mikä oli odotettua - eikö tavoite ole muokattava oletettua toteutumaa suuuremmaksi, että se olisi ylipäänsä tavoite! Kuitenkin nopeutunut lainanmaksu tuo seuraavalla kirkkokunnanjohtajalle työrauhaa. Toivon, että seuraajaksi valitaan toiminnan henkilö, joka ottaa tilaisuudesta kaiken irti.

Suurinta muutostarvetta en näe kuitenkaan kirkkokunnnanjohtajan tai hallituksen toiminnassa, vaan yleisessä keskustelussa. Kritiikkiä esiintyy, mutta sitä ei osata kohdentaa. Monilla on mielipiteitä, mutta jostain syystä he kokevat, ettei niille ole tilaa. Ehkäpä takavuosia värikäs keskustelu ja liiallinen äänenkäyttö kärjistyneissä asioissa on tehnyt hallaa keskustelukulttuurillemme. Kuitenkin reaktio Kenno Leierin puheenvuoroon osoittaa, että muutosta on tapahtunut, ja että sitä kaivataan. Ehkäpä useammat uskaltavat tuoda mielipiteensä esiin, kun tietävät että sille on tilaa? Ehkäpä näemme Suomen Viikkolehdessä kirjoituksia, jotka horjuttavat kirkon perinteistä linjaa ja herättävät kiivasta keskustelua? Toivon tätä sydämestäni.

Lisää...