Häpeänkö uskoani?

Otsikon kysymys on itsessään aika raju. En ole varma, olenko aina uskaltanut esittää sitä itselleni. Nyt uskallan. Mutta vastaus, voi vastaus - uskallanko olla rehellinen itselleni? Jos vastaan, etten tietenkään häpeä, olenko vaivautunut edes pohtimaan kysymystä? Jos pohdin asiaa liian pitkään, onko se jo merkki siitä, että häpeän?

Niin, mikä sai minut miettimään tätä kysymystä ja mikä arvioimaan omaa rehellisyyttäni? Syy on tässä blogissa. Olen kirjoittanut tänne sellaisia mielipiteitäni, joita kyllä voin heittää uskovien keskuudessa. Mutta entä julkisessa foorumissa - onko minulla selkärankaa? Olenko valmis seisomaan selkä suorana niiden mielipiteiden puolesta, jotka nousevat Raamatusta (minun[kin] tulkintani mukaan), vaikka tiedän, etten niillä saa selkään taputtelijoita?

Minun täytyy tunnustaa, että joskus kirjoitettuani tätä blogia, olen sydän pamppaillen lukenut sähköpostista, jos minulle on kommentti jostain kiistanalaisesta jutusta. On aivan naurettavaa, että pelkään mielipiteeni takia, jonka olen julkaissut netissä!! Olisi aivan eri asia, jos ottaisin torilla megafonin ja alkaisin huutaa ihmisille totuuksia heidän elämästään - silloin voisin aivan oikeutetusti hieman pelätäkin. Mutta tätä en tekisi, koska se ei olisi viisasta enkä voittaisi ihmisten sydämiä puolelleni. Vai johtuisiko se siitä, että häpeän uskoani?

Paavali kirjoittaa, että hän ei häpeä evankeliumia, joka on Jumalan voima pelastukseen. Joitakin vuosia luin Bill Hybelsin ja Mark Mittelbergin kirjan "Tavalla tai toisella tarttuva usko" (Päivä OY). He sanovat, että evankeliumissa on kyse hyvästä uutisesta, ja meidän, sanoman levittäjien, täytyy ensin itse tulla hyväksi uutiseksi, että ihmiset ottaisivat sanoman vastaan. Missä kulkee raja, jolloin olen vielä hienotunteinen enkä pelkuri? Missä astun rajan yli ja toimin röyhkeästi vain osoittaakseni, etten pelkää? No emmehän me kristityt niin toimi, emmehän!?

Joskus mietin liiankin paljon sitä, kuinka voin olla hienotunteinen, etten vain loukkaisi ketään. Olen nähnyt joitakin kertoja ja kuullut liian useasta sellaisesta tapauksesta, jossa uskova on ylimielisessä rohkeudessaan evankeliumin julistamisellaan tai kristillisen jyrkän mielipiteen ilmaisemisellaan antanut huonon todistuksen niin itsestään, uskovista kuin Jeesuksestakin. Nämä tarinat ovat saaneet minut ymmärtämään, kuinka taitavia meidän tuleekaan olla - näinhän Jeesuskin käskee meitä toimimaan - olemaan viekkaita kuin käärmeet.

Paavalin sana Timoteukselle julistaa Sanaa sopivalla ja sopimattomalla hetkellä ei ole evankelioimiskäsky! Ensinnäkin Timoteuksen tuli opettaa Sanaa seurakunnan keskellä kyseisen kohdan mukaan. Toisekseen, meidän on kysyttävä, kenen sopivalla ja sopimattomalla hetkellä? Kyllä meidän on otettava tilanne huomioon, kun nuhtelemme toisia seurakuntalaisia, emmekä me voi vieraina alkaa huutaa evankeliumia vaikkapa avoimen haudan äärellä tai edes syntymäpäiväkutsuilla!

Miten ja milloin sitten julistaa? Mistä tietää, milloin on oikeasti syytä olla hiljaa, pamppaili sydän rinnassa tai ei. Uskon, että meidän tulisi kuunnella enemmän Pyhän Hengen ääntä. Uskon, että joka kerta, kun Pyhä Henki meitä kehottaa, meidän tulisi unohtaa kaikki ajatukset kulttuurista, hienotunteisuudesta, etiketistä, tilanteesta ja paikalla olevista henkilöistä ja puhua niin kuin Henki johtaa.

Tämänkaltainen toiminta (saattaa) johtaa (joskus) ylilyönteihin, koska emme osaa erottaa Hengen ääntä 100% varmasti omasta sisäisestä äänestämme, joka joskus toimii syyllisyydestä, joskus puhtaasta innostuksesta ja joskus vetäytyy silkasta pelosta. Ylilyönnit itsesssään eivät ole kovin vaarallisia, koska ne ovat merkki elämästä ja uskalluksesta yrittää! Ratkaisevaa on, opettavatko ne meille Jumalan äänen kuulemisesta mitään.

Siis: häpeän joskus uskoani, tai ainakin sitä, millaiselta se saa minut näyttämään toisten silmissä. Häpeän kuitenkin enemmän sitä, jos se saa minut näyttämään toisten silmissä myötäilevältä, selkärangattomalta nahjukselta, joka odottaa henkilökohtaista taivaaseen ottoaan. Siksi olen halukas opettelemaan Hengen äänen erottamista, siksi olen valmis opettelemaan rohkeutta, siksi olen valmis häpäisemään itseni - kunhan vain tuottaisin kunniaa Kristukselle. En toimi häpeän tähden, vaan häpeästä välittämättä haluan tehdä Herralleni mieliksi ja toivon, että olisin halukas seuraamaan Häntä kaikessa.

Lisää...

Jos se on kerran synnynnäistä...

Olipa melkoinen juttu Hesarissa (joka lainaa tässä BBC:tä) pedofiileista! Artikkelista saa vaikutelman, että tutkijat väittävät pedofilian olevan synnynnäistä, aivojen synaptisista häiriöistä johtuvaa.

Vaikka tutkijat sanovat, että synnynnäisyydestä huolimatta se ei tee pedofiliaa hyväksyttäväksi, joku outo ääni jäi soimaa takaraivoon, kun luin eilen tämän jutun. Tänään muistin, että eikös vastaavaa keskustelua käyty joitakin vuosia sitten liittyen erääseen toiseen seksuaaliseen poikkeamaan...

No, en haluaisi kirjoittaa homoseksualismista aivan joka kerta, mutta nyt en mahda mitään. Nyt olisi syytä ymmärtää, että aivan samoilla perusteilla on mahdollista jyrätä aivan samat vasta-argumentit aivan eri tasoisessa jutussa! Vaikka terve järki sanoo, että kyllähän lapsiin sekaantuminen on aivan eri tason juttu kuin homoseksualismi, niin keskustelu on vaarallisen samankaltainen. Tämän ajan suvaitsevaisuuden nimissä meidän olisi hyväksyttävä kaikki sellainen toiminta, joka on synnynnäistä, ei siis valittua, kunhan toiminta ei vahingoita ketään.

On eri asia puhua homojen välisestä tasa-arvosta ja toisaalta miettiä tilanteita, joissa pedofiilit voisivat toteuttaa omia synnynnäisiä taipumuksiaan (olisin halunnut sanoa perversioitaan, mutta se ei olisi sopinut tähän juttuun). Onko mahdollista ajatella, että mikäli joku lapsi vapaaehtoisesti haluaa seksiä aikuisen kanssa, että se olisi jossain olosuhteissa - esim. Thaimaassa - hyväksyttävää?

Vain koska jokin näyttää jonkun uuden tutkimuksen mukaan synnynnäiseltä, ei se tee asiasta faktaa. Myös suhteessa homoseksuaalisuuteen olen pettynyt median yksipuoliseen raportointiin - eivät tutkijat ole yhtä mieltä homoseksuaalisuuden synnynnäisyydestäkään, vaan suuri joukko on sitä mieltä, että kyse on varhaislapsuuden traumoista ja emotionaalisesta vajeesta mahdollisesti kieroutuneessa kasvuympäristössä. Onkohan suurin osa lehtien päätoimittajista ja toimittajista homoja, vai miksi näistä asioista ei puhuta? Lobbaako joku tämän jengin puolesta, en enää oikein ymmärrä. No, jos se kerran on synnynnäistä...

Lisää...

Homot syrjään!

Ohjaako gallupit teologiaa? Tällaisen käsityksen saa, kun tarkastelee keskustelua, joka pyörii kirkon homoihin suhtautumisen ympärillä. HS:n artikkelissa kerrotaan, että suomalaisista enää 45 % vastustaa homoseksuaalien vihkimistä. Eikä asiaa esitetä edes tässä valossa, vaan: "Suhtautuminen vihkimiseen aiempaa suopeampaa." Miksi ei voitu sanoa: "Ei enää aivan yhtä kriittistä" - kannattajia löytyy kuitenkin VAIN 40 %! Tämä ei suinkaan edusta puolueetonta tutkimusta, vaan median tapaa nostaa lööppejä. Eikä media ole niin objektiivista, etteikö sillä olisi muitakin intressejä kuin raha - onhan vaikuttaminenkin valuttaa!

Kirkon tutkimuskeskuksen johtajan mukaan kirkon jäsenistön käsitys ei eroa mitenkään tässä asiassa kansan mielipiteestä. Tämä on mielestäni hälyttävää - eikö kirkon sisältä luulisi löytyvän korkeamman moraalin edustus? Kirkon kannattaisi nyt kohdentaa tutkimuksensa pääasiassa kirkkonsa sisälle. Jos jonkun mielipiteestä kirkon kannattaisi nyt olla kiinnostunut, niin omasta jäsenistöstään heidän kannattaisi pitää huolta, mikäli mielivät katkaista kirkosta eroavien virran.

Olisi mielenkiintoista tietää, kuinka moni liittyisi takaisin kirkkoon, jos se aloittaisi homojen vihkimisen. Haluaisin tietää myös, kuinka moni ajaa homojen kirkollista siunausta eteenpäin kulttuurisista syistä ja kuinka moni uskonnollisista syistä. Vaikka Raamatun seksuaalietiikka on universaalia, on meidän kuitenkin hyvä pitää mielessä, että uskovilta edellytetään korkeampaa moraalia. "Maailmanmiehiltä" on odotettavissakin muita löyhempiä seksuaalismoraalisia käsityksiä.

Odotan sitä päivää, jolloin kirkko myöntää avoimesti, että ei riitä, että on kirkon jäsen ja lapsena kastettu ja nuorena konfirmoitu. Odotan, että keskustelut homoista ja lesboista jäävät marginaalisiksi, kun aletaan julistaa, että ihmisten tulee tehdä henkilökohtaisesti välit selviksi Jeesuksen kanssa. Odotan, että homot ja lesbot laitetaan syrjään ja aletaan puhua asiaa.

Lisää...

Keulakuva vai muutoksentekijä?

Oheinen kuva on lainattu presidentin nettisivuilta. Ihan tuollainen tyypillinen rintakuva, rauhallinen, vakaa ja lempeä. Milloinkahan Suomi saa kunnon rokkipressan, joka ajaa Harley-Davidsonilla ja kohauttaa säännöllisesti haukkumalla vuoronperään pääministeriä, mediaa ja Yhdysvaltoja? Mielipidetiedustelun mukaan Suomi ei kaipaa räväkkää presidenttiä, sillä 69 % kansalaisista on tyytyväisiä - tai jopa erittäin tyytyväisiä - keulakuvamme toimintaan!

On vaikea uskoa, ettei kansa olisi odottanut Tarjan sanovan sanovan edes jotain työtaistelukiistassa! Eihän demariuden pitäisi mihinkään hävitä vain sen takia, ettei presidentti ole yhden puolueen presidentti? Kyllä siellä pitäisi puoluekokouksessa käydä melkoinen kiroilu, kun Tarja ei jättänyt lakia pöydälle! Seuraavista pressa-ehdokkaista kannattaisi laittaa tallelokeroon kiusallisia kuvia ja dokumentteja tulevaisuuden käyttöä varten.

Tarja - ja Mara ja jotkut muut - ovat herättäneet ainakin minussa kysymyksen, millaista kansanjohtajaa me kaipaamme? Tarvitsemmeko henkilön, joka edustaa kaikin puolin keskiarvoa - keskinkertainen pukeutuja, keskinkertaisen näköinen, keskiluokkainen tai alempi tausta, keskinkertaiset mielipiteet... Miksi ihmeessä jotkut ovat huolissaan presidentin liian suuresta vallasta, kun sillä ei ole mitään käytännön merkitystä? Ainakaan tällä hetkellä. Ehkäpä heikomman presidentin on mahdollista hyväksyä laki vallan rajoittamisesta ennen kuin joku militantti astuisi valtaan? Tuskin näin Suomessa. Me haluamme kivan kaverin jolla on hyvä maine Suomessa ja ulkomailla. Me haluamme henkilön, joka ei ärsytä liikaa - r-vikaa tai kännistä kaatuilua ei lasketa, tarkoitan mielipiteitä.

Omassa kirkkokunnassamme on käynnistynyt keskustelu uudesta kirkkokunnanjohtajasta. En väitä, että nykyinen edustaisi silmissäni sitä mitä äsken on kuvattu. Mutta on se kiva kaveri, kaikkihan siitä tykkää. Mutta sen ajatus näyttää olevan ollut: kirkko velattomaksi minun toimikaudellani! Kenno Leier, pastori Espoosta, nosti eilen vuosikokouksessa esiin kysymyksen, olemmeko keskittyneet talouteen toiminnan kustannuksella? Olemmeko unohtaneet päätehtävämme? Raikuvista aplodeista huolimatta vastaus oli, että emme ole keskittyneet liikaa talouteen, emme ole unohtaneet päätehtäväämme.

Mutta miksi aplodit? En usko, että tämä tarkoittaa sitä, että suuri osa kokousedustajista olisi ollut tyytymätön kirkon johtoon. Uskon, että Kenno sai aplodit pitkälti siksi, että hän uskalsi keikuttaa venettä. Tarvitsemme veneen keikuttajia, jotta johtajamme reagoisivat. Tarvitsemme keskustelua, jotta tietäisimme, että myös näistä asioista johtajamme ovat keskustelleet. Tarvitsemme kritiikin läsnäoloa, jotta tietäisimme, että meidän mielipiteillemme on tilaa.

Velattomuuskampanja ei ole edennyt aivan odotusten mukaan, mikä oli odotettua - eikö tavoite ole muokattava oletettua toteutumaa suuuremmaksi, että se olisi ylipäänsä tavoite! Kuitenkin nopeutunut lainanmaksu tuo seuraavalla kirkkokunnanjohtajalle työrauhaa. Toivon, että seuraajaksi valitaan toiminnan henkilö, joka ottaa tilaisuudesta kaiken irti.

Suurinta muutostarvetta en näe kuitenkaan kirkkokunnnanjohtajan tai hallituksen toiminnassa, vaan yleisessä keskustelussa. Kritiikkiä esiintyy, mutta sitä ei osata kohdentaa. Monilla on mielipiteitä, mutta jostain syystä he kokevat, ettei niille ole tilaa. Ehkäpä takavuosia värikäs keskustelu ja liiallinen äänenkäyttö kärjistyneissä asioissa on tehnyt hallaa keskustelukulttuurillemme. Kuitenkin reaktio Kenno Leierin puheenvuoroon osoittaa, että muutosta on tapahtunut, ja että sitä kaivataan. Ehkäpä useammat uskaltavat tuoda mielipiteensä esiin, kun tietävät että sille on tilaa? Ehkäpä näemme Suomen Viikkolehdessä kirjoituksia, jotka horjuttavat kirkon perinteistä linjaa ja herättävät kiivasta keskustelua? Toivon tätä sydämestäni.

Lisää...

Maailmanlaajuinen yhteisö

Liityin viikko sitten Facebookkiin. En jaksanut perehtyä sen käyttämiseen, joten surffasin jotain muuta. Viikon kuluttua sain sähköpostia facebookilta. Joku kaverini kysyi suostunko hänen ystäväkseen. Tänään minulla on jo kaksi ystävää! Liityin myös kahteen yhteisöön. Ehkä saan vielä lisää ystäviä, kun lisään oman kuvan profiiliini - tai sitten menetän muutaman...

Muutamia päiviä sitten HS:ssä oli hauska Viivi ja Wagner. Facebook, irc-galleria tai myspace ovat loistavia tiimihengen luojia. Mutta mikä todellisuudessa yhdistää minua Örnsköldsvikissä asuvaan Göraniin - muu kuin se, että pidämme molemmat vaikkapa suklaasta? Voiko virtuaalinen yhteisö korvata reaaliset (aika provosoiva sana tässä yhteydessä) suhteet?

Kuulin joitakin vuosia sitten tutkimuksesta, jonka mukaan suomalaista miestä koskettaa fyysisesti keskimäärin 2 muuta miestä päivässä. Tämänkaltainen läheisyys on lähes virtuaalisella tasolla, ainakin jos asiaa kysytään italialaisilta, jotka koskettelevat toisiaan jopa 100 kerta päivässä!!

On aiheellista esittää kysymys, lisääkö internet ja sen synnyttämät yhteisöt sosiaalista vieraantumista? On määriteltävä, tukeeko yhteisö todellisia suhteita vai onko kyse illuusiosta. Hyviä kysymyksiä itselle esitettäväksi voisivat olla: "Kuinka monta yhteisöni jäsenistä olen tavannut livenä?", tai: "Mitä hyötyä tästä yhteisöstä on minulle?" ja: "Milloin viimeksi pidin viikon taukoa netistä?"

En tietenkään tarkoita, että meidän tulisi olla ehdottoman järkeviä ja hyödyllisiä kaikessa mitä teemme - eihän ihmistä voida tarkastella koneena, eikä tätä tulisikaan tavoitella. Kysymysten taustalla on ennemminkin paljastaa elämmekö todellisuudessa vai olemmeko vaarassa vieraantua siitä.

En aio erota edellä sanotun perusteella, vaan aion jatkossakin pitää huolta siitä, etten muuta virtuuali-Tommiksi. Nämä loistavat keksinnöt voivat auttaa reaali-Tommia luomaan kontakteja uusiin ihmisiin reaalimaailmassa, ja ne voivat toimia jo olemassa olevien suhteiden vahvistajina ja ylläpitäjinä.

Lisää...

Evoluution uhreille

En voi olla kirjoittamatta Jokelan koulun tapahtumista. Ei sillä, että minulla olisi mitään siteitä uhreihin tai ampujaan. Ei minulle ole myöskään mitä uutta tietoa tapahtumasta. En vain voi lakata ihmettelemästä, kuinka pitkälle yhteiskunta on valmis vannomaan evoluution nimiin.

Kyseinen kaveri, jonka nimeä en edes halua mainita, kertoo olevansa darwinilainen. Äärimmäinen Darwinilaisuus on ehdottoman ateistista, koska kaikki pohjautuu sattumaan. Koska olemme eläimiä, vain heikot turvautuvat moraaliin. Joka väittää toista, ei ymmärrä evoluutiota. Kyse on vahvimpien selviytymisestä - ei kilteimpien.

Olen seurannut mielenkiinnolla TV-sarjaa Heroes. Mielikuvituksellisessa sarjassa esitellään yli-luonnollisia voimia omaavia ihmisiä (melkein kaikki jenkkejä, yllätys yllätys!). Uudet voimat ovat syntyneet mutaation tuloksena. Mutaatiot eivät ole pelkästään positiivisia, ja siksi jotkut heistä "ovat pilalla", ikään kuin evoluution tuotekehittelyn ensivaihteita. Aivan kuten kala, jolla oli jalat (en ymmärrä miten se on voinut selvitä kovinkaan kauaa - tai siis niiden, sillä eihän yhden selviytymisestä vielä mitään hyötyä ole!). Sarjan pahis on itsekin mutantti, mutta uskoo evoluution oikeuttavan heikompien tappamisen, jotta laji voisi kehittyä.

KRP:n kuvassa, jossa hänellä on ase kädessä, hänen T-paidassaan on teksti: "Humanity is overrated" - ihmisyys on yliarvostettua. Todennäköisesti hän myös odottaa ihmiskunnan mutatoitumista paremmaksi. Tämä näemmä oikeuttaa heikkojen tappamiseen. Kuinka pitkälle olemme oikein valmiita vannomaan evoluution nimiin?

Lisää...

Jumalan valtakunta

Muutama viikko sitten kirjoitin lukemastani kirjasta "Culture Changers". Kirja taisi olla parempi kuin luulinkaan, sillä luettuani sen jälkeen erään tutun Raamatun kohdan, katsoinkin sitä toisenlaisten lasien läpi. Kaiken huippu on, että kyseisessä jakeessa oleva ajatus on ollut minun johtoajatuksiani viimeisten vuosien aikaan.

Jeesus siis sanoo vuorisaarnassaan: "Etsikää ennen kaikkea Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskasta tahtoaan, niin teille annetaan kaikki tämäkin" (Matt. 6:33). Yht'äkkiä tajusin, että olen etsinyt Jumalan valtakuntaa aivan vääristä paikoista. Miksi ihmeessä pitäisi ylipäänsä lähteä jonnekin etsimään Jumalan valtakuntaa, kun se on tässä meidän keskellämme, juuri nyt?!

Olen siis sortunut dualismiin, erotellut maallisen ja sakraalin. Tätä on jonkinlainen häpeä tunnustaa. Mikä siis on rikokseni? Olen ulkoistanut Jumalan valtakunnan. Jumalan valtakunnan etsiminen on tarkoittanut minulle kokouksissa käymistä, kymmenysten maksamista, evankelioimista ja paljon muuta touhuamista.

Jeesuksella taitaa olla parikin viestiä tässä. Ensimmäinen on, että meidän ei tarvitse koko ajan murehtia. Toisekseen hän käskee elämään yksi päivä kerrallaan. Kolmannekseen hän haastaa elämään tätä päivää etsien Jumalan tahdon toteutumista joka hetki. Jumalan valtakunnan vuoksi minun ei tarvitse (välttämättä) mennä mihinkään löytääkseni sen, vaan kyse on Jumalan tahdosta tässä ja nyt.

Mikä sitten on Jumalan tahto? On aikoja, jolloin meidän tulee mennä kirkkoon, mutta ei siellä koko ajan saa olla! Ainakin aviomiehiä Raamattu kieltää antautumasta rukoukseen oman puolison unohtaen. Paavali kirjoittaa, että soisi muidenkin olevan niin kuin hän, leski ja yksinäinen. Miksi? Siksi, että ne, joilla on puoliso tai perhe, kuten Pietarilla, on vastuu ja velvollisuus miettiä heidän hyvinvointiaan.

Muutama vuosi sitten luin C.T. Studdista kertovan elämäkerrallisen kirjan "Jumalan hullu". Kirjasta jäi mieleen yksi lause, kun C.T. rukoilee: "Herra, minulla ei ole enää mitään, mistä voisin luopua sinun tähtesi." Hän on eri mantereella kuin oma vaimo, he ovat olleet useita vuosia erossa, hänen lapsensa tuskin tuntevat häntä, hän on menettänyt terveytensä, luopunut kaikesta omaisuudestaan ja mitä kaikkea muuta!

Tunnistan tämän ajatuksen. Monissa kristillisissä piireissä ihannoidaan tällaista. Mutta onko se Jumalan valtakunnan etsimistä, että perhe on toissijainen? Voiko perhe hidastaa Jumalan valtakunnan etenemistä siinä määrin, että siitä on hankkiuduttava eroon? Voidaanko sanoa, että jonkun pastorin kutsumus oli niin palava, että hänen vaimonsa ei kestänyt sitä ja siksi heille tuli ero?

Tällainen ajattelu on Perkeleestä! Anteeksi, että sanon sen näin suoraan, mutta eikö sielunvihollinen toivokin, että meidän perheemme hajoaisivat? Eikö hän erityisesti pastorien ja muiden seurakunnan työntekijöiden perheitä vainoa? Miksi sielunvihollinen on kiinnostunut tällaisesta? Koska hän haluaa viedä meidän uskottavuutemme. Koska hän haluaa ajaa meidät epätoivoon. Koska hän haluaa, että me ajattelisimme Jumalan valtakuntaa marginaalisesti paikallisen seurakunnan toimintana.

Koin yllättävää vapautumista ymmärtäessäni, että Jumalan valtakunnan etsimistä voisi olla se, että jäänkin tänään kotiin ja otan rennosti. Luen vaikka kirjan ja otan päiväunet! Eikö sekin voisi olla Jumalan valtakunnan etsimistä, että osallistun enemmän kotitöihin, että puolisollanikin on joskus aikaa hengähtää? Eikö ole Jumalan tahto, että emme erota ehdoin tahdoin sitä, minkä Jumala on yhdistänyt?

Meillä ei ole enää omaa tahtoa, vaan se on sidottu. Olemme sidottuja Kristukseen, mutta naimisissa olevat myös omaan puolisoonsa. Meidän tulee rakastaa puolisoamme niin kuin Kristus rakasti seurakuntaa. On niin helppo sanoa, että asioiden täytyy olla oikeassa järjestyksessä, mutta ovatko ne oikeasti? Entä jos puolisoltasi kysytään? Tämä ei ole Jumalan valtakunnan etsimistä, vaan se on löytämistä!

Lisää...

Barbaarimaista kristillisyyttä

Onkohan tästä nyt kokonaan tulossa "luin tuossa yhden kirjan" -palsta. Mutta kun luin. Ja oli todella hyvä kirja, osoitus siitä, että kristillinen kirja voi tempaista mukaansa. Olen joskus lukenut upeita kirjoja uskoontulleista tyypeistä, mm. Nicky Cruzista, jotka ovat lässähteneet pahasti jossain vaiheessa. No, myönnetään, silloin kun he ovat tulleet uskoon.

Miten kukaan voisi tulla uskoon luettuaan kertomuksen jonkun tyypin jännittävästä elämästä, jos kirja lässähtää uskoontuloon? Eikö se ole viesti itsessään: Kristinusko on tylsää!! Tapa, jolla Erwin Raphael McManus haastaa elämään kristillistä elämää kirjassaan "The Barbarian Way - Unleash the untamed faith within" (Nelson 2005) ei lässähdä vaan tempaa mukaansa ja haastaa

Sanottakoon Nicky Cruzin kunniaksi, että olen kuullut monien Juokse poika juokse -kirjan innoittamana haaveilevan nuorisokodista. Mutta se kirja lässähti. Ehkä se, että olen kokenut niin monen kirjan lässähtäneen, ei kerrokaan niin paljon niistä kirjoista ja kirjailijoista, kuin mitä se kertoo minusta? Ehkäpä minä ajattelen, että kristinusko on tylsää ja lässähtänyttä.

En ole ollut ikääni uskossa, mutta en silti voi sanoa, että uskoontuloni myötä elämäni olisi muuttunut lässähtäneeksi. Mutta, Erwin McManuksen sanoin, kun minusta on tullut sivistyneempi kristitty, monista asioista on tullut, no, lässähtäneitä.

Eräs ystävä kysyi kerran minulta, onko joku opettanut minua kuinka uskovat pukeutuvat, vai olenko kenties itse löytänyt oikean tyylin. Vaikka kysymys huvitti silloin, se palasi mieleeni lukiessani: "Opetuslapseuden on alettu ymmärtää merkitsevän kaikkien standardoimista saman kaavan mukaisiksi. Olemme yhdistäneet lupauksen siitä, että meidät muutetaan Kristuksen kaltaisiksi uskomuksen kanssa, että meistä kaikista tulee samanlaisia. Opetuslapseudesta on tullut ennemminkin mekanismi, jonka mukaan meitä yhdenmukaistamistetaan, kuin että se vapautaisi meitä olemaan yksilöllisiä" (vapaa suomennos sivulta 64).

McManusin mukaan olemme kesyttäneet Jumalan häkkiin, jota esittelemme kaikille ja pyydämme heitä tulemaan mukaan kristillisyyteen. Olemme alkaneet pitää kristillistä käyttäytymistä tärkeämpänä kuin aitoa kääntymistä. Sen sijaan, että olisimme vapautteneet ihmisiä olemaan aitoja, olemme sivistäneet heitä olemaan kristillisiä. Näin tehdessämme olemme luoneet kulttuurin, jossa tieto Jumalasta on tärkeämpää kuin Jumalan henkilökohtainen kokeminen. Tämän seurauksena meidän jälkeemme nousee lastemme sukupolvi, jolla on kristillisyyden ulkokuori, jotka ovat kyllä sivistyneitä ja hyvin käyttäytyviä, mutta joilla ei ole sisäistä syvyyttä, jonka vain Jumalan tunteminen voi antaa.

Joissakin kohtaa teema "barbaric" tuntui lyövän yli. Näin varsinkin kirjan alussa, mutta kun ideaan pääsi sisälle, termi tuntui luonnolliselta. McManus selittää kirjan loppupuolella termin valintaa, mutta onneksi vasta lopussa, koska muuten tämänkin kirja olisi ollut yksi sivistynyt kirja lisää, ja se olisi lässähtänyt pahasti. Iso plussa mahtavista kuvituksista (Joby Harris)!

Jos et halua olla kesy uskova, lue tämä kirja!!

Lisää...

Kulttuuriagentit

Luen jonkin verran kirjoja. Joskus nuorempana pidin kirjaa lukemistani kirjoista. Harmittaa, että lopetin ja että vihko on kadoksissa. Ehkäpä tänne blogiin kirjoitan jatkossa jotain jokaisesta lukemastani kirjasta! Vuosien varrella voisi paremmin sitten arvioida, kuinka sitä aikaansa oikein on käyttänyt. Kirjojen lukeminen on välttämätöntä!! Siksi olen yrittänyt pitää kiinni ainakin yksi kirja viikossa -tahdista.

Viimeisin kirja, jonka luin, on Matt Wardin "Culture Changers" (Kingsway 2003). Sain kirjan ystävältäni, joka on lukenut tätä blogia ja ajatteli, että pitäisin kirjasta. No, ei hän ihan väärässäkään ollut - kiitos vain! Matt osaa haastaa kirjassaan perinteistä uskonnollisuutta - erityisesti hän kritisoi dualistista kristillisyyttä, jossa erottelemme pyhän ja maallisen. Maallinen Mattin mielestä ei ole mitään muuta kuin syntiä, ja meidän pitäisi nähdä koko elämä pyhänä - näin meistä voi tulla kulttuurin muuttajia.

Joskus kirjailijat jäävät liian helposti jumiin omaan hienoon oivallukseensa ja menettävät sen seurauksena kokonaisnäkemyksen. Tai ehkä on pakko polarisoida, jotta on jotain sanottavaa. Ainakin, jos aikoo kirjoittaa kirjan, jonka osuva suomennos voisi olla vaikkapa juuri otsikon "Kulttuuriagentit".

Matt mm. ampuu alas perinteisen järjestyksen, että meidän tulisi asiat oikeassa järjestyksessä:
1. Jumala
2. Perhe
3. Seurakunta
4. Työ, harrastukset, vapaa-aika...
Kieltämättä olen joskus itsekin ihmetellyt, kuinka voin arvioida, onko seurakunta oikeassa paikassa ja mitenkäs avioliitto... Mattin mukaan Jumalan tulisi läpäistä elämän kaikki osa-alueet ja siksi tällainen lista on virheellinen. Ymmärrän pointin, mutta onko tarpeellista ampua alas periaate, että perheen tulee tulla ennen seurakuntaa?

Tapa, jolla Matt kirjoitti työstä, oli innostavaa. Sanottakoon tässä välissä, että Matt tuomitsi ensin kovin sanoin tämän hetken seurakunnan näkemyksen ylistyksestä todella kapea-alaiseksi. Sitten hän puhui, että monesti ajattelemme, että ns. maallisessa duunissa on valtavia mahdollisuuksia palvella Herraa. Eihän koskaan tiedä, mikä päivä käynnistyy hengellinen keskustelu ei-uskovaisen työtoverin kanssa kopiokoneen luona. Ei Matt sano, että todistamisessa työpaikalla on mitään väärää, mutta työ itsessään tulisi ymmärtää pyhänä ja mahdollisuutena ylistää Jumalaa!

Loppua kohti kirja alkoi ärsyttämään minua. Matt otti harteilleen profeetan viitan ja alkoi kertomaan, kuinka tapa ymmärtää seurakunta, saarna ja ylistys tulee muuttumaan. Matt ei sano sitä suoraan, mutta selkeästi hän liputtaa kotikirkkojen puolesta. Tulevaisuudessa hän näkee kirkon lähes organisoimattomana toimintana, joka ei keskity mihinkään rakennuksiin tai tilaisuuksiin, vaan seurakuntalaisiin.

Joskus mietityttää, miten nämä kotikirkkofanit pystyvät sivuuttamaan Paavalin selkeät ohjeet vanhimmistojen järjestämisestä! Itseäni pelottaisi olla mukana liikkeessä, jossa ei ole minkäänlaista johtajuutta, joka on kytköksissä laajempaan kristilliseen kirkkoon. Ehkäpä minä en vain ole valmis tälle kulttuurivallankumokselle, vai sanoisinko paremminkin, reformaatiolle.

Lisää...

Maailmanrauha?

Anteeksi vain kyynisyyteni, mutta ei minun elinpäivinäni! En ole maailmanrauhaa vastaan, en vain usko sen toteutumiseen. En elinaikanani, eikä muutenkaan. Miksi? Ensinnäkään en usko ihmisten hyvyyteen ihan niin paljoa, ja toisekseen, Raamattu osoittaa, että olemme menossa päinvastaiseen suuntaan.

Nämä ajatukset nousivat taas pintaan, kun joukko oppineita muslimeita on lähettänyt kaikkien kirkkokuntien johtajille kirjeen, jossa tiedustellaan rauhallista rinnakkaiseloa näiden uskontojen kannattajille. He väittävät, että kristittyjen ja muslimien pyhissä kirjoissa on kaksi yhteistä, keskeistä asiaa: uskominen yhteen jumalaan ja lähimmäisenrakkaus. He väittävät, että palvomme samaa Jumalaa.

On vaikea suhtautua tällaiseen lähestymiseen. Toisaalta herää toivo, toisaalta historia on opettanut epäilemään pahinta. Mikä olisi pahinta? Ehkä maailma pääsisi yhteen maailmanuskontoon, josta on kaikkien uskontojen omaleimaisuudet riisuttu pois, ja tätä uutta uskontoa käytettäisiin vallan välineenä, kuten Kadotettu maailma -elokuvat ja monet salaliittoteoreetikot otaksuvat.

Menemättä suuresti kauhukuviin, palaan skeptisyyteeni. En usko, että suurin syy rauhalliselle rinnakkaiselolle on opilliset ristiriidat. Uskon, että suurin, tai ainakin ensimmäinen este on sisäiset ristiriidat.

Kirje lähti komeasti anglikaanien päämajaan ja paaville, sekä lukuisiin muihin uskontokuntiin ja niiden johtaviin instansseihin. Olen jyrkästi vastaan kaikkea ekumeniaa, joka karsii omaleimaisuuksia eri tunnustuskunnilta yhteyden nimissä. Mutta olisinko valmis omine omaleimaisuuksineni kohtaamaan toisen kristillisen tunnustuskunnan omaleimaisuuksia, tai sanoisinko paljastavammin omalaatuisuuksia?

Ehkä hieman liioittelen ahdasmielisyyttäni, mutta tunnen kristittyjä, jotka todennäköisemmin puristaisivat muslimin kättä rauhan merkiksi kuin toisen kristityn, jonka käsitykset eroavat ratkaisevissa asioissa hänen käsityksistään. On hieno asia, jos maailmaan saada rauha, mutta tämä ei ollut Jeesuksen rukous. Hän rukoili, että edes kristityt voisivat olla yhtä - tässä on aivan riittävästi haastetta meidän sukupolvellemme, samoin kuin kaikille tuleville!

Lisää...

Hidas elämä

Slow life - en tiedä, onko termiä vielä suomennettu, mutta ainakin kapulakielellä se menisi noin. Ei kovin vetoava käännös, tiedän. Itse tutustuin tähän termiin opettajienhuoneessa työtoverini välityksellä. Olin kyllä kuullut siitä aikaisemminkin, mutta en ollut ehtinyt ottaa tarkemmin selvää aatteesta ;)

Aate tai liike, aivan sama, molemmilla pystyy tekemään rahaa. Slow life kannustaa nauttimaan elämästä, välttämään pikaruokaa ja jopa katsomaan kuinka pilvet muodostuvat! Rahasta puheen ollen, joku keksi kirjoittaa pilvien tarkkailusta kirjan ja Slow life:n siivittämä se sinkosi viime vuoden bestseller-listalle!! Siis jopa hidastelulla pystyy tekemään rahaa, kunhan tekee sen taitavasti.

Tutustuttuani hieman aiheeseen, päätin tehdä itselleni testin, olenko liian kiireinen, pitäisikö minun opetella Slow life:a. Tarkastelin viimeksi kulunutta puolta vuotta, listasin asiat, joissa olen parantanut tapojani ja ne, joissa...

Reputin seuraavissa asioissa:
Olen tuplannut laajakaistan nopeutta (peräti 1M tällä hetkellä!)
Olen hankkinut tietokoneeseeni nopeutta lisääviä osia
En ostanut digiboksia, jotta jäisi enemmän aikaa (tehdä työtä)
En ole ehtinyt korjata maastopyörääni, vaan ajan kaikki ajot autolla
Valokuvausharrastukseni on laimentunut

Läpäisin seuraavissa asioissa:
En ole vaihtanut autoani (4½ vuotta sama auto nyt!)
Emme ostaneet digiboksia, jotta jäisi enemmän aikaa (palautua laadukkaasti)
Jätin yhden työpaikan pois (nyt on enää vain kaksi...)
Olen kulkenut junalla töihin kaksi kertaa (50 % enemmän kuin viime vuonna)
Ilmoittauduin kansalaisopiston puutyökurssille (jotta saisin lopulta sohvapöydän valmiiksi)
Olen lukenut enemmän kirjoja nyt kuin aiemmin (vai kertooko tämä vain tehokkuudesta?)

Omasta mielestäni läpäisin testin. En tiedä, millaiset kiirepisteet antaisit minulle. Jo se, että pystyin rehellisesti arvioimaan omaa kiireisyyttäni toi minulle hyvää oloa - minulla oli niin paljon ylimääräistä aikaa käytettävissäni, enkä edes kokenut syyllisyyttä, että käytin sen niinkin turhanpäiväiseen asiaan kuin itsetutkisteluun!

Lempisananlaskuni Raamatussa kuuluu: "Niin kuin ovi saranoillaan kääntyy, niin kääntyy laiska vuoteellaan." En usko, että kiire itsessään on syntiä (evankeliumien mukaan Jeesuksella oli aika usein kiire). Kiireellä tosin on taipumus sotkea prioriteettimme - ryöstämme aikaa perheeltä, Jumalalta ja läheisiltä vain ollaksemme parempia Jumalan palvelijoita (pastorin näkökulmasta). Tämä on Perkeleestä! Ainakin itse aion levätä Jumalan nimessä ihan hyvällä omallatunnolla. Ja vaikka minulla joskus sattuisikin jostain ihmeen syystä olemaan kiire, yritän ehtiä pysähtymään ja peruuttamaan sen kaverin luo, joka olisi tarvinnut minun apuani. Näin lupaan.

Lisää...

Itsekästä masokismia

Mihin maailma on menossa, idealisti saattaa kysyä, mutta on aivan yhtä syvällä kulutuksen suossa kuin paatunein kapitalisti. Jopa paastoaminen on kaupallistettu! Erään ystäväni äiti suositteli minulle peräsuolihuuhtelua, kun ihmettelin mikä letkuhärveli heidän vessan naulassa roikkui... Paastoamista varten on kehitetty lisäravinteita ja muita tuotteita, jotka auttavat tuomaan hyvää oloa ja ylläpitämään terveyttä (oheinen kuva kuvaa tätä...).

Jostain syystä olen kapinoinut paastoamista vastaan, koska a. olen aika sopusuhtainen, b. en ole halunnut tehdä sitä paremman terveyden puolesta. Olen sitä koulukuntaa, jonka mielestä paastoamisen pitää tuntua jossain!! Eihän Jeesuskaan 40 päivää paastonnut siksi, että hänen suolensa voisi puhdistua?

Jotenkin paastoaminen on vaivannut minua. Tiedän, että kristityn pitää paastota, mutta koska olen halunnut olla vastarannan kiiski - tai sitten vaan rehellinen suomalainen itsepäinen pässi, olen vältellyt koko asiaa (mukana tietysti pieni ripaus syyllisyyttä).

Kesän lomareissulla kuulin Ulf Christianssonin (Mr. Jerusalemin, siis solisti) opetuksen hengellisestä sodankäynnistä, vaikka ei hän sitä sillä nimellä nimittänytkään. Hän sanoi, ettei kukaan pastori voi kuvitella olevansa kovin vakavasti otettava, jos ei pysty yhtä päivää paastoamaan. Paastoamaan. Yhtä päivää. Ilman ruokaa.

Kun Jeesus laskeutui kirkastusvuorelta, häntä vastassa oli kinasteleva joukko ihmisiä, koska opetuslapset eivät olleet kyenneet ajamaan demonia ulos. Jeesus sanoi, että on joitain asioita, jotka eivät mene läpi ilman rukousta ja paastoa. Ulfin mukaan ne ovat mm. kulttuurissa ja uskonnossa olevaa mädänneisyyttä, jolle olemme tulleet sokeiksi.

No, missä kerrotaan, että Jeesus paastosi tämän pojan puolesta tai laittoi tekstiviestinä rukouspyyntöjä? Ne olivat luonnollinen osa hänen elämäänsä, siksi hänellä oli auktoriteetti (Isältä).

Paaston ajatus oli alunperin epäitsekäs. Paastoaja kielsi itseltään asioita kuuliaisuudesta. Paaston oli tarkoitus ohjata ajatukset pois itsestä Jumalaan, keskittymään häneen sen sijaan, että tuijottaisi jotain omaa rukousaihettaan. Eihän terveyspaastossakaan mitään vikaa (kai) ole, mutta jos/kun paastoamme, paastoammeko oikeista syistä - itseämme vai suurempaa tarkoitusta varten?

Lisää...

8 tekosyytä...

Vastoin periaatteita kaksi postausta samana päivänä. Toivottavasti ei tule tavaksi. Sovitaan, että tämä on joku toukokuun rästeistä...

Lisää...

Jumalaputki

Enpä ollut tuollaisesta kuullutkaan. On ollut mielenkiintoista nähdä, kuinka monet kristilliset bändit ovat päässeet sisälle ylistysmusiikkiin. Olin joskus Vaasassa Newsboysin keikalla, ja ainakin silloin vetivät älyttömän hyvän shown. Ainakin tuota videota katsoessa tuntui, että kundeissa oli uudenlaista herkkyyttä?

Mielenkiintoista, kuinka ylistys voi olla vaikea asia monelle. Tunnen muutamia muusikoita, jotka ovat ajautuneet ylistysbändiin, koska on tarvittu rumpalia tai kitaristia, mutta jotka ovat olleet ihan ulalla ylistyksestä.

No, ainakin näiden kavereiden mukaan ylistämistä voi opetella. Ylistäminen musiikilla vaatii aivan uudenlaista tapaa suhtautua musiikkiin. Oman kokemuksen mukaan se vaatii herkkyyttä - emme voi työntää Jumalaa johonkin ihme putkeen (GodTube) ja vetää settiä samanlaisena joka kerta läpi.

Vaikka sanat ovatkin samat joka kerta, Jumalan kohtaaminen on joka kerta yksilöllistä. Siksi minä kai jaksan samoja biisejä ihan eri tavalla, kun on kyse ylistysmusiikista. Itse asiassa juuri siksi muutamista biiseistä tulee kuin Herralle pyhitettyjä alttareita, merkkejä paikasta, jossa on toistuvasti kohdannut Herran.

Lisää...

Eroon televisiosta - portti parempaan elämään?

Kaksi viikkoa ilman televisiota. Onko elämä laadullisesti parempaa? Onko ollut enemmän aikaa palvella Herraa? Vähemmän kiusauksia langeta turhuuteen tai viettelyksiin? Televisiosta luopuminen ei ratkaissut yhtään mitään, itse asiassa se vei ojasta allikkoon.

Miten on mahdollista kokea syyllisyyttä jostain hyvästä asiasta? En nyt väitä, että televisio on kokonaisuudessa Jumalan tahdon ilmentymä. Televisiosta luopumisesta on seurannut huonojaKIN asioita.

Yksi isoimmista syistä miksi luovuin televisiosta, oli syyllisyys ajan haaskaamisesta. Ajan haaskaamisesta. Miksi katsoa televisiota, kun voi tehdä hyödyllisempääkin? Olet ehkä kuullut sanonnan, ettemme mekään saa levätä, kun ei Perkelekään lepää (anteeksi jos loukkasin kirjoittaessani hänen nimensä isolla, mutta todellakin uskon hänen olevan persoona isolla alkukirjaimella).

Juttu on nyt niin, että televisio esti minua elämästä liian tehokkaasti. Aivan niin, liian tehokkaasti. Oli edes joku aika, jolloin en tehnyt tai ajatellut Jumalan valtakunnan asiaa, vaan lepäsin. Kun meillä on vaimon kanssa yhteinen vapaapäivä, käytämme sen pohtien pitäisikö olla kotona tekemättä mitään, kuten hän haluaa, vai lähteä johonkin, koska minä en kestä tekemättömyyttä.

Ylistys televisiolle: Kaikessa turhuudessasi sinä estit minun messiaskompleksiani kehittymästä seuraavalle asteelle. Olin naiivi ajatellessani, että kaikki vapautunut aika korvautuisi automaattisesti hyvillä asioilla! Sen seurauksena olen jumalallisilta näyttäneistä syistä laiminlyönyt perhettäni ottamalla pois yhteistä aikaa. Olen laiminlyönyt itseäni puuhastelemalla ylenmäärin, ajatellen palvelevani paremmin Jumalaa. Ja rikkonut muutamia Kymmenestä käskystä siinä sivussa - tämä vain siksi, että luovuin televisiosta!!?

Emme aio ostaa digiboksia tähän hätään. Raamatussa on kertomus demonista, joka palasi siivottuun taloon ja toi ilkeät kaverinsa tullessaan. Emme voi uskoa neutraaliin ilmapiiriin. On tehtävä töitä oppiakseen lepäämään. Sielunvihollinen rakastaa laiskottelua, mutta lepoa hän vihaa, sillä se on Jumalan antama lahja ja säädös ihmisille. Lepää, hyvä mies, lepää!!

Lisää...

Tosi uskovien joukkoon?

Luovuimme vaimon kanssa televisiosta. Tai, kiitos Suomen valtion, meidän ei tarvinnut luopua televisiosta, emme vain hankkineet digisovitinta. Itselläni syynä televisiosta luopumiseen ei kuitenkaan ollut mikään syntikysymys. Tai mikä oikein synniksi määritellään?

Eilen kuulin radiosta, että joissakin islamistisissa maissa pop-prinsessat ovat laittaneet hieman enemmän vaatetta päälle kuin normaalisti. Onhan alastomuus meidän kulttuurissamme yleistynyt niin paljon, että emme välttämättä edes ymmärrä, kuinka paljosta olemme luopuneet. Niin juuri, luopuneet.

En tarkoita tällä tulta ja tulikiveä, vaan että aistimme ovat niin turtuneet, ettei alastomuudella ole meihin niin suurta vaikutusta kuin mitä Jumala ehkä on tarkoittanut. Ehkäpä oman puolisomme alastomuus on tavallista tai "hohhoijaa", koska olemme saaneet yliannostuksen alastomuudesta. Eihän meidän tarvitse edes avata televisiota tätä tarkoitusta varten, eihän?

Tämän sivujuonen jälkeen on sanottava, että itselleni televisio edustaa aivan toisenlaista syntiä, pääasiallisesti siis. Minun tv-syntini nimi on huono-ajankäyttö ja vähän-laatuaikaa-vaimon-kanssa. En haluaisi mielelläni olla väsynyt aamulla, mutta jos olen koukussa johonkin sarjaan, en mahda itselleni illalla mitään. En, vaikka tietäisin kuinka väsynyt aamulla tulen olemaan.

Enkä tiedä, onko sekään syntiä, mutta ainakin typeryyttä. En ole tänään kokenut oloani juurikaan eilistä uskovaisemmaksi. Pieni tyhjyys kylläkin kaihertaa, mutta kaikki liha tottelee kuria!!

Lisää...

Prosessi

Täytin viikko sitten vuosia. Vaimoni ei kestä, jos puhun iästäni - luulee, että olen kolmenkympin kriisissä. Luulen, että kävin sen läpi joitakin vuosia sitten. Mutta jotain kriisiä taidan potea - vai podenko??

Ehkä kriisi on liioittelua - se on sopiva sana, kun vaimoni puhuu minusta. Itse puhuisin prosessista. Uskon, että ihminen voi lakata kasvamasta, jos hän sammuttaa kaikki "prosessit". Minun prosessini liittyy Jumalan tahtoon ja hänen haluunsa nähdä minun kasvavan. Vaikka tämä prosessi ei tunnu kovin kivalta, en tahdo kuitenkaan luovuttaa. Niin kauan kuin on kipua tiedän olevani elossa.

On melko vahva stereotypia, että nuoret ovat radikaaleja. Minun sukupolveni on mukavuudenhaluinen. Tämän joukon keskellä ne, jotka ovat radikaaleja, erottuvat vain niin selkeästi. Joskus tämä ärsytti minua, nyt se luo toivoa; ymmärsin, että yhdellä ihmisellä voi olla merkitystä.

Ehkäpä joskus taivun masentuneisuuteen, ihmekös tuo. Luulin olevani radikaali. Itse tiedän paremmin. Olen tyytyväinen liian moniin asioihin ja häpeän sitä. Se kertoo, että olen uskonut valheeseen, kun ympäristöni vakuuttaa, että olen radikaali, uudistuksellinen (ihan kuin se itsessään olisi jotenkin ihailtavaa!). Itse tiedän paremmin. En kuitenkaan millään olisi valmis luovuttamaan Jumalalle enemmän. Eikö se riitä, että niin monet ihmiset kummeksuvat minua jo nyt?? Ehkä sitten nelikymppisenä tai viisikymppisenä en enää välitä siitä mitä muut ihmiset ajattelevat - en toisaalta jaksaisi prosessoida tätä samaa asiaa 15 vuotta. Eiköhän me tästäkin mennä vielä läpi, ei tänne olla luovuttamaan tultu, eihän?

Lisää...

Sanoista tekoihin

Olen huomannut, että on helppoa paeta elämää. Oman arjen pyörittäminen vie omat veronsa, eikä mielenkiinto riitä tarkastelemaan nykymaailman tilannetta. Näinä aikoina, kun on vaikka mitä ympärillä, pakenee jopa mielellään - kuka jaksaa miettiä inhottavia asioita kaiken aikaa? Pylvään päässä on paljon helpompaa olla pyhimys kuin kurjuuksien keskellä.

Miten esimerkiksi suhtaudumme kristittyinä prostituutioon? Eihän kukaan kirkon parissa sellaiseen sorru, eihän? Katsoin ohjelmaa, joka kertoi seksiorjista. Huoraksi pakotettu nainen keskusteli keski-ikäisen miehen kanssa tämän tyttärestä. Seuraavaksi kuvattiin miehen kaulalla heiluvaa ristiä. Eihän tämä vain ole rehellinen kuvaus välinpitämättömästä kirkosta, eihän?

Olen aktiivisesti käynyt taistelua prostituution kitkemiseksi - omassa mielessäni. Tarkoitan sanoa tällä sitä, ettei meitä mitata aikomustemme, vaan tekojemme mukaan. Tämä pätee niin kirkkoon kuin meihin yksilöihinkin. Se, että Norjassa puuhataan tällä hetkellä seksin kieltävää lakia kertoo yksilöistä, jotka ovat ponnistelleet määrätietoisesti.

Ajattelen ehkä yksiniittisesti, mutta aina kuullessani jonkun vastustavan tällaisia lakiesityksiä, pohdin hänen henkilökohtaista suhdettaan prostituutioon. Ehkäpä siksi on luonnollista, että jotkut ottavat asiat henkilökohtaisesti - puhutaaan heidän eduistaan, heidän menetyksistään. Tai sitten en näe kokonaisuutta.

Uskallanko minä, pieni ihminen, omassa kapeakatseisuudessani silti sanoa ääneni kuuluviin? No, ei se paljon hyödytä, että itsekseni hurskaita mietin. Sananlaskukin opettaa: "Johtoa vailla kansa kulkee tuhoon, neuvonantajien viisaus tuo menestyksen" (Snl. 11:14).

Minä aion puuttua havaitsemiini epäkohtiin vähintäänkin lähettämällä asiasta sähköpostia kansanedustajille. Kerran olen tämän tehnyt, koskien ns. pilakuvakohua. Ja jos löytyy muita kanavia vaikuttaa, tartun niihin. Sanat ovat miekkaa terävämpiä ainoastaan julki tuotuina. Siis, sanoista tekoihin!

Lisää...

Pääs iäinen

Pääs iäinen unohtumaan. Kävi kuin joulun kanssa konsanaan, paitsi paljon halvemmaksi tulee tämä juhla. Kaksi virpojaa kävi sunnuntaina, molemmille 30 sentin suklaamunat. Loput söin itse, yllättäen maistui ihan Kinderiltä. Lelussa ei tosin ollut liikkuvia osia koteloa lukuunottamatta (joka oli samanlainen ja -värinen kuin Kinderissä).

Ja taas se nähtiin, enhän mä pysy edes aiheessa. Jotkut paastosivat ruuasta, minä taisin paastota pääsiäisestä. Pääsiäinen, jossa oleellisinta on suklaamunat ja puput, ei voi kiinnostaa ketään itsensä mieheksi tuntevaa. Tai sitten en ole sinut herkkyyteni kanssa.

Ne kaksi tapahtumaa, minkä takia mekin pääsiäistä vietämme, olivat melko verisiä päiviä. Ensimmäisessä tapettiin viaton eläin, toisessa viaton ihminen. Molemmat julistavat Jumalan armoa, mutta myös tuomiota.

Monesti luemme Joh. 3:16 ja ihmettelemme Isän rakkautta - että hän antoi ainokaisen Poikansa. Mutta miksi? Ettei kukaan hukkuisi. Voi kuinka suloista, otetaan vähän suklaamunia. Seuraavassa jakeessa Johannes jatkaa: "Sillä ei hän lähettänyt Poikaansa maailmaan sitä tuomitsemaan, vaan pelastamaan sen."

Emme voi puhua pelastuksesta ja armosta ilman tuomion läsnä- ja lähelläoloa. Ensimmäiseen pääsiäiseen liittyi vahvasti viesti: jos ette usko ja tee tätä hölmöltä vaikuttavaa juttua ja tahri ovianne karitsan vereen, teille käy huonosti. Niin myös Jeesuksen risti julistaa tuomiota.

Ensimmäisenä pääsiäisenä epäuskoa seurasi esikoisen menetys. Toisena pääsiäisenä oman elämän kadottaminen. Ikuisesti. Ehkäpä muistaisimme asian vakavuuden, jos suklaamunien ja pupujen sijaan maalaisimme joka pääsiäisenä ulko-ovemme verellä. Ei pääsis iäinen unohtumaan naapureiltakaan.

Lisää...

Järkevästi hulvaton

Osallistuin tällä viikolla Uudistuva seurakunta -seminaariin, jonka toteuttamisesta vastasi Tampereen ev.lut. seurakuntayhtymän Uusi Verso ja New Wine -verkosto. Seminaariin oltiin saatu puhujaksi Chris Pemberton Englannin Anglikaanikirkosta. Jokin Chrisin tavassa opettaa ja olla tuntui suomalaisen miehen mielestä luontevalta ja helpolta.

Chrisin tarina ei kuitenkaan ollut kertomus ruusuilla tanssimisesta. Useita vuosia sitten hänen vaimonsa oli kuolemaisillaan syöpään. Etsittyään apua lääkäreiltä, ei ollut enää muita vaihtoehtoja, kuin rukous. He etsivät seurakunnan, jonka tiesivät olevan tunnettu sairaiden puolesta rukoilemisen takia. Kahden tunnin rukouksen jälkeen kaikki merkit syövästä olivat poissa. Samalla heidän silmänsä aukenivat Pyhälle Hengelle uudella tavalla.

Kirkko julistaa Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen, mutta mikä on Hengen rooli seurakunnassa? Monesti Pyhän Hengen työtä kuvatessamme annamme Hänestä sellaisen käsityksen, että Hän työskentelee hiljaisuudessa ja salaisuudessa. Kun luemme Apostolien teoista Helluntain tapahtumista, ei Pyhän Hengen työ olekaan kovin hiljaista. Eräs katolinen teologi kysyi oppilailtaan: "Milloin viimeksi olet ollut niin Pyhän Hengen täyttämä, että sinua on syytetty juovuksissa olemisesta?"

Lännen rationalisoidussa kirkossa Pyhä Henki ja karismaattisuus ovat näytelleet sivurooleja. Tämän päivän henkistyneelle nuorisolle Pyhä Henki kolahtaa. Samaan aikaan vanhempi sukupolvi ei ymmärrä "ilmiöiden" päälle. Emme saakaan painottaa kokemuksia, vaan Raamattua. Tosin juuri Raamattu puhuu kokemuksista (ehkäpä jotain muutakin kuin kielillä puhuminen...) ilmauksena Pyhän Hengen tulosta.

Miten päästä tasapainoon, on kaiketi oleellinen kysymys. Raamattu puhuu järjestyksestä suhteessa Hengen ilmenemiseen. Tämä ei suinkaan tarkoita vuoronumeroita. On järkevää etsiä Pyhää Henkeä, mutta vastuu elämistämme säilyy meillä. Kukaan ei mene pelkillä kokemuksilla eteenpäin uskossaan - tarvitaan myös Jumalan Sanan opetusta. Tarvitaan järjestystä, joka mahdollistaa oppimisen seurakunnan keskellä. Kuinka kukaan voisi opettaa, kun kolme profetoi ja kaksi laulaa samaan aikaan kielillä?

On myös huomattava, että profetoiminen lakkaa, kun täydellinen ilmestyy. Jo nyt meidän täytyy asettaa Hengen toiminta Jumalan Sanan alle - näiden kahden luotettavuutta ja painoarvoa ei voida edes verrata. Profetia ei ole mitään ilman Raamatun vahvistusta. Heittäydytään hulvattomiksi järkevästi!

Lisää...

Oikeus valittaa

Kävitkö äänestämässä? Minä kävin. Tietenkin. Tultuani riittävään ikään, en ole jättänyt äänestämistä kertaakaan väliin. Jos minulle kerran on annettu mahdollisuus vaikuttaa näin, käytän sen. Nyt vain kävi niin, ettei minun ehdokkaani päässyt läpi. Taaskaan. Alunperinkin jo ajattelin, että nykyisellä systeemillä äänestän puoluetta, ja valitsen puolueen sisältä mielenkiintoisen henkilön.

Monet ovat passiivisia äänestämisen suhteen, koska eivät hyväksy vaalitapaa. Tai siis sitä, että yhden ihmisen ääni ei paljon paina. Ehkä yksi ääni ei tee paljoa, mutta nämä vaalit jälleen muistuttivat, että parikymmentä ääntä voivat olla ratkaisevat.

Joskus otin motokseni: "Jos et ole äänestänyt, sinulla ei ole oikeutta valittaakaan." Jollain tasolla hyväksyn vastentahtoisesti, ettemme voi ahkeroida tätä maailmaa kuntoon. Mutta uskon, että meidän tulee tehdä parhaamme.

Meitä kristittyjä pitäisi politiikan koskettaa syvältä ja läheltä. Jumala asetti ihmisen Eedenin puutarhaan viljelemään ja varjelemaan sitä. Ihmisen tehtäväksi annettiin koko luomakunnan hallinnoiminen. Mitä muuta politiikka on kuin keskustelua siitä, miten yhdessä toimimme tämän maailman ja ihmisen parhaaksi?

Myönnän. Olen syyllinen idealismiin. Mutta onko siinä jotain vikaa? Mieluusti olen sinisilmäinen idealisti, joka liian usein pettyy ihmisiin ja maailmaan, kun katson mitä vaihtoehtoja on tarjolla: tarkoituksettomuutta, apatiaa, pessimismiä, katkeruutta...

Äänestämällä voimme ilmaista, että me kristityt olemme elossa, ettemme ole kaikki paenneet Qumranin luoliin. Ei ole myöhäistä hehkuttaa näin vaalien jälkeen. Äänestäminen on (vain) yksi keino vaikuttaa. On satoja muitakin keinoja.

Heitän haasteen tähän loppuun. Luettuasi tämän jutun, laita sähköpostia omalle ehdokkaallesi - laita sähköpostia vaikka koko eduskunnalle ja kerro (järkevästi) siitä, mitä uskot että Jumala on laittanut sinun sydämellesi tätä maata varten varten. Kritisoi jotain huonoa päätöstä. Vaadi parempaa turvaa köyhille. Lähetä televisiokanavalle palautetta härskeistä tv-sarjoista. Etsi oma kanavasi, jolla vaikutat - varsinkin jos et käynyt uurnilla! Silloin tienaat itsellesi oikeuden valittaa.

Lisää...

Hyviä seminaareja

Keväällä on tulossa hyviä seminaareja. Tampereella on huhtikuun 20.-22. Täyteen mieheyteen ja koko naiseksi -seminaari. Maaliskuun puolella Tampereella on 26.-28. Uudistuva seurakunta -seminaari seurakuntien johtajille ja työntekijöille, johon aion varmasti mennä. Seminaari järjestetään New Winen alatapahtumana.

Työn puolesta on tietenkin suositeltava History Maker -tapahtumaa :) Oikeasti uskon, että seminaari, joka lupaa tuhtia ylistystä ja Chicagon kebabia ei voi pitää sisällään pelkkää sanahelinää. History Maker on Lahdessa maalis-huhtikuun vaihteessa. Pääpuhujana on vanha työtoverini Turust', Jopi Pietiläinen, jonka saarnat eivät tuppaa jättää kylmäksi.

Osallistuisin mieluusti useampaankin seminaariin, jos aika riittäisi. Eräs Seija sanoi erään evankelioimisseminaarin jälkeen, ettei aio enää osallistua yhteenkään seminaariin, ennen kuin on laittanut kaiken oppimansa käytäntöön! Itse tykkään osallistua seminaareihin, koska ne innostavat jollakin tietyllä alueella. Ja minä ainakin haluan olla innostunut siitä, mitä teen!

Lisää...

Todellinen uskonto

Todellinen uskonto ei salli meidän vaipua uneen - Bono. Osallistuin Global Leadership Summitiin (GLS) syksyllä, ja monien mielestä Bono oli konferenssin parasta antia. Hän ei ainoastaan ihmettele, miten on mahdollista, että jonkun elämän laatu ja jatkuminen voi määräytyä sen perusteella, missä hän on syntynyt. Hän uskoo, että Jumala on köyhien kanssa, ja jos me olemme köyhien kanssa ja heidän puolellaan, silloin Jumala on meidänkin kanssamme.

Seuraavassa clipissä Bono puhuu amerikkalaisen tummien ihmisten oikeuksia ajavan järjestön (NAACP) tapahtumassa - kiitos vinkistä, Andrew!



Onko Bonon pelastuskäsitys antikristillinen? Väittääkö hän todella, että voimme tulla Jumalan hyväksymiksi "olemalla hyviä ihmisiä"? Elämmekö todella Jumalan yhteydessä, jos annamme rahaa Afrikan AIDS:n voittamiseksi, vaikka olisimme kuinka suuria Jumalan kieltäjiä tahansa?

Yksi kohta, jota Bono siteerasi GLS:ssä oli Matteuksen 25:31-46, jossa ihmiset erotellaan Jumalan edessä sillä perusteella, kuinka he ovat kohdelleet hyljeksittyjä, nälkäisiä, vankeja, sairaita, janoisia ja asunnottomia ihmisiä. Todellinen uskonto punnitaan teoista - ei siten, että teot olisivat pelastuksen ehto, vaan että todellinen usko tuottaa hyvää hedelmää. Hyvät teot eivät ole pelastuksen ehto, mutta millainen on se ihminen, jonka usko ei näy käytännössä? Todellinen uskonto ei salli meidän nukkua!

Lisää...

Siunatkaa, älkää kirotko!

Viikonloppuna olin Porissa pitämässä nuortenleiriä. Jälleen mietin, miksi tällaisilla leireillä itsekin rentoutuu? Ehkä siksi, että saa olla tekemisissä "oikeiden asioiden kanssa"! Jotkut turhanpäiväiset jutut saattavat väsyttää paljon enemmän.

Sain eräältä foorumilta mailia viime viikolla. Siinä haukuttiin vähän sitä sun tätä, amerikkalaisia taisivat olla melkein kaikki. Joku oli ystävällisesti kääntänyt sen suomeksi. Rakentuuko Jumalan valtakunta todella siten, että haukutaan toisia?

Kyseisessä postissa lokaa saivat niskaansa kaikki, jotka olivat vähänkin olleet tekemisissä katolisen kirkon kanssa. Rick Warrenkin oli ihmeellisesti liitetty kirjoitukseen, vaikka hän ei mitenkään liittynyt aiheeseen. Rick muka on luisunut pois todellaisesta evankeliumista sosiaaliseen evankeliumiin?

Kuinka paljon meidän todella tulisi vahtia toisten uskonopin oikeutta? Jeesuksen opetuslapset halusivat nuhdella vieraita henkienmanaajia, Paavalin seuraajat vaativat rangaistusta väärin motiivein toimineille julistajille. Jeesuksella olisi ollut todellinen valta puuttua väärään oppiin. Niin myös Paavalilla - olihan Jeesus itse asettanut hänet apostoliksi. Kuitenkin Jeesus sanoi: "Antakaa heidän olla," ja Paavali kirjoitti: "Kunhan Kristusta vain julistetaan!"

Vaikka tekisi mieli nostaa meteli tuollaisia kirjoittavia vastaan, päätän olla toimimatta samoin kuin he. Uskon, että näin Jumalan valtakunta rakentuu - siunaten, ei kiroten (Room. 12:14).

Lisää...

Poriin nuortenleirille

Viikonlopusta on tulossa kiireinen. Opistomme järjestää maaliskuun aikana muutamia seurakuntavierailuja. Lähden mielelläni Poriin pitämään leiriä. Leirin teemana on "Rakastu Raamattuun", joka myötäilee "Rakas Raamattu" -teemavuoden ideaa. Ikävä kyllä on todettava, että porilaisten leirin nimi taitaa olla jopa toimivampi.


Leirillä olen vain lauantaian. Opetan aiheista miksi ja miten lukea Raamattua. Nimet kuulostavat niin alfa-kurssilta, mutta sisällön olen vetänyt omasta päästäni ja osin Raamatusta. Raamattutuntien ja illan tilaisuuden välillä on mukavaa hengaamista ja saunomista nuorison kanssa.

Sunnuntaina on sitten jo paluu, ja edessä kokous ja saarna omassa seurakunnassa. Viime vuoden aikana taloutemme kohtentui mukavasti, ja siitä tulemme varmasti keskustelemaan sunnuntai-illan kevätkokouksessa. En usko, että Jumala pitäisi ajatuksesta "säästää pahan päivän varalle." Raha on melko käytännöllinen tapa osoittautua epäluotettavaksi...

Lisää...

Kirkko ja homot

♂ ♂

Olen pitkään pohtinut kristillisten yhteisöjen suhtautumista homoseksuaaleihin. Olen keskustellut muutaman uskovan homoseksuaalin kanssa, ja olen todella sitä mieltä, että homoseksuaali voi olla aidosti uskova (aina en ole ollut valmis edes tunnustamaan heidän ilmisarvoaan). Tuomitsevalla suhtautumisella homoseksuaaleita kohtaan emme ole ajaneet kenenkään asiaa; emme homojen, emme kirkon emmekä ainakaan Jeesuksen.

Suhtautumalla yliolkaisen tuomitsevasti homoseksuaaleihin olemme ajaneet homoseksuaalit (ja poikkeavat) pois kirkoista. Tällä hetkellä Suomessa on käynnissä kirkon (erit. evl) ja yhteiskunnan välinen dialogi. Tästä dialogista voi seurata vain kaksi vaihtoehtoa: 1) kirkko hyväksyy homoseksuaalisuuden ehdoitta, tai 2) syntyy erillinen marginaaliryhmän kirkko, joka painottaa homoseksuaalien oikeuksia.

Olemme tällä hetkellä keskustelussa hyvässä tilanteessa. Mikäli kirkko jyrähtäisi jyrkästi 'ei', keskustelu olisi menetetty. Lopullisesti. Kuinka oikeasti sanoa, ettei homoseksuaalinen elämäntapa ole Jumalan tahdon mukaista loukkaamatta ketään? Ehkäpä tällainen "temppelin puhdistaminen" olisi monille riemuvoitto, mutta se ei olisi Raamatun sanan mukainen: "Isä, minä rukoilen, että he olisivat yhtä."

Adrian Plassin kirjassa "Vierailu" kerrotaan seurakunnasta, jolla oli ongelmia uskoontulleen homoseksuaalin kanssa. Jeesus oli tullut sopivasti vierailulle, ja niinpä he järjestivät sielunhoidollisen tapaamisen näiden kahden välille toivoen, että Jeesus "pistäisi kaverin järjestykseen". Kun homoseksuaali tulee pois toimistosta, jossa hän on keskustellut Jeesuksen kanssa, kysyvät seurakuntalaiset, mitä mieltä Jeesus oli hänestä. Mies vastaa onnellisesti hymyillen: "Luulen, että hän piti minusta."

Ehkäpä kykenemättömyytemme osoittaa rakkautta kaikille ihmisille kertoo omasta teologisesta epävarmuudestamme. Kaiken kaikkiaan homoseksuaalisuus Raamatussa on useimmille heteroseksuaaleille marginaalinen asia, kun taas homoseksuaalilla on "oma lehmä ojassa". Ehkä en voita häntä väittelystä, mutta voisinko voittaa hänet rakkaudessa? Uskaltaisinko osoittaa rakkautta sellaiselle, jonka seksuaalisuutta en ymmärrä? Ainakin Jeesus teki niin.

♀ ♀

Lisää...

Tulisiko kevät jo?

Luulin, että osaan rukoilla. Tai siis, mitä se on, että osaa rukoilla? Tarkoittaako se sitä, että a) osaan ulkoa hienoja rukouksia, b) käytän paljon aikaa helposti rukoukseen, vai että c) rukouksiini vastataan. Joku kertoi syyttäneensä Jumalaa siitä, että hän ei vastaa rukouksiin. Jumala sanoi, että kyllä hän vastaa kaikkiin rukouksiin. Vastaus on joko 'kyllä' tai 'ei'. Itse lisäisin yhden vaihtoehdon Jumalan listaan, ehkäpä kaikkein ärsyttävimmän: 'odota'.

Emme aina hyväksy Jumalan vastausta ja lyömme päätämme seinään, sillä hänhän on se, jonka sulkemaa ovea ei kukaan voi avata. Minulle ei ole ongelmallista pelkästään se, mitä Jumala vastaan. Melkeinpä vielä enemmän ihmettelen tapaa, miten Jumala vastaa rukouksiimme.

Otin alkuvuodesta vastaan kolmannen työpaikan, joka tuntuu vievän aivan liikaa aikaa. Uusimpana juttuna teen talonmiehen töitä, ja lunta tulee koko ajan, vaikka ollaan jo maaliskuussa! Eikö tämän pitäisi jo helpottaa, miksi Jumala ei puutu lumentuloon? Tulisi mieluummin vaikka vettä (mistä en todennäköisesti pitäisi yhtään). Pieni vastoinkäyminen, ja minä olen kiukkuinen Jumalalle. Aivan kuin hän ei olisi pitänyt kiinni sopimuksestamme!

Olen todella rukoillut, ettei enää tulisi lunta, ja tässä sitä ollaan. Mikäli Jumala tällä kertaa vastasi rukoukseeni 'ei', mitä minun pitäisi oppia? Ehkäpä se, että Jumala on todella kiinnostunut näkemään, kuinka käytän aikani tilanteessa, jossa minua revitään tasaisesti kaikkialle muualle, paitsi hänen läsnäoloonsa? Kuinka oikein voisin osoittautua uskolliseksi myös kiireen keskellä?

Jeesus, anna minun oppia sinusta!

Ps. Huomasin lumisateen lakanneen, kun sain tämän kirjoitettua.

Lisää...

Kenen lapsi tämä on?

Otsikko viittaa Bill Wilsonin kirjan nimeen (jostain syystä kirjassa ei ole kerrottu suomenkielistä kustantajaa). Kansi kertoo kirjan olevan "kertomus toivosta ja avusta epätoivossa elävälle sukupolvelle." Mielestäni kirja oli paremminkin kertomus yhdestä miehestä, joka ei suostu lopettamaan taistelua. Kirja muistuttaa siitä, kuinka tärkeä on nähdä pieniä voittoja kaiken epätoivon keskellä.

Mutta kuka on Bill Wilson? Kyse ei ole AA:n toisesta perustajasta, vaan hieman myöhäisemmästä persoonasta. Tämä Bill Wilson johtaa maailman suurinta pyhäkoulua, johon osallistuu noin 20000 lasta joka viikko! Ja hän ja hänen tiiminsä jäsenistä joku vierailee joka viikko jokaisen lapsen kotona.

Olin kuullut, että kirja on haastava, sillä se kuvaa täydellistä antautumista. Olin kuitenkin positiivisesti yllättynyt, sillä Bill ei syyllistänyt ainakaan minua. Joskus, kun lukee tämänkaltaisia kirjoja tai katsoo dokumentteja, vaimo saa seuraavina päivinä muistuttaa, miksi jotkut liialliset mukavuudet, kuten pesukone, saattavatkin olla tuiki tarpeellisia asioita myös omassa kodissa.

Bill ei kuitenkaan ota vastuuta pois kristittyjen harteilta. Eikä varsinkaan kirkkojen harteilta. Varsinkin perinteisiä sakramentaalikirkkoja, jotka ovat aikanaan olleet uudistuksellisia, hän rokottaa rankalla kädellä. Mutta omaa tehtäväänsä huolehtia heitteillä olevista lapsista hän ei tyrkytä kaikille uskoville. Pikemminkin hän puhuu oman paikan ja oman tehtävän löytämisestä. Mutta "johdatusta" ei tule odottaa taivaalta loputtomiin - tarve, jonka näemme ympärillämme, on todennäköisesti Jumalan konkreetti johdatus, jonka pohjalta meidän tulisi ymmärtää liata kätemme ja ryhtyä töihin, kantaa vastuumme hylätyistä ympärillämme.

Lisää...

Vielä vapaa maa

Naapurimaassa sensuuri kukoistaa. Kevään aikana astuu voimaan laki, jonka mukaan mm. kirkossakävijöiden henkilöllisyyksistä tulee pitää kirjaa. Henkilötietojen lisäksi viranomaisille tulee toimittaa saarnojen sisältö. Venäjällä ei taida olla samanlaista mielenkiintoi rajoittaa internetin sisältöä kuin Kiinalla.

Eivät nämä asiat niin kaukana meillä kotisuomessakaan ole. Viime syksynä pääkaupunkiseudulla jaetut seurakuntien ilmaisjakelut ärsyttivät. Apulaisoikeusasiamies ehti jo tuomita ilmaisjakelut vedoten uskonnonvapauteen (olisiko uskonnottomuusvapaus parempi?). Seurakuntien tulisi huolehtia, että lehdet päätyisivät ainoastaan jäsenille.

Mikäli tällainen linjaus saisi lainvoimaa, tämä olisi järkyttävän suuri lisämenoerä seurakunnille. Lisäksi kirkon rooli yhteiskunnan tukipilarina saisi pahan iskun. Onneksi täysistunnossa eduskunnan perustuslakivaliokunta (14.2.2007) kallistui toiseen suuntaan: "Valiokunta muistuttaa, että uskonnollisen ja muun vakaumuksellisen viestinnän suoja on vahva. Vapaus kuuluu jokaiselle Suomen oikeudenkäyttöpiirissä olevalle yksilölle samoin kuin esimerkiksi kaikille Suomessa toimiville uskonnollisille yhdyskunnille."

Niin kauan, kuin vielä on valoa jäljellä, on tehtävä työtä. Kun pimeä tulee, on jo liian myöhä.

Lisää...

Ajantasalla?

Olin ystävän kanssa pitämässä varhaisnuorten kerhoa, jossa valvottiin koko yö. Paluumatkalla bongattiin hauska kyltti tien poskesta. Tuskin tammikuussa enää tarvitsee varoittaa metsäpalovaarasta?

Kyltti ei ollut ihan ajan tasalla. Oma ajan tasalla oleminen oli koetteilla puolta nuorempien kanssa. On kuitenkin yksi asia tietää viimeisimmistä peleistä ja tietokoneista, ja toinen olla ajan tasalla ihmisten kanssa. Viime aikoina olen miettinyt paljon, mihin kannattaa tämän lyhyt elämä satsata.

Ihmisiin. Niin olen ajatellut. Uskon, että ihmisiin sijoittaminen tuottaa parempaa voittoa kuin parhaatkaan osakkeet. Ainakin jos Matteuksen 25. luvussa on yhtään mitään järkeä. Tai muutamissa muissa kohdissa, joissa puhutaan toisten palvelemisesta, rakastamisesta ja jatkuvasta anteeksiantamisesta.

On eri asia tietää ja tehdä. Halua on, mutta liha on heikko... Pelkään, että sittenkin sorrun rakentamaan vain omaa nimeäni. Kuitenkin haluan sijoittaa ihmisiin. Ennen kaikkea seurakuntaan, sillä loppujen lopulta vain sen puolesta Jeesus antoi itsensä. Ehkäpä joissakin asioissa tarvitsemme ympärivuotisia varoitusmerkkejä!

Lisää...

Maikkarin vaalikone

Kävin täyttämässä maikkarin vaalikoneen. Ainakaan puolueen mukaan minun ei kannata äänestää; sekä parhaiten että huonoiten mielipiteitäni edustavat henkilöt olivat Perussuomalaisten puolueesta! Toiseksi, kolmanneksi ja neljänneksi eniten saivat ääniä Vihreät!! Ilmeisesti energiapolitiikka ja ydinvoimala numero 6 olivat ainakin maikkarin mielestä tulevien vaalien kuuma perunta. Niin, ja perintövero.

Pitäisiköhän minun huolestua kristillisestä vakaumuksestani? Ehkä en voi olla kovin huolestunut Kristillisdemokraattien ehdokkaiden kristillisestä vakaumuksesta, kun erään seksuaalista vapautta ajavan järjestön korkea-arvoinen toimijakin näytti olevan kärkisijoilla. Onneksi sentään kymmenen joukkoon mahtui kristillisiäkin kaksi. Kumpaakaan en ollut aiemmin pitänyt varteenotettavana ehdokkaana. Rehellisyyden nimissä - jos nyt kerran ollaan kristillisiä, niin sanottakoon, että ehkä toisen nimen olen joskus jossain lehtijutussa nähnyt...

Vaalikoneet ovat hyvä asia, mutta viime vaaleista viisastuneena eivät vaalikoneet ääniäni ratkaise - sain eri ehdokkaat kaikilta vaalikoneilta! Merkillistä, miten asioita voidaan painottaa niin eri tavalla. Näin pieni otanta kysymyksissä tekee tuloksesta epäluotettavan. Toisaalta pidempää ei kiireinen ehdi täyttämään. Ja taisi tästäkin jutusta tulla liian pitkä. Eikä kuvia vieläkään.

Lisää...

Viisautta naistenlehdistä

Vaimoni tilaisin erään naisten kuntoilu- ja terveyslehden. Kyseisessä lehdessä, jota olemme aiemminkin tilanneet, on usein hyviä spotteja ajankohtaisista terveysasioista. Tällä kertaa kolahti lujaa, mutta onneksi se olikin kirjoitettu naisille. Artikkelin mukaan jo 1½ litraa cocista viikossa haurastuttaa luita! Mutta tosiaan, onneksi se oli naisille, sillä minähän vetäisen normaalikunnossa tuon viikkoannoksen päivässä! Ainakin silloin, kun vielä opiskelin.

Artikkelin mukaan miesten luutiheys on suurempi miehillä, ja siksi haitatkin ovat pienemmät. Mutta artikkeli puhui lonkkaluista ja osteoporoosista. Cociksen haitallisuus perustuu ilmeisesti hapon ja kofeiinin yhdistelmään. Kyseisen yhdistelmän arvellaan häiritsevän elimistön kalsiumtasapainoa sillä seurauksella, että verenkierto imee kalsiumia luista tasapainottaakseen tilannetta.

Tein nopean laskutoimituksen. Arvioin, että olen juonut noin ½ litraa cocista päivittäin (ka). Silloin olen juonut tähän päivään mennessä noin 3000 litraa cocista ja maksanut lähes saman verran euroissa (olen ostanut pääasiassa 1½ ja 2 litran pulloja). Mikäli en olisi koskaan lopettanut tupakointia, olisin laittanut savuna ilmaan noin 116800 savuketta ja maksanut siitä noin 24700 euroa (ei pidä sisällään sytkäreitä).

Nyt kun olen jälleen saanut perusteltua itselleni, miksi itse asiassa olisi kannattavaa juoda cocista (olen ollut muutamia viikkoja lakossa), voinkin jälleen hyvällä omatunnolla lähteä käymään kaupassa! Hampaita saa aina uusia, mutta keuhkoja on huonompi vaihtaa!

Lisää...

Jesus Revolution!

Järjestimme eilen yhdessä svenska metodistförsamlingenin kanssa Tammisaaressa Jesus Revolution -konsertin. Ryhmä nuoria norjalaisesta lähetysopistosta saapui minibussilla näyttämään meille suomalaisille, kuinka homma hoidetaan.

Takanani istui eräs hieman jo iäkkäämpi mies, joka jälkeenpäin kertoi konsertin poistaneen 90 % hänen ennakkoluuloistaan. Loput 10 % selittyivät ilmeisesti sillä, että hänellä ei ollut omia korvatulppia mukana. Oli mahtavaa nähdä, kuinka Jumalan rakkaus ja pelastava tahto oli puettu tanssin, laulun ja multimedian avulla kielelle, jota tämän päivän ihmiset eivät voi ymmärtää väärin. Tietenkin sillä seurauksella, että jotkut lähtivät keskes pois (tai mitä minä heidän syistänsä tiedän).

Kahdeksan hengen porukasta suurin osa oli norjalaisia, mutta lisäksi yksi oli Portugalista, toinen Unkarista. Taisipa joukossa olla joku tanskalainenkin, sillä hänen ääntämyksestään en ymmärtänyt yhtään mitään! He valloittivat minun sydämeni; he ovat käyneet ensin läpi 4 kuukauden koulutusjakson, sen päälle on 8 kuukautta kiertueita! Toinen ryhmäpääsolisteista oli ollut vuoden järjestön toimistolla - ja maksanut koko ajan siitä, että saa tehdä töitä!

En uskalla puhua tässä yhteydessä hyväksikäytöksi. Tiedän, että jotkut kyllä jäävät koukkuun kansainvälisiin evankelioimisjärjestöihin. Pointtini oli kutenkin se, että on mahtavaa nähdä, että nuoret ovat valmiita maksamaan kutsumuksestansa! Tämä on Jeesus-vallankumousta, että rahan, maineen ja menestyksen valta ei kahlitse Jumalan valtakuntaa. Kun tehdään oikeita asioita oikeista syistä, se myös näyttää aidolta. Ehkäpä siksi eilenkin kymmenisen nuorta otti Jeesuksen vastaan elämäänsä. Jesus Revolution!

Lisää...

Sitoumukseni

Olen miettinyt viime aikoina, kuinka pinnalliseksi rakkaus Jumalaa kohtaan saattaa jäädä. Koska kyse on mielestämme abstaktiosta, yhteydestä Jumalaan tulee "sielullista" ja kokemusperäistä. Jeesus tarjosi kuitenkin konkreettisia keinoja tietää, mitä tuohon taivaalliseen rakkauselämään kuuluu.

Jeesus oli mestari näkemään oleellisen. Hän tiivisti kaikki 10 käskyä ja laittoi vielä kaikki juutalaisten käskytkin nippuun, ja sanoi, että vain kaksi asiaa on tärkeitä. Itse asiassa, kaikki nuo muut käskyt pysyvät noiden kahden käskyn varassa.

Ensinnäkin, arvatenkin, piti rakastaa Herraa koko sydämestä ja kaikella voimalla ja niin poispäin. Toinen yhtä tärkeä on lähimmäisen rakastaminen. Lähimmäisen rakastaminen on konkretiaa, mutta niin pitäisi Herrankin rakastamisen olla!

Olen iltaihminen, ja siksi mielellään rukoilen illalla sen sijaan, että aamulla viettäisin hiljaisen hetken (silloin tällöin kylläkin sanomalehden ohella luen kappaleen päivähartauskirjasta). Mutta sitten tajusin, että ilta- ja aamuihmisen rukoukset eroavat toisistaan. Jos aamuihminen rukoilee: "Kiitos Herra tästä päivästä, anna mulle voimaa elää sun tahtosi mukaan," niin iltaihminen rukoilee: "Herra, tää päivä oli kauhea. Anna mulle kaikki mun synnit anteeksi."

Näitä asioita pohtiessani tein eilen sitoumuksen: enää en käytä aamu-unisuuttani tekosyynä! 30 sekuntiakin on parempi kuin ei mitään!

Lisää...

Halpa ihminen

Televisiosta tuli joululomalla jotain järkevääkin pakollisten joulu-uusintojen lisäksi, nimittäin Long way round aka Tien päällä Ewan McGregor. Dokumentinomaisessa tallenteessa kaverukset ajavat moottoripyörillä maailman ympäri. Uskomatonta, millaisia teitä Mongoliassa ja itäisellä Venäjällä oli! Yksikin tie on saanut nimekseen Luurankotie. Siperiaan lähetetyt sotavangit rakensivat sitä. Aina kun joku vangeista kuoli, hänet haudatiin keskeneräiseen tiehen ja työtä jatkettiin!

Kuinka halpa ihminen onkaan!? Olen vakavissani toivonut, että minut haudattaisiin vaneriarkussa (ihan kuin olisin valmistellut kuolemaani enemmänkin). Ei kuitenkaan siitä syystä, että pilkkaisin omaa muistoani, vaan ihan vaan nuukuuttani. Vaimoni elää kuitenkin pitempään kuin minä, niin jäisi sitten enemmän rahaa (ainakin pari euroa). Minua on puhutellut Raamatun kertomus, kuinka Aabraham halusi välttämättä maksaa korkean summan vaimonsa hautapaikasta.

Salon seudun sanomien (SSS) artikkelissa kuolemantuomioista oli lista maissa, joissa ko. rangaistus on yhä voimassa. Oli sentään hienoa nähdä, että poissaololla komeilivat monet perinteiset kristilliset maat! Mietin, miten Saddamkin joutui lähtemään. Halpa ihminen, jota kuolinhetkelläkin muistutetaan kaikista tekemistään kauheuksista. Minä en ainakaan haluaisi kuolinhetkelläni ketään huutamaan kaikkia erheitäni ylleni. Enkä toivo sellaista kohtaloa kenellekään.

Emme me niin halpoja ole, jos kerran Kristus tuli meidän tähtemme. Tärkeää ei ole se, että olemme mahdollisimman usein oikeassa, vaan se, että myönnämme olevamme liian usein väärässä. Jumalan edessä.

Lisää...